Mennyttä ja tulevaa

Näin vuosikymmenen viimeisenä päivänä on mukava muistella sitä, mitä tällä vuosikymmenellä on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan seuraavalla vuosikymmenellä.

Vuonna 2000 muutimme tänne PK-seudulle pienestä kaupungista satojen kilometrien takaa. Järkytys asiasta oli niin paha, että aloin protestoida. 13-vuotiaana aloin polttaa tupakkaa sekä kokeilin ensimmäisen kerran viinaa. Jäin molemmista kiinni ja jouduin tietenkin kotiarestiin.





Vuoden 2001 alussa ihastuin lujasti ensimmäisen kerran. Lopulta parin päivän suhde katkesi ja podin lujia sydänsuruja monta kuukautta. Tuolloin käytin paksupohjaisia kenkiä, irtoripsiä ja glitteriä. Tupeerasin hiukseni ja laitoin tummanvihreää luomiväriä kulmakarvoihin asti. Muistan tämän näköisenä menneeni musiikkiliikkeeseen Helsinkiin kun lintsasin koulusta. Anteeksi äiti...

Vuonna 2002 pääsin ripille. En ollut suosittujen listalla mikä silloin harmitti, koska olin mitä olin ja sanoin suoraan mitä ajattelin. Silloin se harmitti, mutta ei enää.

Vuonna 2003 päätin peruskoulun ja siirryin musiikkilukioon. Samana vuonna tapasin myös ensimmäisen kunnon poikaystävän, mutta sairas suhde päättyi pahoinpitelyyn. Oikeus oli puolellani ja sain korvauksia.

Vuonna 2004 vanhempani muuttivat erilleen ja muutin isäni kanssa asuntoon, jossa asun vieläkin. Isäni meni uusiin naimisiin 2006 ja muutti paikkakunnalle jossa on töissä. Tapasin vuonna 2004 tyttäreni biologisen isän, ja yksi asia johti toiseen...

Vuoden 2005 tammikuussa menin itkien vanhempieni eteen ja kerroin että perhe tulisi kasvamaan yhdellä jäsenellä heinäkuussa. Olin shokissa, koska olimme eronneet tyttären isän kanssa. Alkujärkytyksen jälkeen tyttärelleni on siunaantunut rakastavat ja hössöttävät isovanhemmat, joiden molempien puolisot ovat yhtä lailla rakkaita kuin isovanhemmat.

Vuonna 2006 väsyin elämään niin, että tyttäreni muutti pitkän prosessin jälkeen isänsä luo. Kävin ahkerasti häntä katsomassa.

Vuonna 2007 tapasin nykyisen miesystäväni. Alkuneuvottelujen jälkeen päätimme katsoa, pimahtaako kumpikaan jos alamme pitää yhtä. Suhdetta on kestänyt tällä hetkellä kaksi vuotta ja noin puolikas vuosi päälle. Miesparka. Aloitin myös koulun uudelleen.

Vuonna 2008 aloin pitää tytärtä luonani viikonloppuisin ja lomilla.

Vuonna 2009 valmistuin ylioppilaaksi ja aloin tehdä vastuullista osa-aikatyötä.

Tänään tyttäreni biologinen isä tulee käymään meillä. Tyttö on juuri nyt ollut pari viikkoa täällä. Olemme läheisiä ystäviä, koska vaikka rakkaus aikoinaan kuolikin, aikuisten asioiden takia ei tyttären tarvitse kärsiä. Tytön isä on varsin hyvä isä ja tytöllä on oikeus tuntea molemmat vanhempansa. Tytön "oikea" isä tulee miesystäväni kanssa toimeen.

Mitä tapahtuu seuraavalla vuosikymmenellä?

Vuonna 2010 tyttäreni täyttää viisi vuotta. Apua! Miten neiti on jo noin kauhean iso! Vastahan se oli aivan pieni vaavi, mamman rääpäle. Ei tosiaan enää! Neiti on mielipiteidensä puolesta tuleva poliitikko tai radiojuontaja. Puhetta tulee niin paljon, että jos neiti on minuutin hiljaa, huolestun, mikä neidillä on hätänä. Tyttö aloittaa todennäköisesti pian uimakoulun.

Vuonna 2012 täytän 25 vuotta ja tyttö aloittaa koulun.

Vuonna 2017 täytän 30 vuotta. AAAAAAAAPUAAAAAAAAA!!!!!

Selonteko työ-, ja tulosviikosta

Tää viikko oli aivan hirvittävä töiden ja muunkin kannalta. Samalla elämäni paras ja pahin viikko.

Maanantaina työputki alkoi puhelinhaastattelijana klo 9:00. Haastattelin yrittäjiä töykeistä ihaniin ja sain raavittua muutaman kympin kasaan. Seitsemän tuntia kun pälisi, niin ääni oli jo sen verran avautunut, että olisin kevyesti voinut mennä laulamaan oopperaan sitä Mozartin säveltämää kappaletta, jossa nainen on pilven päällä tai muuta vastaavaa. Näin sen Amadeus-elokuvassa, jossa annettiin ymmärtää että naisen kipakka saarna antoi Mozartille inspiraation sen kappaleen säveltämiseen. Säveltaso on TODELLA korkealla.

Kello 16:00 lopetin työt ja siirryin kotiin rekrytoimaan ihmisiä puhelimitse. Jumituinkin yhden kokelaan kanssa puhumaan puoleksi tunniksi epäreilusta entisestä työnantajasta ja kauhistelin hänen kokemuksiaan. Kammottava päänsärky ja väsymys ei edistänyt töitäni yhtään, niinpä seuraavana päivänä päätin raahautua toimistolle duunaamaan. Siellä saa tuntipalkan, kun taas kotona rekrytoitavat ihmiset menevät tietysti provikkapalkalla, kun töitä ei tehdä valvotusti.

Tiistai:

Klo 9:00 tuttuun tapaan haastattelijana ja ajattelin, että ei ***** voi näin kamala väsymys olla. Päivä meni todella hitaasti ja kun kello löi neljä, löin luurit takaisin kannattimiinsa ja syöksyin ratikkaan. Oli määrä olla toisessa duunipaikassa klo 16:30. Olin jo unohtanut sen tosiseikan, että ihmisen olisi hyvä jossain välissä syödäkin jotakin, joten vatsani muistuttaessa olemassaolostaan ostin patongin ja energiajuoman mukaan metroaseman r-kioskilta. Klo 20:00 kun pääsin töistä rättiväsyneenä, lopen ärtyneenä ja "Änk-änk-ööh"- puheluita puhuneena, totesin että oli muuten vimppa kerta kun meikämamma antautuu tällaiseen duuniputkeen.

Keskiviikko:
Kello 9:oo aloitin jälleen haastattelijan työt. Päivä meni yllättävän äkkiä mutta pääsin lähtemään töistä vasta klo 16:15, koska viimeisin haastattelu venyi ja vanui. En tiedä miten ärsyyntyneeltä kuulostin puhelimesta kuuluvan häiritsevän surinan takia, jota vastapuoli ei ilmeisestikään kuullut tai ainakaan kommentoinut millään tavalla. Sain kuitenkin haastattelun tehtyä loppuun ja lähdettyä. Noustuani työpisteeltäni huomasin että olin potkinut puhelinjohdon pois paikoiltaan. Sellaista sattuu...

Illalla toisessa työpaikassa työpäivä kulki näin:
"Pomo hei, mit(haaaaaaaukotus)eeesh ne rekrytoimattomat?". Koetin erottaa rajan unen ja todellisuuden välillä ja tehdä töitä. Illalla olin aivan naatti, kaaduin heti sänkyyn ja nukuin puoli vuorokautta.

Torstai:

Sain nukkua pitkään! Heräsin kello kymmenen aikoihin ja heti muistin montako sataa asiaa oli tekemättä: promovaatteet piti hakea postista, koska olin menossa illalla esittelemään uudistunutta peliarvontaa. Kaupassa piti käydä, tiskata, asunto siivota ja pyykätä jossain välissä. Lisäksi piti kähertää hiukset ja meikata johon menisi tunti ellei kaksikin. Aikaa oli noin viisi tuntia.

Okei, ensiksi join kahvit ja lähdin sen jälkeen ostarille. Siellä törmäsinkin naapuriini jonka kanssa sovittiin yhteisestä pyykkivuorosta pesutuvalla, aikoja kun on hankala löytää noin vain. Törmäsin myös toiseen tuttuuni, jonka kanssa myös hetken juttelin. Kävin postissa ja palasin kotiin.
Pesutuvassa sitten juoruiltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä, muun muassa haukuttiin meidän talon kyylät pystyyn ja niin edelleen. Koska olin missannut edellisen illan asukaskokouksen, naapuri päivitti mun tiedot ajan tasalle sen suhteen, mitä naapurustossa tapahtuu.

Kävin koneiden käynnissäolemisen välissä valmistautumassa keikalle ja tiskaamassa ne astiat. Kämppää en ehtinyt siivota. Kello 14 vapauduin pyykkituvalta ja vietyäni vaatteet kuivumaan aloin valmistautua keikkaa varten. Promopaita oli valitettavasti kokoa M, joten jouduin raskaan sarjan naisena hilaamaan sitä tämän tästä alaspäin. Onneksi se kuitenkin suht koht pysyi.

Kello 17 olin jo promopaikalla. Esittelin itseni kuten asiaan kuuluu ja kioskin esimies tuntui ihan mukavalta naiselta. Esittelin innoissani kaikille uudistunutta arvontaa ja asiakkaat olivat kohteliaita. Kun kioskilla oli hiljaista, juttelimme kaiken maailman asioista ja heitimme läppää. Opetin jopa parille ulkomaalaiselle uuden arvonnan käytännössä enkä ymmärrä, mistä sain puheeseeni niin paljon sanoja, joiden luulin jo unohtuneen. Vuoroni päättyi kello 20, jonka jälkeen lähdin väsyneen onnellisena kotiin.

Seuraavana aamuna oli taas aikainen herätys, koska olin lähdössä kuvauksiin. Sopimussyistä en voi kertoa minkä sarjan kuvauksissa olin enkä etenkään sitä, mitä hahmoa esitin. Tämä päivä oli kuitenkin tärkeä omalla tavallaan.

Olin aamulla katsonut netistä, että ylioppilaskirjoitusten tulokset lähetettäisiin kyseisenä päivänä kouluille. Otin läppärini mukaan kuvauksiin ja mietin, olisivatko tulokset jo samana päivänä netissä - olin kuullut sähköisestä järjestelmästä, jolla tulokset saataisiin sähköisesti. Katsoin vartin välein läppäriä ja ihmettelin, missä hiivatissa ne tulokset viipyy. Onneksi kuvaustaukoja oli reippaasti. Tämän tästä myös soittelin hermostuneena kymmeniä kertoja opinto-ohjaajien puhelimiin, kunnes sain kanslian työntekijän kiinni ruokatunnilla. Kuulin että tulokset tulisivat kello 15, joten olisi vielä kolme tuntia aikaa jännittää.

Kävimme ruokatauolla toisen avustajan kanssa Subwayssa syömässä ja kokemus oli sekin! En edes tiennyt, että patongin tilaamiseen sisältyy niin monia eri vaihtoehtoja. Tilasin hunajakaura-tonnikalapatongin, johon valitsin pelkät peruskasvikset ilman kastikkeita. Oli muuten älyttömän hyvää. Katsoin vielä moneen kertaan olivatko tulokset tulleet - eivät olleet.

Kello 14.15 lähdin käymään lakisääteisellä tauollani haukkaamassa raitista happea filtterin lävitse. Olin ottanut läppärin mukaan tarkistaakseni noin tuhannetta kertaa, olisivatko tulokset tulleet.

Olivat! Kädet täristen selasin listaa lävitse ja ohitinkin jo oman numeroni. Kokelailla oli tieto läpipääsystä merkinnöillä "yo-todistus" tai "ei todistusta". Selasin hermostuneena numeroita ja ehdin käydä koko elämänkertani läpi mukaanlukien koko lukioaikani. Oma kokelasnumero sattui kohdalle, ja katsoin täristen mitä tiedoissani luki.

"Yo-todistus".

Ensimmäisen reaktioni oli, että tämä ei voi olla totta. Ei voi! Olin koko syksyn jännittänyt sitä, pääsenkö ylioppilaaksi koska äidinkieli lähti reputettuna, mutta pääsin. Kompensaation kautta. Olin ylioppilas! Aloin kiljua ja haukkoa henkeä ja kuvausryhmä sai sen verran selvää että olin juuri päässyt lukiosta läpi. Juoksin hirveää vauhtia sisälle ja kuulutin uutisen kaikille - olin pitänyt ihmisiä ajan tasalla tiedotuksessa. Jouduin onnittelu-, ja halausryöpyn kohteeksi enkä tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Olin ylioppilas. YLIOPPILAS!!!

Kuvausten jälkeen olin menossa jälleen promokeikalle, tällä kertaa Pasilan asemalle. Meinasin väsymyksen takia menettää hermoni jo puolen tunnin jälkeen mutta sinnikkäästi peitin väsymykseni ja sen että meinasin nukahtaa seisaalleni tämän tästä. Olin ollut kuvauksissa aikavälillä 8.30-16.00 ja hiukan jo väsytti etenkin kun edellisenä yönä yöunet olivat jääneet neljään tuntiin.

Lauantai:

Menin Itäkeskukseen R-kioskille esittelemään arvontaa klo 10-13 väliseksi ajaksi ja sain seisoa tiskin takana, koska kioski oli aika pieni. Tämän johdosta monet luulivat minua myyjäksi vaikka päälläni olivat aivan erilaiset vaatteet kuin r-kioskin työntekijällä. Keikka meni hyvin.

Kello 13.30-16.30 oli toisen keikan vuoro. Vuoronvaihdon välillä istuin Tallinnanaukiolla syömässä, kun kaksi tyttöä tuli luokseni ja halusivat jutella kristinuskosta ja Raamatusta. Mikäs siinä, tuumasin. Aika meni rattoisasti rupatellessa ja lähdin kohti toista ja viimeistä promokeikkaa.

Viimeisellä r-kioskilla aika meni äkkiä ja kioski oli tilava. Siellä oli pääasiassa vakituiselta vaikuttava porukka, joka oli todella mukavaa. He istuivat siellä pöytien ääressä ja pelasivat veikkauspelejä. Siellä oli romanejakin joita olen aina vähän vierastanut, mutta hekin olivat varsin mukavia.

Keikan jälkeen sattui nolo juttu, kun tulin takahuoneesta vaihtamasta vaatteita ja olin unohtanut avaimen sisälle... onneksi vara-avain kuitenkin löytyi ja pääsin lähtemään. Pyytelin tulipunaisena anteeksi mokaani, mutta onneksi työntekijä ei suuttunut!

Keikan jälkeen lähdin kotiin odottelemaan tytärtäni, joka oli isälläni ja tämän vaimolla hoidossa. Tyttö on aina innoissaan päästessään isovanhempien luokse. Meillä kun se elämä on aina töissä käyntiä ja tavallista arkea, isovanhempien luokse pääsee hemmoteltavan osaan. Kotona pidetään kuria ja isovanhempien luona ollaan huomion keskipisteenä. Vietettiin neidin kanssa mukava loppuviikonloppu oleskellen, karkkia syöden ja muun muassa jumpaten ja videoita katsellen.

Neidistä on tullut todella sävyisä ja iso tyttö! Heräsin aamulla siihen kun hän oli tullut sängyn jalkopäähän ja kuori mandariinia. Hän ei enää herätä minua tai miesystävääni kun itse herää vaan on varsin omatoiminen. Enää ei myöskään ole maailmanloppu jos ei saadakaan sitä mitä halutaan vaan myönnytään. Kyllä mä olen edes jotain oppeja saanut tytön päähän menemään ! :)

Äsken sain aivan hirvittävän itkukohtauksen. Diagnosoin sen niin että ylppäritulosten odottelun jännityksen purkautuminen ja työstressin loppuminen oli syynä. Soitin itkua vääntäen miehelleni eikä hän selvästikään tiennyt, oliko hän tehnyt jotain, jättänyt tekemättä tai molempia. Kun lopulta sain puheeni sellaiseen kuntoon että siitä saattoi jotain tolkkua saada, koetin selittää jotain hormoneista ja siitä, että en halua että on tylsää ilman töitä, koska haluan että mulla on töitä mutta en halua että mulla on töitä.

Mäkään en saanut selvää tuosta viimeisestä lauseesta.

Naisten valintoja

Olen monta kertaa ihmetellyt, millä perusteella naiset elämänkumppaninsa valitsee - moni ottaa juopon, joku hakkaajan, joku rikkaan ja niin edelleen. Uskon, että lähes kaikilla naisilla on joskus ollut mahdollisuus päästä esimerkiksi rikkaisiin naimisiin, mutta moni on jättänyt sen mahdollisuuden.

Mä itse valitsin oman mieheni sillä perusteella, että se ei lähtenyt litomaan vaikka on ollut ties mitä hankaluuksia. Joskus mä ehdin jo tottua siihen että miesten mieleen on tietynlainen nainen joka on kaunis, vaatimaton ja seksikäs eikä kysele liikoja. Luulin ettei kukaan voisi tykätä musta sellaisena kuin mä oikeasti olen, koska mä osaan olla todella vaikea ihminen välillä. Toisin se homma kuitenkin meni, koska mieheni on edelleen kestänyt mua vaikka olen välillä todella hankala ihminen. Joskus mä toivon että olisin mieheni kaltainen viilipytty, mutta kun en ole. Jos mä suutun tai tulen surulliseksi, silloin kivetkin kääntyvät ympäri koska se muuten kuuluu. Suutun ja sanon mitä ajattelen huudon kera, mutta rauhoitun kymmenessä sekunnissa ja unohdan koko asian.

Äskeiseen rikkaaseen naimakauppan vedoten: Uskon että moni nainen ei halua rinnalleen esimerkiksi rikasta bisnesmiestä. Mä en haluaisi siksi, etten halua odottaa miljoonatalossa kun mies huitelee Nykissä bisnesten perässä ja muistaisi mua vain kukkien ja kalliiden hajuvesien avulla jotka tulee postitse viikossa niiden lähetysajasta. Ehkä sellainen on monille naisille mieleen mutta mulle ei. Mä en piittaa miehen antamista lahjoista vaan huomiosta ja aitoudesta. Mulle riittää kapea vaatekaappi ja tarjousruoka kunhan mulla on hyvä parisuhde. Saatan kuulostaa pyhimykseltä mutta näin se ihan oikeasti on.

Tällä kaavalla menevät synttäri-, ja joululahjaostokset: mennään kauppaan, mä saan valita kohtuuden rajoissa mitä haluan ja mieheni maksaa sen mulle kassalla. Aukoton systeemi. Viime jouluna sain lahjaksi sähkövatkaimen josta olin ylen onnellinen. Koruilla en tee mitään koska en niitä käytä ja hajuvettäkin laitan vain joskus. Kukat sen sijaan kuihtuu pian. Sähkövatkain oli käytännönläheinen ja varmasti käytetty lahja. Toissajouluna sain kaulimen, johon liittyi vahvaa symboliikkaa. Mieheni osti sen mulle puolittain vitsillä, mutta sekin on ollut kovassa käytössä. Itse taas ostan miehelleni jotain hyödyllistä mitä hän on toivonut - budjettini mukaan.

Tällä hetkellä mä istun rapistuvassa vuokrakaksiossa ja mietin, miksi täällä vetää joka kolosta vaikka juuri keväällä asennettiin olkkariin lämpölasi. Mieheni on töissä hankkimassa elantoa ja mä teen kolmea duunia saadakseni vuokrarahat kasaan (ja sekin on siinä ja siinä). Muutettaisiin muuten yhteen, mutta siinä on eräs ylitsepääsemätön byrokratiakysymys jota ei olla vieläkään saatu ratkottua.

Moni saattaa ihmetellä sitä, miksi mä en valinnut helpompaa elämää? Miksi en mennyt hyviin naimisiin?

Jos joku tulisi kysymään multa asiasta, vastaisin, että miksi olisin mennyt? Ei mulle merkitse raha yhtään sen enempää isoina kun pieninäkään summina. Rahalla elää, mutta en halua olla elätti. Haluan tienata itse omat rahani ja elättää niillä tytärtäni ja ehkä miestänikin. Unohdan aina vain sen tosiasian että mieheni tienaa kolme kertaa mua enemmän, mutta jonain päivänä mä tienaan yhtä hyvin kuin se. Sen jälkeen aion päästää mieheni toteuttamaan omia unelmiaan jos ei enää eletä kulutusluotto-, ja vuokrakurimuksessa.

Elämä on kallista, mutta mullakin on jotain kallisarvoista: ihana miesystävä ja suloinen tytär, sekä maailman parhaat ystävät ja sukulaiset.

Promokeikkoja ja rekrytoituja

Tänään mulle soitti eräs tuote-esittelijäpomo ja kysyi, haluaisinko mä tulla promokeikoille ensi viikolla kolmena päivänä. Suostuin vallankin, koska joulu lähestyy edelleen ja lisätuohelle on ehdottomasti käyttöä. Tyttö on toivonut nukenrattaita joihin voi laittaa rakkaimman lelunsa - leikkikoiran - ja olen päättänyt että tyttö ne myös saa. Älkää kertoko kenellekään.

Tänään tuli töissä kehuja! Oli kyllä hyvä fiilis. Meidän pomo ei kehuja huvikseen viljele, joten mun on täytynyt tehdä todella syvääluotaava vaikutus ahkeruudellani ja taidoillani.

Nyt taidan mennä suihkuun ja aikanaan nukkumaan. Toivottavasti viikonloppu tulee pian! Ollaan luvattu lähteä päivälliselle mummolaan isänpäivän kunniaksi ja odotan sitä innolla.

Ollapa oikeasti sitä vapaata...

Aloitin uudessa työssä, palkkaan lehdenjakajia. Työ on ollut ihan jees, mutta pomo se vasta osaa suuttua! Tulee samanlainen olo kuin rehtorin puhuttelussa kasiluokalla, kun jäin sille kiinni tupakanpoltosta koulun edessä samalla kun lintsasin tunnilta. Yritin toki väittää reksille että mulla oli vapaatunti, mutta selitys ei oikein mennyt läpi, koska se laati kaikkien oppilaiden lukujärjestykset... kahdeksan kamalan minuutin ajan mä sitten istuin sen työhuoneessa kädet vapisten, kun koetin luottaa mustiin meikkeihini ja kampaamattomaan tukkaan samalla kun mulle tehtiin selväksi, mitä valehtelusta voi seurata ja että se syvästi toivoo ettei enää koskaan näe multa vastaavanlaista käytöstä. Mun oli helppo luvata se sille.

Ei sentään, meidän pomo osaa kyllä olla ihan jees. Koetan ajatella sen niin että se on pomon duunia vaatia alaisiltaan ja välillä vähän ärähtääkin. Jos sitä johtajuutta ei osaa, jossain on tosi pahasti vikaa. Ja jos pomolla ei ole auktoriteettia, se on huonompi juttu. Hyvää se kaiketi vaan tarkoittaa.

Ensi viikolla aion ravata kuvauskeikoilla kun niitä kerran järjestyy. Teen myös välillä päivisin töitä Taloustutkimus OY:lla. Se on just hyvä duuni koska sinne saa mennä kun itselle käy, freelancer-hommaa kun on.

Lähdetän ihan juuri viemään neitiä takaisin isälleen koska niillä on lettukestit. Olen vähitellen jo toipunut erittäin raskaasta viikosta. Isännälläkin on huomenna vapaapäivä, on joku jolle tiuskia ja purkaa stressiä. (Vitsi vitsi vitsi...)

Ylioppilaaksi pääsy on hilkulla.

Nyt mä en tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa. En ole varma pääsenkö ylioppilaaksi, se riippuu nyt monesta tekijästä. Äidinkieli lähtee lautakunnalle arvosteltavaksi hylättynä, mutta kahta pistettä vaille se jää. Se voi olla, että pisterajat laskevat, jos katsotaan että koe on ollut vaikea. Koe voi myös nousta viidellä pisteellä (esim. essee) jolloin olen päässyt sen läpi. Mut voi pelastaa myös kompensaatiopisteet. Niiden merkitys menee näin:

Jos tietty kokelasjoukko jaetaan neljään osaan (ne jotka reputti), paras neljännes saa arvosanan i+, jonka korottamiseksi tarvitaan 12 kompensaatiopistettä. Ne pisteet taas tulee muista arvosanoista: Laudaturista 7, eximiasta 6 ja niin edelleen. Mulla kompensaatiopisteet menee juuri ja juuri kahteentoista, koska olen psykologian suhteen juuri ja juuri C:ssä. Jos se laskee lautakunnassa eikä äidinkielessä tapahdu muutoksia minkään suhteen, menetän kompensaatiopisteeni. Olen reputtaneissa parhaassa neljänneksessä. Nyt vain sitten odottelemaan sitä tulosta. Tää se on hirmu kiva: ei tiedä pitäisikö juhlia järjestää koska ei tiedä edes sitä, pääsenkö läpi ja mitä tulee tapahtumaan. Meidän koulusta äikän reputti joka kuudes eli 15%, mutta se, onko se verrattavissa koko maan tulokseen, on eri asia. Lautakunta pyrkii siihen, että joka vuosi olisi tasainen määrä reputtaneita ja jos meidän koulun tulos vastaa koko valtakunnan tulosta, mä saatan hyvinkin päästä läpipäässeiden joukkoon, koska reputtaneista pyritään tekemään noin 5% joukko. Kunpa mä jo tietäisin, pääsenkö varmasti ylioppilaaksi vai en! Sen mä saan tietää marraskuun lopulla. Kukahan tässä jaksaisi odotella...?

Työtarjouksia ja -,kirouksia

Huomenna alkaa sitten jälleen työt, kolmen viikon tauon jälkeen. Miten musta tuntuu, etten oo ollut lomalla lainkaan? Musta tuntuu etten enää osaa edes käyttää kännyköitä, puhumattakaan myymisestä. Jotenkin työhön on mennyt kokonaan mielenkiinto - toivottavasti hetkellisesti. Joka toinen päivä työnteko v*tuttaa ja joka toinen päivä mulla on äärettömän hauskaa töissä. Kai se kuuluu työelämään, mä olen vielä niin noviisi työelämässä, etten tiedä edes alkua niistä kaikista asioista, joita siellä voi tulla vastaan. Mä sain muuten erään henkilöstöfirman kautta lupauksen, että mulle voisi olla promoottorinhommia tiedossa keikkaluontoisesti. Lupauduin tulemaan, mikäli keikat ovat satunnaisia ja arki-iltaisin. Hirveät vaatimukset, mutta mulle sanottiin, että mun kaltaisia iloisia asiakaspalvelijoita tarvitaan sellaisissa töissä. Ajatella, muutama kuukausi sitten kukaan ei edes vastannut mun työhakemuksiin, mutta heti kun menin puhelinmyyjäksi, sain yhtenä päivänä kolme työtarjousta. Ehkä puhelinmyynti on sitten niin vaativa ala, että jos siellä pärjää, ajatellaan, että pärjää muuallakin. Se ammatti vaatii niin paljon rohkeutta, että työnantajat katsovat sen ehdottomana plussana.

Estonian uppoamisesta tulee ensi yönä kuluneeksi 15 vuotta. En edes tiedostanut sitä ennen kuin mieheni ilmaisi asian ja soitti mulle muutaman pätkän Estonian ja muiden apuun tulevien laivojen radiokeskusteluista. Mä en käsitä kuinka ne pystyivät kuulostamaan niin tavallisilta - ihan kuin olisivat kahville lähdöstä puhuneet! No, eipä se hätäilykään pahemmin auta, jos merihätään joutuu, eipä siinä varmaan paniikki pahemmin auta - päinvastoin. Mä en ikinä pärjäisi "merimiehenä", jos joku hätätilanne tulisi, mä menettäisin vain hermoni ja yrittäisin kieltää totuuden. Siksi mä ihailen muun muassa poliiseja, jotka päivittäin katselevat elämän nurjaa puolta. Samoin lääkäreitä, jotka eivät pelkää verta tai sisäelimiä, pystyvät leikkaamaan ihmisiä ja vaikkapa lakimiehiä, jotka osaavat ottaa murhaajien ja pedofiilien oikeudessa puolustamisen työnä. Mä suhtaudun itse asioihin niin tunteellisesti, etten tule koskaan olemaan kylmäpäinen. Näyttelijöiden sentään sallitaan kiukutella.

Jännitän kovalla kädellä ruotsin tuloksia ja aionkin ottaa läppärin mukaan duuniin. Mä en vain pysty odottamaan kokonaista työpäivää niitä tuloksia - pelkään niin että reputan! En suostu suunnittelemaan yhtäkään ylppärijuhla-asiaa ennen tietoa siitä että tulokset on lähtenyt opettajien käsistä YTL:lle sellaisina etten oikeastaan voi reputtaa. Mä olen silti niin varma että olen reputtanut jonkin aineen!

Tytär on vielä täällä, viiden aikaan lähdetään viemään sitä isälleen. Illalla tulee yhtä aikaa Big Brother talk show ja FC Venus (yksi suosikkielokuvistani) ja musta on kerrassaan epäreilua. Eikö ne kanavapomot tajua sitä, että ihmisen on pakko tehdä valinta jomman kumman ohjelman välillä eikä tällainen ohjelmatarjonta, jossa pakotetaan katsoja valitsemaan, suinkaan lisää katsojia?

Täytyypä miettiä, että kirjoitanko tästä yleisönosastokirjoituksen.

Kukkien tekoa ja poraavia naapureita

Ruotsin kirjalliset menivät sitten ohi, ja kokeen perusteella en todellakaan tule saamaan edes Magnaa, Laudaturista puhumattakaan. Numerothan paremmuusjärjestyksessä menevät näin:

Arvosana (vastaavuus numerona koulutodistuksessa)

Laudatur (10)
Eximia cum laude approbatur(9)
Magna cum laude approbatur (8)
Cum laude approbatur (7)
Lubenter approbatur (6)
Approbatur (5)
Improbatur (4 eli hylätty).

Nuo menevät "yleiskielessä" joko etunimillään, paitsi cum laude jossa on "kaksi etunimeä". Näistä käytetään kirjainlyhenteitä: Esimerkiksi Laudatur on L ja vaikkapa Lubenter on B.

Olen tässä neulonut kukkia koko päivän kun katsoin ohjeen netistä - aika hyviä niistä on tullut, vaikka itse sanonkin! Jännitän täysillä illalla tulevaa Big Brother talk show:ta - mulla on aina oltava pakkomielle johonkin ohjelmaan, nyt ne ovat ohjelmat Eronnut nainen (mukavaa hysteerisyyttä), Salatut elämät (mitähän juonenkäänteitä ne seuraavaksi keksivät?) ja sitten tuo Big Brother (ne ja ne EI SAA TIPPUA SIELTÄ!!!). Mieheni mielestä on järjetöntä seurata Big Brotheria, koska hänen mielestään ei ole mitään järkeä tuijottaa montaa kuukautta ihmisiä, jotka on vapaaehtoisesti menneet rajatulle alueelle ja niiden olisi tultava siellä keskenään toimeen. Pitäkööt mielipiteensä, ei ne mua ainakaan sen suuremmin häiritse :)

Huomenna on siis ylppäreissä vuorossa se essee jota en pelkää pätkääkään - itse asiassa odotan sitä! On mukavaa päästä kirjoittelemaan sitä, ja tän blogin pitäminen on esimerkiksi auttanut ihan sikana. Kirjoitin paljon IRC-gallerian päiväkirjaani pohdintoja yleisistä asioista, ja se jos mikä on lähes suoraan sama asia kuin esseen kirjoittamisen perusidea. Keskiviikkona on vielä yhteiskuntaoppi. Ensi viikolla pitäisi tulla lisää yo-kokeiden tuloksia - mä olen aivan maha kuralla jo nyt.

Tässä on tullut lisäkirouksia yläkerran naapurista, joka huhujen mukaan pitää kämpässään jonkinnäköistä puutyöpajaa. Sen on kyllä kuullut - eräänä päivänä olin kipeänä, itkuisena ja kiukkuisena juuri saavuttamassa jonkinlaista euforiaa kun salkkarit vihdoin ja viimein alkoivat - päiväni kohokohta - ja kello 19:50 alkoi yläkerrasta kuulua poran ääntä: "PRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRRR!!!".

Mietin ensin, heittäisinkö itseni kolmoissalcovichilla tai jollain muulla balettipiruetilla yläkertaan, riistäisin poran tämän intohimoisen nikkarin kädestä ja takavarikoisin sen sillä perusteella, että se tekee naapureistaan oman rauhan perään kuolaavia hermoraunioita, vai saisinko itkupotkuraivarit ja menisin isännöitsijän luokse valittamaan metelistä. Tässä talossa kaikki on kuitenkin niin solidaarisia toisiaan kohtaan, että pienestä metelistä ei valiteta. Ei mua kiinnosta yhtään, jos joku poraa VÄLILLÄ, mutta tuo sama meno on nyt jatkunut kaksi vuotta. Pääsiäispäivänä tää heppu taisi porata koko päivän. Jätin metelin tälläkin kertaa rauhaan - ensi kerrasta en mene vannomaan.

Later!

YO-kokelaan vuodatusta

Mulla on viimeinkin kauan kaivatut ja pelätyt yo-kokeet edessä - ja osa jo takana. Kuuntelut meni ihan OK (jotain puolet oikein kummastakin) ja kirjallisista kokeista kolme takanapäin - psykologian reaali, äidinkielen tekstitaito ja englannin kirjalliset kokeet.

Mua pelotti aivan kamalasti tehdä tekstitaitoa, koska en ollut flunssani takia nukkunut viittä tuntiakaan. Mä olin niin väsynyt ettei todeksi voinut uskoa, ja toivonkin ettei kokeet menneet sen takia penkin alle. Englannin kirjalliset jo sujui ja huomenna on se kaikkein pelätyin - ruotsin kirjallinen.

Ensi viikolla alkaa opettajien korjailujen myötä alustavia tuloksia tulla, ja mä toivon etten mä ainakaan tekstitaidossa mokannut kovin pahasti. Mä olen paljon parempi esseevastauksissa - harjoituksessakin sain jo pisteitä 50/60. Tekstitaito meni harjoittelussa vähän huonommin, 7/18. Toivon koko sydämestäni, että yltäisin vähän parempiin suorituksiin nyt.

Itse koetilanteethan menevät seuraavasti:

kuunteluissa (koululla) otettiin kaikki ylimääräiset tavarat pois taskuista, siellä ei saanut olla MITÄÄN turhaa, ei edes yskänpastilleja tai nenäliinaa. Mitään ei saanut syödä eikä juoda kuuntelun aikana, eikä luonnollisestikaan vessaan voinut mennä. Sen ymmärtääkin, kun kuuntelut kestävät vain vähän alle tunnin. Siinä ajassa kukaan ei kuole nälkään tai janoon. Meidät oli järjestetty luokkiin ja jokaisessa luokassa oli kaksi valvojaa. Toinen kuulutti nimeltä ja luokkaan mennessä oli näytettävä henkilöllisyystodistus. Kahden valvojan lisäksi rehtori zombaili pitkin käytävää ja julisti kokeet alkaneiksi ja päättyneiksi. Kuunteluvihkoa ei saanut avata ennen kuin ääni nauhalla sanoi, että koe on alkanut. Kokeessa oli optinen lomake, johon vastaukset tuli merkitä HB2-lyijykynällä (kynät tarkistettiin ennen kokeen alkamista) koska lyijytäytekynien lyijyt tekivät kuulemma liian kiiltävää jälkeä. Ymmärrettävää sekin, miksi määräykset on tiukat - ne vastauspaperithan laitetaan jonkun laitteen läpi ja koneelta nähdään, montako kokelas on saanut oikein kaikista vastauksista. Liian kiiltävä kynä ei kuulemma olisi sopinut lukukoneeseen.

Kirjallisissa kokeissa taas paikalla on oltava aina 8:30. Taskut tyhjennetään "turhista" tavaroista ja laitetaan reppuun/laukkuun/johonkin muuhun, jonka saa jättää narikkaan. Eväistä on otettava kaikki laput pois tai piilotettava "jeesusteipillä", eväät laitetaan pahvilautaselle kynien ja kumien kanssa ja niitä on näytettävä valvojille. Kaikkien kurkkupastillien on oltava pois koteloistaan, niin kuunteluissa kuin kirjallisissakaan kokeissa ei saa olla tekstiä sisältäviä paitoja, mutta jos on, nekin on peitettävä "jeesusteipillä".

Koeluokkaan pääsee näyttämällä henkkarit, kun nimeä huudetaan. Tosin nyt mun ei tarvinnut näyttää henkkareita kun tein enkun kirjallisen, koska olin istunut kolme kurssia valvojamaikan enkuntunneilla, niin se tunsi mut. Alussa annetaan yleisohjeita. Edes nenäliinoja ei saa luokkaan viedä, vaan valvojan pöydällä on niitä joista saa tarvittaessa ottaa. (Ymmärrän - kuka tahansahan voisi merkata nenäliinat vaikka millä teksteillä eikä kukaan välttämättä huomaisi mitään). Rehtori tulee luokkaan ja antaa koepaperit valvojille, jotka jakavat ne edelleen kokelaille. Koevihkoa ei saa avata ennen kuin rehtori on julistanut kokeen alkaneeksi ja antaa luvan avata koevihkot. Jos vessaan on päästävä, käsi nostetaan ylös ja valvojan kanssa saa mennä vessaan. Kopin oven saa laittaa lukkoon :D Valvojan kanssa ei saa kommunikoida sanallakaan. Jos jotakin tippuu pöydältä lattialle, on myös nostettava käsi pystyyn ja pyydettävä valvojaa nostamaan tippunut tavara lattialta. Tupakalla ei tietenkään saa käydä.

Mä tuumasin turvajärjestelyistä kuullessani etten edes lentokoneeseen mennessä lähtöselvityksessä ollut yhtä tarkassa valvonnassa. Jotenkin tuntuu vankimaiselta, mutta nekin saavat kai poltella tupakkaa vankilassa. En tiedä vankiloista paljoa mitään, mutta en kyllä halua kokeakaan. Toisaalta ymmärrän täydellisesti valvonnan tarpeen, eikä se minua häiritse, eihän minulla mitään vilpin aikeita ole, mutta jotenkin se vain huvittaa - hyvällä tavalla.

Töistä on palkatonta lomaa kolme viikkoa ja mä toivon tosissani, että saan vuokrarahat kasaan ensi kuulle. Onneksi mun landlady on aina ollut ymmärtäväinen ja ihku. Siis ihana ihminen. Taidan lähteä huitomaan yskää pois ja laittamaan vastapestyt ja -kuivatut pyykit kaappeihin.

On ne asiakkaat kivoja ;)

Sori nyt jos joku ottaa taas tästä itseensä, mutta meikäläisen on nyt pakko kertoa parhaimpia kommentteja mitä olen kuukauden aikana puhelinmyyjänä ollessani kuullut.

"Okei, mä tilaan, että sä saat vedettyä henkeä välillä". (Aivan loistava, kehuin asiakkaan maasta taivaaseen).
"Sano sille ihmiselle, joka sut rekrytoi teidän firmaan, että se on saanut työntekijäkseen varsinaisen kultahipun!" (Ihana fiilis jäi!)
Asiakas pomolleni: "Mistä sä oot löytäny tuollaisen prinsessan teille?" (Vau! Mä en tiennyt, että nykyajan miehetkin harrastavat ritarillisia kohteliaisuuksia =) )
"Sun täytyy varmaan nyt soittaa jollekin sellaiselle joka tuon tuotteen tahtoo tilata" (Niin hyvä, että räkätin vedet silmissä vartin verran tuon jälkeen =D)

Tässä tuli mieleen nämä parhaimmat =D Hyvin on siis myyjänä mennyt, ja toivon että menee vielä jatkossakin!

Asiasta toiseen: Ylppärit ilmaantuu pian ja mä olen jo vähän paniikissa lukemisen ja muun suhteen. Onneksi sain tänään luettua enkkua aika paljon, ja psykologiaakin on tullut luettua 31 sivua (jäljellä 270 sivua, uaaaaaaah!!). Ei paniikkia, ei paniikkia... Onneksi tyttäreni tulee huomenna meille ja viipyy maanantai-iltaan, joten saan rentoutua välillä ja harrastaa pallopelejä =) Voitin viime viikolla päivän parhaana myyjänä muun muassa kaksi rantapalloa ja huulirasvan, ja palloistahan neiti innostui niin että opetti mullekin futista! Meillä oli oikein hauskaa puistossa pelaamassa =)

Ja nyt on kyllä pakko mennä nukkumaan. Kirjoittelen taas, jahka ehdin!

Nimisekoilua ja paha asiakaspalvelutilanne

Toivon ettei kukaan listi minua tästä, kun kerron että tänään soitin todella pahan puhelun: langan päässä oleva asiakas halusi tehdä nootin siitä ettei tilauksiamme saa määräaikaisina, vaan asiakkaan on se muutettava itse määräaikaiseksi. Selitin että asiakkaan kannalta on helpompaa päättää tilaus tietyn halvemman jakson jälkeen kuin venkslata sillä, että lehden haluaa tilata vielä jakson jälkeenkin. Miten tuo nyt sitten parhaiten kävisikään. Asiakas kuitenkin vaati saada kampanjapäällikön yhteystiedot, ja kerroinkin että asiakkaan mielipide on lähtenyt eteenpäin. Mieleeni tuli kaikki kuulemani kauhutarinat asiakaspalvelutilanteista ja totesin hiljaa itsekseni, että onneksi asiakas ei koskaan tule tietämään minkä näköinen olen, vaikka kadulla kävelisin vastaan. Asiallinen tyyppi kuitenkin onneksi oli ja sanoikin, ettei minua syytä missään nimessä tästä. Otsalle jo pukanneet hikikarpalot vetivät itsensä takaisin ja uskalsin huojentua.

Selvitin tilanteen loppujen lopuksi ihan hyvin. Sain kaupat tehtyä, se olikin yksi seitsemästä tänään. Mieskin totesi että mä alan olla niin kova myyntitykki, etteivät päästä mua enää niiden listoilta poiskaan :D Onhan myynti ihan mukavaa hommaa jos ei huonoja päiviä ajattele, mutta mun tulevaisuus on esiintymisalalla. Harkitsen kyllä sitäkin vaihtoehtoa, että perustaisin putiikin, jossa myytäisiin kaikenlaista naisten rakastamaa "krääsää" koriste-esineistä huulipuniin. Liikkeenharjoittajana olisi mukavaa, jos unohtaa sen yrittäjien todellisen arjen, jota näin kyllä, kun sukulaiseni pyöritti toiminimeä. Ei ole helppoa hommaa se.

Back to business. Muita valittuja paloja on pakko myös kirjoittaa päivän mokista (yritysten nimet muutettu).
Sanotaan että ensimmäinen yritys oli nimeltään torental ja toinen paasijoki.

Tapaus 1:

- Tässä soittelee se ja se sieltä ja sieltä päivää, soitinko tolental... torentar.. TORENTALILLE?!
(Voi violan tuorejuusto, ja mulla kun piti olla suomi äidinkielenä ja lukutaito).

Tapaus 2:

- Päivää, onko puhelu paasikivessä? (Tässä vaiheessa vilkaisin listoja ja totesin että meikäläisellä ei tosiaan ole lukutaitoa; yrityksen nimi olikin paasijoki!! APUA!!). Erheen korjattuani yritin kovasti selitellä, että on se hyvä kun yrityksen nimi onkin muuttunut aivan toiseksi kuin papereissa oli, ettei näitä kirjailijasekoiluja tule enää nimien suhteen. Olin omasta mielestäni keksinyt loistavan vitsin ja kaupat tehtyäni lopetin puhelun hyvillä mielin.

Vasta äsken sain kuitenkin tietää mieheni kanssa jutellessani tästä, että olin tehnyt übermokan murjaistessani vitsin: kirjailija jota tarkoitin olikin Paasilinna ja Paasikivi taas oli ennen Suomen presidentti.

(.............)

Tää on tätä arkipäivää XD.

Hyvä päivä! Mahtava päivä!

Olin aamulla ihan että %!"!#%#@%#, taas joutuu duuniin, mutta meikäläisellähän olikin maailman paras päivä! Neljä kauppaa per päivä on tavoite, mutta meikäläinen vetikin viisi kauppaa! VIISI!!!

Mä en tarkalleen sanamuotoa muista, mutta pomo sanoi jokseenkin näin: "Mä tiesin sen että sä pystyt tähän, ei tarvii kädestä pitäen neuvoa!". Loistavaa, mahtavaa! Ihanaa! Autoin myös pomoani siinä kun piti verhotankojen pituudet mitata. Ilmeisesti meille tulee verhoja töihin :)

Mä sain taas tänään soitettua huvittavan puhelun. Asiakas meinas heti kieltäytyä tarjouksesta, joten pyysin 30 sekuntia armonaikaa selittää tarjouksen. Selitin sitten yhteen putkeen hinnat ja muut ja sen jälkeen tuli hiljaista. Hiljaisempaa. Vieläkin hiljaisempaa.

Apua, mä ajattelin, kunnes lopulta tyyppi rykäisi ja sanoi että aika taisi mennä jo. Heitin että taisi mennä vain 20 sekuntia. Ei tullut kauppoja :D

Oli sekin heppu ihan asiallinen :) Tuli heitettyä muutenkin hyvää juttua asiakkaiden kanssa vaikka eivät tilanneet mitään. Sekin on jo jotain se, että saa muille hyvän mielen! Taidan nyt olla joidenkin silmissä hyveellinen, mutta mä ihan oikeasti pidän siitä jos saan ihmisille hyvän mielen.

Huomisesta ei taas tiedä. Voipi olla etten tienaakaan yhtään mitään, mutta se on sitten sen ajan murhe. Myyntitaktiikka alkaa olla jo aika hyvin hallussa :)

Mietteitä miehistä ja pomoista

Vein juuri neidin takaisin isälleen, nappasivat nopeasti autoon mukaan ja kävivät syömässä. Niillä on tänään nuorimman lapsen ristiäiset, ja harmittaa kun en voinut jäädä, mutta velvollisuudet kutsuu. Mun pitäisi lukea ylppäreihin, mutta kun mieli halajaa vielä lomalle... saa nähdä miten nekin tulee menemään. Miten ihmeessä mä saan itsestäni irti kokonaisen tunnin lukuajan energian?! Paha sanoa sitäkään kuinka moni abi kärsii samasta asiasta. Sitten on vielä se kemian kurssi jota käyn nyt muistaakseni viidettä kertaa. Ei mee hyvin mullakaan...

Mä olen muuten aina ollut kateellinen miehille siitä miten yksinkertaisesti ne ajattelee kaikki asiat. Jos joku on paska jätkä, ne vetää riitatilanteessa turpaan ja lähtevät sen jälkeen parhaina kavereina kaljalle. Kun tytöt tappelee, se on niin, että kaikissa on hyvää ja pahaa - korostettuna vuoron perään. Kukin on vuorollaan suosiossa, mutta pitää silti olla näennäisen ystävällinen ja puukottaa jatkuvasti selkään viemällä mies tai haukkumalla selän takana. Tytöt yksinkertaisesti sulkee typeryksen pois porukoistaan. Miehet taitaa tehdä sen myös, mutta ne ei ole niin häijyjä kuin tytöt joskus.

Mä muuten pidän mun pomosta. Se on varsin voimakas nainen ja todellinen rääväsuu joka sanoo kaikki asiat suoraan. Moni voisi loukkaantua sen sanomisista, mutta alaisiaan se selvästi arvostaa. Siltä ei myöskään kannustus lopu, joten mä pidän siitä. Jotenkin sen huumori sopii mulle. Mulla synkkaa sen kanssa jostain syystä, se osaa olla todella kannustava ja välittävä persoona! Tämä ei ole nuoleskelua, koska en ole sanonut tätä sille päin naamaa. Ehkä sitten on ylistysten aika kun puljusta lähden.

Rahahuolet on asia sinänsä. Mä vähän pelkään että byrokratia menee nyt vetuiksi taas, koska mä olen ansainnut kaikki 150 euroa tällä viikolla. Huomisesta en tiedä, miten paljon tienaan. Asumistuki pitäisi lakkauttaa, mutta kun en ole varma paljonko tulen tienaamaan. Huimaa! :S (Ja tuskin). Mä aion kuitenkin olla vielä ainakin ensi viikon myyntineuvottelijana, sen jälkeen katsotaan mitä muita hommia irtoaisi. Ainakin kahden viikon siivoojatuuraukseen olen hakenut, mä revin duunini vaikka mistä, kunhan vähän edes rahaa saisi. Se olisi herkkua se!

Mä olen kateellinen miehelleni, koska jätkä on painanut 12 vuotta vakituisessa duunissa ja vaikka sillä miten pinna katkeaisi välillä työhönsä (en yhtään ihmettele - herätykset kello 03 aamulla ja sen jälkeen 14 tunnin työvuoro skarppina plus mahdolliset hankalat asiakkaat) se sitkeästi lähtee joka työaamuna eikä vähällä luovuta. Tosin se ei luovuta silloinkaan, kun jokin musiikkiohjelma ei ole kahteen päivään toiminut. Se aikoo selvittää sen ihan periaatteen takia. Jos sillä pinna hirttää kiinni, se raivoaa aikansa ja mököttää sitten. Siinä on miestä olla hyökkäämättä naisen kimppuun, koska sen mielestä naisia ei lyödä. Sen mielestä ei myöskään ajeta jos otetaan, ja harvoinpa tuo edes ottaa. Rehellisyys on itsestään selvää. Mä olen onnentyttö!

Kerran oli huvittavaa, kun se tuli duunista eikä meidän yleisellä parkkipaikalla, jolle se pysäköi, ollut tilaa. Ehdotin toista parkkipaikkaa, mutta se sanoi istuvansa autossa niin kauan kunnes parkkipaikka löytyy siitä mihin se aikoi pysäköidä. Mä oikeasti ihailen sitä, koska mä olen todella lyhytjänteinen. Sikälikin tää nykyinen duuni tekee hyvää, koska tässä työssä saa oikeasti olla kärsivällinen ja kohtelias on oltava, vaikka miten tekisi mieli huutaa että "jumankauta nyt tilatkaa, mun leipä on tässä kiinni!".

Hirtti mullakin pinna kiinni eilen, kun rähisin neidille huonosta käytöksestä matkalla kauppaan ja siihen tuli joku känniääliö, joka sanoi "kyllähän neiti osaa käyttäytyä!". Sähähdin: "Kuka sulta on mitään kysyny?!" ja jätkä jatkoi matkaansa mutisten jotain. Kamalaa :S :D

Mä olen muuten selitysten mestari. Tänään olin tulossa neitiä viemästä kun hyppäsin junaan joka lähti 14:24. Mun vaihtoaika lipussa meni umpeen 14:26 joten tiukoilla oltiin. Siinä sitten paria heppua sakotettiin, ja tarkastaja tuli mun kohdalle. Mulla oli jo lippu esillä ja sananvaihto meni näin:

"Mulla on tässä lipussa vaihtoaikaa silleen, että tää meni kello 14:26 vanhaksi, kun juna lähti kahta minuuttia aikaisemmin. Voin mä kyl käydä tän leimaamassa, jos tarvii".
Tarkastaja oli hetken hiljaa ja sanoi: "Toi on kyllä aika hyvä selitys".
En tiennyt, mitä se sillä tarkoitti. Totesin uudelleen että mä voin tosiaan leimata sen lipun uusiksi. "Ei kun ei oikeasti tarvitse, koska mä näen täältä että sä puhut ihan totta".

:D Vähän mua säikäytti koska pelkäsin ettei se uskokaan mua. Mä en edes halua ajatella kuinka monta selitystä ne päivässä kuulee siitä miksei lippua ole. :D

Se ois huomen taas työpäivä... miksen mä voi olla kiinteällä liksalla?!

Puhelinmyyjä, päivää taas.

Tänään oli normaalia lyhkäisempi työpäivä, johtuen todennäköisesti siitä, että perjantaisin ihmiset odottavat jo kovasti viikonloppua eivätkä jaksa enää keskittyä siihen mitä luurissa sanotaan. Eräs asiakas ilmoitti istuneensa ties missä feodaalivirassa, ja hän ilmoitti ylemmyydentunnossaan sen ettei jatka keskustelua tämän pidemmälle. Se on tietenkin lain mukaan hänen oikeutensa.

Pahin pelkoni kuitenkin toteutui: ylemmyydentuntoinen puhelinasiakas. Näitähän riittää.

Silloin kun myin tavallisia aikakauslehtiä, kohdalleni osui ainakin yksi hoitoalan mies joka pyysi minua treffeille ja toinen käski soitella muuten vain. Olin tietysti imarreltu puhelimessa, mutta muutoin en. Kärsivällisyyttä tämä ainakin kasvattaa - eihän tätä muutoin jaksaisikaan :)

Tänään pääsin tavoitteeseeni hyvin, mutta tuskin jatkan tätä hommaa elokuun loppua pidemmälle. Elantoa tästä ei saa, en minä ainakaan. On minulla mahdollisuudet kehittyä hyväksikin, mutta ei vain tunnu hyvältä. Välillä työstä tykkää, välillä taas ei tykkää. Onneksi sopimus on varsin määräaikainen =D

Tällä hetkellä tuskailen ylisotkuista kämppää ja ajattelin hivuttaa itseni taas salkkareiden juonikuvioihin mukaan. Kesäuusinnoissa on jäänyt 12 jaksoa välistä, mutta uskoisin että ainakin katsoa voi. :D Harmi etten saa videonauhuria toimimaan, olisi meinaan paljonkin katsottavaa.

Neiti tulee parin tunnin kuluttua, ja tämä rentoutuminen ja hiljainen hetki on todella tullut tarpeeseen. Kun on koko päivän ollut sosiaalisena, ei enää pitemmän päälle jaksa. Perjantait rulettaa! Isäntä lähti jo kotipuoleensa käväisemään, joten likkaporukalla ollaan kotona.

Tällä mennään!

Puhelinmyyjä, hyvää päivää.

Kolmas päivä B2B-myyntiä takana ja tunnelmat ovat sekavat. Tällä alalla saa todellakin antaa kaikkensa itsestään ja enemmänkin. Vaikeinta on pitää sydän ja tunteet poissa työstä mutta tehdä hommaa samaan aikaan tunteella ja etenkin taidolla, joka on vielä kovasti kehityksen alla.

Suurin osa ihmisistä on tällä hetkellä lomilla, joten päivän saldo oli kolme kauppaa, 24 kieltäytymistä, kuusi väärää numeroa ja 168 niitä jotka eivät a.) olleet paikalla tai b.) vastanneet puhelimeen. Mä olen melkoisen kuitti. :D

En usko että jaksan tätä hommaa kovinkaan kauaa. Haluan työn josta saa rahaa ilman "tyrkyttämistä". Ylisosiaalisena luonteena mä pystyn soittelemaan ihmisille ja osan puhumaan jopa ympäri, mutta välillä tulee oikea inho luuria kohtaan. Onneksi se on ohimenevää.

Pistän tänne lisää tekstiä taas - toivottavasti jaksan kirjoitella huomennakin! Kesä on mennyt aivan liian äkkiä, ja ylioppilaskirjoitukset häämöttää syksyllä. Mä en ole lukenut vielä paljoa mitään, koska ei oikeasti jaksa. Toisaalta, onhan tässä toista kuukautta aikaa :)

Aika koota kesämuistot =)

Neiti lähti juuri takaisin isälleen, vietti siis kesälomansa meillä. Itkettää, kun on niin hirvittävä ikävä pikkuista! Tietenkin se halusi nähdä isänsä ja muut, olihan se yli kuukauden meillä putkeen, mutta jotain puuttuu silti täältä... katselen auringonlaskua ja mietin, että tyttö olisi nyt juuri unessa tuolla huoneessa nukkumassa ja herättäisi mut taas aamulla pomppaamalla sänkyyn.

No, tuleehan se taas pian.

Miksi ikävän pitää olla näin sydäntä raastavaa? Olinhan mä valmistautunut siihen että neiti lähtee, mutta alunperin sen piti lähteä vasta ylihuomenna. Nyt tuli kuitenkin suunnitelmiin muutos, enkä mä toisaalta sitä pane pahakseni. Saan mä ainakin nukkua pitkään, mutta illoista tulee ainakin niin yksinäisiä etenkin jos isäntä on töissä. Pitää kehittää jotain.

Kyllä tää ikäväkin tästä laantuu kunhan yön yli nukun. Täytyy miettiä kesämuistoja ja koota ne tänne kunhan jaksan taas kirjoitella =)

Tapahtumarikas päivä

Meikäläiselle on tänään tapahtunut niin paljon asioita, että pakko purkaa niistä osa tänne. Sori jos joku nyt valittaa yksityisyyden rikkomisesta, mutta ne jotka tän tapauksen voisi tunnistaa, ovat itse olleet paikalla. En mainitse myöskään nimiä enkä edes todellista tapahtumapaikkaa.

Oltiin tänään pyöräilemässä muksun kanssa, kun näin ambulanssin joka tuli ihan viereen. Tyttö rakastaa ambulansseja, joten mentiin lähemmäksi katsomaan. Sieltä meni tietysti henkilökuntaa sisään taloon. Ambulanssin henkilökunta vietti siellä aikansa, kunnes toivat tajuttoman ihmisen pois sieltä. En vieläkään osaa päättää, miksi se oli tajuton. Ehkä myös parempi olla arvuuttelematta koska totuutta mä en tule koskaan ehkä tietämään. Lähistöllä olevat tiesivät kertoa että tämä mies olisi halunnut nukahtaa rappukäytävään.

Toinen juttu on se, että mä pääsen musavideolle avustajaksi! Yksi tuttu ohjaaja otti yhteyttä tänään. Kun video on julkaistu, kerron kenen video on kyseessä. =D Mä juoksen töissä myös kuvauksissa, ja aika paljon on tullut ruudulla oltua. Salkkareissa olen ollut (sen voin sanoa koska ne jaksot on jo julkaistu) kahvilassa ja kaupassa, lentokentällä ja siellä täällä. Mainoksissa olen ollut (sentin mittaisena taustalla) ja sen sellaista.

Tuli juteltua tytön isänkin kanssa! Niille syntyi juuri uusi vauva, joten sunnuntaina vietetään sitten ristiäisiä. Me ollaan lähes parhaita ystäviä tytön biologisen isän ja tämän vaimon kanssa, ja mä olen aivan hulluna niiden uusiin lapsiin. Ollaan jopa tytön isän eksän kanssa hyviä kamuja, ja tullaan kolmisinkin toimeen, me naiset siis.

Telkkarissa käsitellään pettämistä. Mä mietin just, mikä on pettämistä. Katseleminen ei mielestäni ole, eikä miehenikään mielestä. Meillä onkin sääntö: katsoa saa, mutta ei koskea. Saatetaan kehua kilpaa ohikulkijoiden takapuolia hyvänlaatuisella ärsyttämisellä - hups, nyt mä pidän suuni kiinni. =D

Tällä taas mennään - huaah, nyt menee lujaa!! :D

Syntymäpäivää

Taas täällä kirjottelemassa, on tavaksi tullut kirjoittaa joka päivä! Olen saanut onnittelut lähes kahdeltakymmeneltä ihmiseltä, sukulaisilta ja kavereilta. On ne niin ihania <3 Isäntä väsää meille juuri nakkisämpylöitä, mun toiveestani, ja ostettiin sellaista superhyvää jätskiä! Ulkona sataa vettä enemmän kuin tänä vuonna on satanut yhteensä, ja tyttö on tosi levoton. Sitä se teettää kun on mun hoiviin syntynyt ;)

Mä saan vielä kolmen tunnin ajan päättää, olenko 21 vai 22 vuotta, koska virallisesti synnyin klo 16:01. Iskä ja äiskä oli lähteneet 80 kilometrin päähän synnytyslaitokselle, ja äiti oli vannonut ettei lähde sieltä ennen kuin lapsi kainalossa. Mä olin yliaikainen, koska olin ilmeisesti jo kohdussa mukavuudenhaluinen, aivan kuten nykyään. Synnytys oli sitten käynnistetty, ja mä olin kuulemma päättänyt, että kun nyt täytyy sitten maailmaan tulla, tullaankin vauhdilla. Äiti on kertonut synnytyskokemuksiaan seuraavasti: "Sun isosiskon kohdalla mun mietteet oli luokkaa 'ei hitsi, tää on hirveetä!', sun isoveljen kohdalla 'taas mä oon täällä', ja sun kohdalla 'mä en sitten kanssa ikinä opi!'". Go mamma, go!

Sain synttärilahjat jo viime viikolla kun neidillä oli synttärit - on tullut tavaksi viettää niitä samalla sysäyksellä, koska neidin synttärit on niin lähellä omiani - turhaan sitä sukulaisia kuuden päivän väliajalla kiskoa tänne kahta kertaa. Isä ja äitipuolikin lähti tänään Tenolle - enkä suinkaan ole katkera xD Okei, vähän vain. Loma kelpaisi mullekin, mutta ehkä lähden sitten viisikymppisenä, kun penskat on maailmalla (tulevatkin) ja mä olen lopultakin naimisissa isännän kanssa. Mieheni nauttii tyeliä, ja mä taelia. (TyEl= työeläke, TaEl= taiteilijaeläke).

Tällä mennään!.

Kirotut perintävirastot

Meikäläinen on tehnyt maksusopimuksia perintätoimistojen kanssa viime aikoina. Mä en enää jaksa ahdistua kirjeistä joita postiluukusta putoilee tämän tästä, joten en viitsi enää katsoa nuoruuden rahasekoiluja silmiin, vaan hoidan ne kokonaan alta pois.

Ainoa vaan että jos niiltä pyytää lisää maksuaikaa, vastauksena on tyly "jos-et-maksa-asia-menee-ulosottomiehelle"- fraasi. Selvä, sanokaa terveisiä p... ahantuuliselta perittävältä.

Eipä kait. Kun mä nyt olen saanu töitä, kaiketi niitä saa sitten sen verran paiskittua, että saan maksettua 107 euron arvoisen laskun veke ensi kuun seitsemäs päivä. Kun ehdotin tästä maksuajan lykkäämistä, tuli vastauksena tällainen viesti: "Jos maksat laskun vasta ko. päivänä, et saa maksaa erissä, vaan joudut maksamaan sen könttäsummana".

Asia vilpitön. Seuraavanlaiset vastauslauseet tulivat mieleeni yksi kerrallaan:

1. (Sensuroitu sen takia, että mä en kiroile julkisesti, en ainakaan tunnusta. Enkä halua kenenkään halveeraamisesta mitään yybersakkoja, vaikka mun nykyisillä tuloilla niistä ei tulisi maksettavaksi paljoa mitään).

2. Miten te nukutte yönne?

3. (Jälleen sensuroitu)

4. (Sensuroitu rankalla kädellä)

5. (Sensuroitu vieläkin rankemmalla kädellä).

................

Ymmärrän kyllä että nämä toimistot ovat kuulleet satoja selityksiä työvuosiensa varrella, muttta voisivat hitto vie edes vähän joustaa. No jaa, ehkä ne ovat joustaneet jo tarpeeksi. Eipä auta muu kuin maksaa. Mä nimittäin haluan sen asuntolainan joskus, ja autolainakaan ei olisi pahitteeksi. Vaikka mä ajaisin ajokortin, isäntä ei ikinä tule lainaamaan Chevyään mulle. Reilu peli sen olla pitää, vaikkakin parisuhteessa. En voi käyttää sitäkään kiristyskeinona, etten pese sen sukkia enää, koska miesten tapaan se käyttää ne sitten uudelleen likaisina. Urokset eivät tällaisissa asioissa hienostele. Liekö tuo jäänne niiltä ajoilta, kun ukot metsästivät porukalla ruokaa metsässä päiväkausiakin, samalla kuin naiset oli kotona pyykkäämässä ja siivoamassa. Niihin aikoihin olisi mukava mennä aikakoneella. Se on sitten oma tarinansa, miksi aikakonetta EI voi tehdä. Kieltämättä mukavaa se kyllä olisi menneisyyteen matkustaa - tulevaisuudesta en edes halua tietää, jos maailmaa tuhotaan näin tasaiseen tahtiin kuin nyt.

Asiaa ja asian vierestä, ja niidenkin vierestä. Tästä vain mietintää.

Kipeäksi tulossa :S

Tänään on jotenkin tosi väsynyt olo, ja olen nähtävästi kipeäksikin tulossa. Sää lupailee sadetta aina tunnin päähän, toistaiseksi neljä tuntia on pitänyt sataa vettä, mutta toisaiseksi kuitenkaan ei ole. Ehkä ne ukkoset tuleekin illalla, mutta jos tulevat samaan aikaan kuin mun suosikkileffa, en varmana laita kyllä töllöä kiinni! Asenne on kohdillaan :P

Neidinkin tarha alkaa jo puolentoista viikon päästä - on kyllä ollut mukava kesä! Heti siihen perään duunit ja perintätoimiston karhuajat - jospa saisin liksaa kokoon sen verran että maksan niiden vaatimat laskut pois.

Sossu, jonka tuella tällä hetkellä elän (ei, mulla ei ole työministeriön karenssia vaan meidän koulussa ei saa opintotukea enkä ole työtönkään, joten sossun armoilla mennään) rupesi höveliksi ja lupasi että voivat maksaa vielä elokuun vuokran mun puolesta. Harkitsen vakavasti sitä että otan tarjouksen vastaan, koska heti työsuhteen alettuakaan ei saa olla liian ylpeä. Se ylpeys riitti, että en ottanut koulukirjakorvauksia sossusta vastaan.

Tällä mennään!

Työnhaku tuotti tulosta!

Vielä toissapäivänä meikäläinen oli täydellisen työtön, ja nyt mulla kävi näin: Haastattelu eilen -> työpaikka. Haastattelu tänään -> työpaikka.

(MITÄH?!?!)

Meikäläinen luuli että mua ei huolita yhtään mihkään töihin! Näköjään se oli sitten turha luulo. Pitää olla sinnikäs ja uskaltaa, se tuli taas kerran todistettua. Kun naputtelin kolme kuukautta viisi työhakemusta päivässä, aloin jo tulla aika epätoivoiseksi. Nyt on hommat toisin!

Toinen työpaikka on siis se kertomani B2B-myyjän paikka, ja toinen on osa-aikainen menekinedistäjän paikka. Miksi mut huolitaan aina mielihyvin myyntialalle? =D

Iloinenhan mä olen. Olen melko varma että hommat skulaa ainakin jossain kohden, kun kiinnitys on kerta kahteen paikkaan. =)

Aina sitä kannattaa olla positiivinen ja yrittää!

UAAAAH!!!!

Meikäläinen tajusi yöllä tehneensä elämänsä mokan. Tajusin, että olin jo suullisesti sopinut duunia samoille päiville kuin mulla on tukioppilasjuttuja koululla.

(Köh. Köh-köh).

Taidanpa tehdä niin että menen sittenkin iltapuolelle b-to-c-myyntiin jos vielä sattuisin saamaan duunipaikan tänään, kun menen vielä yhteen haastatteluun. Siellä pitäisi taas tehdä niin hiton hyvä vaikutus, jotta mieleen jään. Miksi mua jännittää niin himputin paljon duunihaastatteluissa?! Meen ihan lukkoon enkä uskalla sanoa yhtään mitään. En silti halua olla liian hyökkääväkään! Ei VOI olla näin vaikeeta, oikeesti.

Eli tänään pitää soittaa sinne jo saatuun työpaikkaan ja kysyä, voisinko tehdä vaihdon iltaan. Siellä tosin tulisi enemmän p*skaa päin naamaa asiakkailta, mutta aina kannattaa varmaankin yrittää :D

Kirjotan lisää tietoja tänne jahka jokin selkeytyy.

Ukkosta odotellen...

Tänään on ollut täydellinen sää ukkosten kannalta - aamulla oli sumua, pilvet tulee lounaasta, ilma oli niin kosteaa että tuntui lämpimältä vedeltä ja taivas oli samea. Odottelen kovasti yöukkosia - niissä on jotain romanttista!

Kävin tänään työhaastatteluissa, mies kun katsoi tyttären perään :) Mä sain kuin sainkin työtä, mutta en kerro mistä. Sen verran voin sanoa, että kysymys on B2B-myynnistä. Taidankin perustaa niille aivan oman blogin eri nimellä, jotta kukaan ei voi niistä tunnistaa itseään. :D

Oli kuitenkin raskasta kävellä työhaastatteluun kun hiki pukkasi päälle ja varmasti näytinkin ihan supernatural-versiolta ihmisestä. Duunipaikka näytti todella mukavalta - siisti sisätyö ei ole pahitteeksi! Toivon vain että palkka lähtee juoksemaan ihan kunnolla, saisi joskus jotain mukavaa itselleenkin eikä aina tarvitsisi kärvistää viimeistä senttiään joka asiassa.

Toivottakaa mulle tsemppiä - duuni alkaa alta kahden viikon päästä! Taidan painua pehkuihin lukemaan jotain.

On se synttärien viettäminen rankkaa ! :)

Tänään on virallisesti tytön synttärit, neiti täytti kokonaiset neljä vuotta :) Sukulaisia oli pari kipaletta tänään käymässä ja eilenkin. Eilen oli mun äitee - otettiin hölmöjä kuvia ja naurettiin aivan katketaksemme - tänään oli taas mun isä, äitipuoli ja pappa käymässä. Mummo ei valitettavasti jaksanut tulla =( Harmi, mutta kivaa kyllä oli! Pelattiin muistipeliä ja siitäkin kehittyi niin paljon hauskaa, ettei rajaa!

Aamulla oli aivan järjetön kiirus kun osteltiin kaikkea mahdollista - ja mahdotonta. Saatiin muun muassa uusi mikro edellisen tilalle. Edellinen oli sellainen retromikro, noin 20 vuoden takaa, joka piippasi epävireisesti ja lämmitti miten sattui. Ruoka saattoi olla reunoilta tulikuumaa ja keskeltä jääkylmää. Keitoista mä en edes puhu mitään. Uusi mikro on pieni ja tehokas, ja "sanoo" *ting!* kun aika on loppunut. :)

Juuri kamppailen omantuntoni kanssa siitä, menisinkö ostamaan hiusvärin vaiko en. Hirvittävästi tekisi mieli mutta toisaalta tulihan sitä jo tuhlattua tänään. Ostin muun muassa uuden paidan ja ihanan hameen! Meinaan käyttää niitä usein. =)

Taidetaan mennä pelaamaan neidin saamaa muistipeliä - huisin kivaa se on!

Uusavuttomat miehet ja rakastavat vaimot

Mä olen aina ihmetellyt sitä, miten nainen kestää huonoa miestä niin pitkään. Mies saattaa olla pahimmillaan hakkaava öykkäri joka on kovaa jätkää lähikapakassa koska uskaltaa dokata välittämättä muijan mielipiteestä ja lapsistaan. Työ ei maistu ja päässä on suureelliset kuvitelmat siitä miten kova jätkä tämä uskaltaa olla - jopa niin kova että "kouluttaa" akkaansa ja pistää sen "järjestykseen nyrkeillä" heti kun tämä uskaltaa "v*ttuilla väärälle miehelle".



Mistä näitä isänmaan epätoivoja löytyy?! Mun kohdalle osui moni mies ennen nykyistä, jossa sentään on tarpeeksi munaa avata naiselle ovi ja olla sitä, mitä on. Pokkaa on käydä töissä säännöllisesti ja kestää periaatteen vuoksi hankalatkin työvuorot siksi, että se on velvollisuus. On rohkeutta olla se aidosti kova jätkä joka ei naisia ikinä löisi tai haasta kännissä riitaa - tosin kännissä tämä mieseläjä ei ole koskaan. On pokkaa osoittaa hellyyttä lapsille ja eläimille ja olla kohtelias mun sukulaisille.



Moni mies ennen nykyistäni häipyi deiteiltä sanomatta sanaakaan, nosti kytkintä kun suhteeseen tuli ekat ongelmat, uskoi minusta sanottua puheita kysymättä minun mielipidettäni ja perääntyi kun kuuli että mä olen osa-aikamutsi. Plaah. Niistä ei ollut mihinkäänn. Moni munkin tuttava kestää dokaavaa ja koneella istuvaa miestään, joka kerran vuodessa saa aikaiseksi sen että hakee yhtä työpaikkaa johon luulee pääsevänsä peruskoulutuksella joka sekin meni päin p*rsettä.



A-pu-va...



Miksi naiset jaksaa näitä lusmuja? Rakkaudenko takia? Ennätys on jos mies on viikon ollut nurisematta töissä ja dokaamatta 16 tuntia. Nämä naiset tekevät lisää ja lisää lapsia toivoen että miehen rakkaus ja isänvaistot heräisivät. Aivan turhaan! Jos miehelle on kaikkein tärkein asia dokaaminen ja örveltäminen, miksi asia muuttuisi yhtään mihinkään suuntaan lasten tulon jälkeen? Miehellä on ongelma, mutta kukaan ei ole sanonut, että naisen pitäisi vastata siitä. Ainoastaan ongelman omaava voi tehdä halutessaan asialle jotain. Onhan se tosin helpompaa asua täysihoitolassa ja käydä kapakoissa sillä välin kun nainen hoitaa muksut ja odottaa sydän syrjällään sitä puhelua mieheltä - jos kännykkä ei ole hukkunut ojaan miehen siellä kännipäissään rymytessä.



Jos mies on jo varhaisessa suhteessa ollut yhteiskunnan häpeäpilkku, se taatusti tulee olemaan sitä aina riippumatta siitä, rakastaako nainen, onko lapsia tai nalkuttaako nainen. Näiden miesten tekosia peitellään koska halutaan esitellä kaikille unelmamies, vaikka kaikkien nähtävissä oleva todellisuus olisi aivan muuta. Yhdelle sukulaisvierailulle mies saadaan vuodessa raahattua ja silloinkin tämä "herraseläjä" on karmeassa kankkusessa. Muutoin löytyy kasa tekosyitä mm. miehen liikematkasta, vaikka jokainen salaa tietää sen, että tämä miehen "liikematka" on vauhdikkaalla liikkeellä toteutettu tuopin kallistus lähikapakassa.



Miksi naiset sietää tällaista? Jättäisivät ukon, olisi elämä paljon helpompaa ilman isoa lasta jossa ei sen vertaa ole miestä että kantaisi edes osan vastuustaan. Tämä "jospa-se-nyt-vähentäisi-viinaa-kun-on-viides-lapsi-talossa"- ajattelu EI TOIMI. Se EI TOIMI. Millä nämä naiset saisi uskomaan sen?



Nyt on pakko röyhistää rintaa sen suhteen, että vaikka meidän isäntä harvoin tunteistaan puhuu, se kantaa raskaat kauppakassit, päästää kaikki muut bussiin ennen häntä (etenkin naiset) ja avaa mulle ovet, tulee halimaan ja lohduttamaan kun mua kiukuttaa ja nousi tänä aamuna neljältä töihin - kuten on vuorosta riippuen tehnyt kahdentoista vuoden ajan.



Mä taidan olla "lucky son of a b*tch".

Pesukone = ylellisyyttä

Havaitsin taas tämän tosiasian eli sen, miten paljon jopa yksi ihminen voi viikon aikana tehdä pyykkiä, puhumattakaan sitten kolmesta. Meidän talossa on ilmainen pesutupa, mutta kun eilen suunnittelin vaihtavani yhden kahden tunnin vuoron kahdeksi tunnin vuoroksi, ei pesutupaan ollutkaan "mitään asiaa". Naapurit ovat suurimmaksi osaksi täällä erittäin mukavia, lukuunottamatta paria juorukyylää, mutta eilen kun katsoin varauslistaa pesutuvalla, olin lähellä karjua ääneen:

Kolme asiakasta pesutuvassa perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina. Kolme per päivä. He olivat keksineet varata neljän tunnin vuorot.

(...........)

Mihin ihminen tarvitsee neljää tuntia pyykkiaikaa?! Itse pesen omat vaatteeni yhdellä koneellisella ja se kestää sen 30 minuuttia 60 asteessa. Kahden tunnin vuoro riittää mainiosti neljään koneelliseen. Kuka pesee oikeasti joka viikko kahdeksan koneellista pyykkiä?! Tunnen perheenisän, jolla on neljä lasta, mutta hekin pesevät vain kuusi koneellista viikossa.

Olisipa elämä nyt armollinen ja heittäisi eteeni 200 euroa, jotta saisin pesukoneen ostettua. Tekisin lähes mitä tahansa. Haluan töihin! Haluan tienata rahaa, jotta voin pestä vaatteeni omassa pesukoneessa! Pitäisiköhän ryhtyä epätoivoiseksi ja mennä puhelinmyyjäksi? Hermoni eivät tosin kestäneet ko. ammattia viime kerrallakaan kuukautta kauempaa, mutta pakko netota jostain...

- Ms. Epätoivo eli minä, joka on lähettänyt huhtikuusta alkaen joka päivä 1-5 työhakemusta.

Miksi?

Eilen karhu oli purrut naista, joka oli ollut lenkkeilemässä ja ilmeisesti karhuemon ja pentujen välissä. Nainen selvisi ilman delaamista, mutta sitä mä ihmettelen, miksi poliisi tappoi karhuemon JA pennut!

Jos mä olen joskus purrutkin jotakuta, mua ei ole lahdattu sen takia. Mua ei ole myöskään tapettu tyttäreni kera, jos mä olen uhkaillut jotakuta pysymään kaukana. Karhu toimi täysin samalla lailla kuin jokainen äiti toimii jos lapsen henkeä tai terveyttä koetaan uhatuksi. Karhu on äiti, siinä missä muutkin. Ilmeisen hyvä mutsi, kun puolustaa lapsiaan. Voiko kukaan sanoa, että ei tekisi sitä omien lastensa takia? On ihan eri asia tappaa haavoittunut karhu, joka ei todennäköisesti tule selviämään kuin täysin terve karhu, jonka poistamiseen alueelta olisi voinut keksiä sata muutakin konstia.

Mä olen sitä mieltä, että niin älykkäänä rotuna me osataan myös olla joskus harvinaisen tyhmiä. Jos me ollaan olevinamme niin loogisia, miksi ei voinut keksiä loogista ratkaisua karhun poistamiseksi alueelta? Ne olisi voineet saada hyvän elämän. Mutta ei. Kun piti tappaa niin olihan se olevinaan vaikea ratkaisu. Voi helkkari, mä sanon!

Olin kuuden jälkeen tiskaamassa päivällisastioita ja pikkuneiti tuijotteli tyytyväisenä Metsoloiden uusintaa (ainoa aikuisten sarja, jossa ei ole väkivaltaa ja siten voi antaa tytön katsoa) karkkirasia kädessä, kun yhtäkkiä telkka alkoi piipittää. Tyttö tuli keittiöön ja sanoi: "Äiti, telkkarissa on joku punainen juttu ja teksti!" ja mietin, mikäs ydinvoimala tällä kertaa on posahtanut. Tulin katsomaan tiedotteen ja kysymys olikin karhusta. Niin ja missä? Ai, Lappeenrannassa. Miksi ne siitä täällä tiedottaa? Aika epätodennäköistä että karhu ehtisi hetkessä 300 kilometrin päähän ja pystyisi kiipeämään ränniä pitkin kuudenteen kerrokseen lähiön keskukseen, johon se ei aivan varmasti edes uskalla tulla.

Mielessä kävi, että voisin soittaa kummivanhemmilleni Simpeleelle, mutta totesin, että Lappeenranta kuitenkin on 80 kilometrin päässä sieltä ja Simpeleellä on varmasti karhuja aivan omastakin takaa.

Myöhemmin tuli sitten tää tiedote näistä karhujen lahtaamisista. Itkuhan siinä tuli kurkkuun. Mitä pahaa he olivat tehneet? Jos ei oikeasti sen vertaa tajua että metsässä kannattaa pitää möykkää että eläimet tajuaa väistää, ei sinne metsään ehkä kannata lähteä. Jokainen vähä-älyinenkin tietää, että maata pitää täristää kunnolla jos on kyyrikasta aluetta ja karhujen alueella kannattaa ottaa ne kulkuset mukaan. Pieni vaiva, jos ottaa huomioon sen, että ihminen EI OLE mikään kuningas, vaan karhu. Ainakin metsässä.

Jotkut saattaa ajatella, että njäänjää, taas joku h*ton viherpiipertäjä. Mutta se mä olen. Mua ällistyttää ihmisten varomattomuus ukkostenkin suhteen. Harvinaistahan se on, että salama iskee, mutta luonnon kanssa ei ole leikkiminen, jos siihen leikkiin lähtee. Miksi me ei voida sitä hyväksyä, että välillä luonto on meitä mahtavampi? Okei, mä uhkailin tehdä sille käärmeelle vaikka mitä mut en mä oikeasti olisi voinut tehdä sille mitään jos olisikin mun tielle osunut. Olisin juossut vain karkuun.

Itseäni eivät pidättele lait tai rajoitukset, eikä minua kiinnosta vankilatuomio, jos vain voin puolustaa lastani. Karhumamma ajatteli kaiketi aivan samoin. Tää elämä on välillä vain niin väärin.

Eilen puhuin tytölle karhuista, kun hän ihmetteli, miksi telkkarissa on teksti. Aion myös viedä neidin pian korkeasaareen katselemaan karhuja. Niitä, jotka saa elää - vankeudessa.

Myrskypilviä taivaalla

En ala tässä sen kummemmin erittelemään, mutta meillä oli tänä aamuna muheva riita miehen kanssa. Tuli mieleen, että miten sitä aina purkaa pahan olonsa niihin joille toivoo oikeasti kaikkein parasta? Meillä ei kyllä suhde kaadu ihan pienistä, sen verran paljon yhdessä ollaan koettu. Silti tulee paha mieli kun tulee sanottua pahasti tai tehtyä jotain mitä ei olisi pitänyt tehdä. En kyllä tarkoita parisuhteen lupausten rikkomista tai muutakaan, vaan lähinnä esimerkiksi WC-rullan paiskaamista seinään.

Miksi elämä ottaa välillä niin perusteellisesti nuppiin? Välillä sitä tekisi mieli pakata kamansa ja painua Fuengorilaan vai mikälie mesta se nyt oli joka on mahdollisimman kaukana. Lähellä olevat ihmiset ottaa joskus niin päähän, että tekisi mieli vain sanoa itsensä irti arjesta.

Joskus nuorempana sitä vannoi, että jos saa vain miehen ja lapsia, niille ei koskaan huuda tai kiukuttele, raivoa tai syyttele tai ne ei koskaan tule ottamaan mua päähän. Etenkin nää äitiyden lupaukset ennen sen todellisuutta: en koskaan huuda, komenna lastani, laita häpeänurkkaan tai raivostu hänelle... ei kyllä toimi.

Miten sitä voisi oikeasti saavuttaa sellaisen tasapainon ettei perheenjäsenet koskaan ota ketään päähän? Toisaalta se ei todellakaan tule olemaan mahdollista. Sitä asuu perheensä kanssa 24/7 ja siinä alkaa toisten tavat ja luonne välillä ottamaan rankemman kautta päähän. Hyvinä päivinä nauretaan ja halitaan yhdessä ja kerrotaan toisillemme miten tärkeitä ollaan.

Kaipa se on niin että kaikkien kanssa menee välillä hermot, se kuuluu ihmisluonteeseen. Joskus tulee ärjäistyä pahemmin kuin on edes tarkoittanut ja sitten pyydän yleensä itku silmässä anteeksi. Kai se on niinkin että niille uskaltaa rähistä jotka on lähimpiä, koska tietää etteivät ne koskaan hylkää. Ainoa ero tietysti se, että parisuhteessa ei mitä tahansa anneta anteeksi, koska parisuhteen rakkaus on erilaista kuin sisarusrakkaus. Ainakin mä antaisin mitä tahansa anteeksi siskolleni ja veljelleni. Ehkä heissä ei ole kiinni sellaisia tunteita kuin esimerkiksi mieheni ja mun välillä on. Sisarusten kanssa kun ei mennä naimisiin tai hankita lapsia, ei ole sitä samaa mustasukkaisuutta kuin on omasta kullasta.

Tämmöistä tänään.

Mattojen pesua

Passitin juuri mieheni kauppaan sanoen, että ilman mäntysuopaputelia takas ei ole tulemista :D Ei vaiteskaan. Mä aion pestä mattoja tänään, koska neidin synttärikutsut häämöttää viiden päivän päässä ja mä olen kutsunut sinne kaikki kynnelle kykenevät. Ihan kuin ennen vanhaan! Tytön parhaan kaverin vanhempia en ole saanut kiinni, koska mulla ei ole niiden numeroa ja lupasivat tekstata mulle, jahka heidän neidillään on synttäripäivät. Taitaapa muistini mukaan olla piakkoin.

Meikäläinen taas aikoo laittaa hirmumyrskyn päälle siivoamisen suhteen. Isäni lupasi mulle uuden kaapin, johon mahtuu tosi paljon tavaraa. Mikä jottei voisin laittaa kaikki talosta löytyvät lehdet sinne (niitä meinaan on). Että mä rakastan kaappiluovuttajia tällä hetkellä! <3

Tänään olisi myös ukkosia luvassa, jonka jälkeen ilma viilenee. On ollut kivaa kun on ollut lämmintä, mutta tästä hikoilusta alan saada todellakin tarpeekseni. Ollaan me oltu paljon uimassakin, mutta tänään ei esimerkiksi sinne päästä, koska isäntä lähtee duuniin illaksi. Tosin keksitään me kyllä tekemistä ilman uimistakin, ja ehkä on parempi, että me ei olla siellä meren rannalla jos se ukkosmyrsky iskee päälle. Etenkin jos se on lämpöukkonen, joka tulee aivan varoittamatta, voisi tulla pienoinen kiirus...

Voisin jo lopultakin aloittaa lukemisen ylioppilaskirjoituksiin, heti kun tässä vain kynnelle kykenee. Meikäläinen olisi voinut kirjoittaa matematiikan jossa olen todella surkea, mutta opettaja antoi mun vienosti ymmärtää, että hirmukertaamisen jälkeen en saisi B:tä enempää (B on ylppäriasteikolla se huonompi tyydyttävä). Päätin siis jättää väliin ja kirjoittaa vain äikän, enkun, ruotsin, psykan ja yheiskuntaopin. Ainakin ovat aineita joissa pärjään. Huomasin oppineeni puhumaan ruotsiakin, jota en olisi ikinä voinut kuvitella. Ilmeisesti mulla on joku lahjakkuus kieliin?

Taidan mennä viettelemään päivää ja odottelemaan ukkosia :)

Mistä ihmisten paha olo tulee?

Luen juuri alkoholistien palstaa. Ehkä mä etsin vastausta siihen, miksi se nainen haukkui mut eilen kaupassa. Miksi pitää kaataa toisten ihmisten päälle oma paha olonsa, ja miksi tästä maailmasta pitää tehdä sellainen paikka, että lähes jokaisella on huono olo? Me voitaisiin yhtä hyvin tehdä tästä maailmasta sellainen paikka, että kaikilla olisi hyvä olla. Paratiisi olisi mahdollinen, mutta ei. Mä en ole muuta keksinyt kuin sen, että raha pyörittää kaikkea.

Jos ei olisi rahaa, ei olisi lamaa. Jos maksaisi ostoksensa männynkävyillä, niitä tulisi aina lisää. Tuleehan rahaakin, mutta sitä pitää painaa. Tottahan kilpailu tulisi siitäkin, kuka niitä männynkäpyjä eniten saisi. Jos hallitus yhtäkkiä päättäisi, että männynkävyt on kelpo maksuväline, niitä ihmiset yrittäisi haalia lisää ja lisää, ja taas joku päättäisi pistää kontrollin asialle. Männynkäpyjä olisikin toisella ihmisellä kaksi ja joillain kaksikymmentä.

Tuloshakuisuus on vihoviimeisintä, mitä voi olla. Laman aikaan perheelliset menettää työpaikkansa ja vain pomot ja muut saavat sen säilyttää. On olemassa hierarkia, jossa jotkut ovat työntekijöitä ja toiset toimitusjohtajia. Mikä toimitusjohtajan ammatissa tekee sen, että niiden tekemä työ on muka työntekijöitä tärkeämpää?

Syksyllä suurtyöttömyyden uhatessa tulee olemaan yhä enemmän syrjäytyneitä. Kierre johtaa kierteeseen. Työttömiä on tällä hetkellä 244 000 työkkärin nettisivujen mukaan. Jos tässä maailmassa on pelkkiä toimitusjohtajia, mitä työntekijöille käy? Mikä tässä maailmassa antaa kenellekään oikeutta potkia toinen pihalle riippumatta elämäntilanteesta?

Me puhutaan kovasti tasa-arvosta, mutta sitä ei tule näkymään niin kauan kun hierarkiat on olemassa. Kommunistin lapsenlapsenlapsena en ymmärrä, miksi meille on määritelty jokin luokkajako, joka laittaa toiset pohjasakkaan ja toiset Espooseen omakotitaloon, josta käsin kuljetaan hienolla bemarilla töihin tekemään rahaa, rahaa ja vielä kerran rahaa. Raha tuo valtaa. Mitä enemmän sitä on, sitä enemmän joku saa asuntoja, hienoja vaatteita ja kallista sapuskaa. Mitä vähemmän sitä on, sitä vähemmän joku arvostaa.

Miksi tän homman pitäisi mennä näin? Mihin se tasa-arvokäsitys on kadonnut? Eikö olisi sama kaataa firmat konkurssiin kuin pistää suuri osa työntekijöistä pihalle? Tasa-arvon mukaan näin pitäisi menetellä. Mikä antaa toiselle oikeuden pitää työpaikkansa samalla kuin työntekijät saavat potkut? Onko se pomous syy siihen? Että joku osaa toista enemmän? Miksi kaikki eivät voisi osata yhtä paljoa? Mitä sitäpaitsi pomot tekevät ilman alaisiaan? Teetetäänkö viiden ihmisen työt yhdellä? Se johtaa taas rasittumiseen, uupumukseen ja pahimmillaan ne johtavat syrjäytymiseen kun ei enää jaksetakaan. Kun siitä suosta noustaan, kukaan ei ota töihin, koska ei kestetä paineita. Pomoilla on valta kirjoittaa työtodistukseen mitä tahansa. He voivat järjestää niin, että tuloksetonta työntekijää ei huolita enää mihinkään töihin.

Mikä tästä maailmasta on tehnyt tällaisen?

Jahas. Ja nyt se aurinko vaikutti...

Tämänpäiväisen rantareissun jäljiltä aurinko näytti saaneen tarpeekseen mieheni yrityksistä ruskettua ja päätti antaa täyslaidallisen: kotiuduttuamme mieheni iho punehtui punehtumistaan, ja nyt urosparka kiroilee äreänä, kun ihoa kirvelee ja kuumottaa, ja minä en pysty olemaan nauramatta. Sitä saa mitä tilaa, koska tuon rantakäärme-episodin jälkeen isäntä kiusoitteli minua kaksi päivää mainitsemalla rantakäärmeen milloin missäkin yhteydessä ja etenkin ilman yhteyttä. Nämä meidän kiusoittelut johtuvat ihan rakkaudesta :) Siispä rakkaudenosoituksena retusoin mainosbiisistä uuden version, ja hoilaan joka välissä samaa hokemaa: "Varsin kelpo mieskokelas on kärvähtänyt...".

Huomiseksi ja ylihuomiseksi on luvattu myös hellettä, ja yöukkosia toivon myös. Eilinen oli hajottava kokemus, kun sadetutkasta päätellen ukkosalue olisi tulossa tänne, mutta lähtikin lounaan suuntaan juuri ennen kuin olisi tutkasta päätellen tullut tänne. Aaaargh!! No, lohtua tuo se, että kylmä rintama on tulossa, ja sen mukana tulee ukkosia ehkä ylihuomenna, jos tuo maikkarin ennustus pitää kutinsa. Jos taas ei, mä hommaan kaupunkiasunnon Floridasta - saanpahan ukkosia usein! :)

Sanaharkka kaupassa - kulmakunnan pahin juoppo vs. minä

Olin äsken kaupassa, ja kassalla erittäin humalainen nainen yritti saada röökiaskia ostetuksi. Laukussa oli koira, vielä ilmeisesti pentu.

Tästä tulikin mieleen että voisin valottaa taustoja. Näin tämän naisen viime keväänä, kun hänellä oli edellinen koira mukanaan, joka jäi auton alle kun sitä ei vahdittu. Nainen juoksi koiran perässä pitkin ostaria ja huuteli: "PRKL takasin!!". Yritin itse vaistomaisesti tuolloin ottaa koiraa kiinni, mutta en saanut.

Äsken kassajonossa seisoin naisen takana, ja yhtäkkiä hän sanoi näin: "Hankala se koiran kanssa on täällä olla, s**tanan raskaana oleva läskikasa". Totesin että kertoisipa joku nyt joskus jotain uutta, koska nuo jutut olen omakohtaisesti kuullut jo moneen kertaan.

Pakatessani tavaroita hän uteli, paljonko rasvaista ruokaa syön. Sanoin, että: "Ja mitäs v*ttua se sulle kuuluu?". Sen jälkeen hän totesi, että hän ei viisikymppisenäkään ole lihonut tällaiseksi läskiksi kuin minä olen. Tässä vaiheessa pinnani katkesi, ja sanoin: "Rouva pitää nyt turpansa kiinni, ettei tarvi tulla sulkemaan. Sun elämäs ei taida ton parempaa olla, ainakin viinan hajusta päätellen. Nyt hyvää illanjatkoa ja heippa".

Muut asiakkaat repesivät taustalla ja minä poistuin kaupasta.
Osaako kukaan lukijoista veikata, mikä tolla rouvalla mätti? :D

Ylipainoisten luokitttelu

Tuli mieleen, että voisin kirjoittaa siitä, mihin ylipainoisena törmään. Kyllä, BMI:ni on 37 ja kyllä mulla on runsaasti "lihaa luiden ympärillä". Epäreilua on se, että lihavia jaotellaan edelleen ja ihmisiä painostetaan laihduttamaan.

Heti, kun mille tahansa nettisivustolle menee, pomppaa silmiin mainoksia: "Laihdu rantakuntoon!" "Nyt rasvasieppareita puoleen hintaan!" "Laihdu ihannepainoosi!" ja niin edelleen. Vaatekaupoissa on oikein erikseen osasto, joissa on vaatteita koille 44-56 ja samaan syssyyn mainostetaan, että "iso koko on kaunista". On erikseen vaatekauppoja "isoille tytöille" ja heti, kun menee jäätelöautolle, aletaan ensimmäisenä kertoa vähäkalorisista tuotteista.

Ison koon tyttöjen lohduttelu olisi ehkä uskottavampaa, jos "lihavien" puolella olisi samanlaisia vaatteita kuin "laihojen", ja ne olisivat aivan samassa rekissä kuin "laihojen" vaatteet. En ole nähnyt mitään törkeämpää, kuin sen, että "lihavat" shoppaavat omalla puolellaan - joka on neljä kertaa "laihojen" puolta pienempi.

Tiedän, mitä moni ajattelee. "Mikset vain laihduta?" saattaa pyöriä kysymys monen ihmisen mielessä. Rannalla kuka tahansa saa kommentoida minua uimapuvussa, koska en tosiaan ole höyhensarjalainen. En tosiaan ravaa lenkillä joka päivä, koska niin kauan kun en laihduta vain itseni takia, en näe mitään mieltä lenkillä ravaamisessa. Isänikin sanoi aikoinaan, ettei minun koskaan pitäisi yrittää miellyttää ketään. Jokainen saa minun puolestani laihduttaa jos niin haluaa, mutta se ärsyttää, että joka paikassa mainostetaan sitä, miten voi laihduttaa helpoiten. Tietokonepainotteisena nykyaikana kuka tahansa voi mennä hakukoneen sivuille ja kirjoittaa sinne sanan "laihduttaminen". Lehdissäkin on vaikka mitä aina pepun piukentamisohjeista ruokavalion muutokseen. Uskoisin, että kaikki kuitenkin tietävät sen, että jos syö terveellisesti ja liikkuu, laihtuu. Miksi joka paikassa pitää tuputtaa elämänmuutosta, jonka jokainen ihminen osaa tehdä terveellä järjellään jos niin haluaa? Eivät kaikki ylipainoiset ole onnettomia ja tuskastuneita tilanteeseensa. Minä en henkilökohtaisesti kaipaa tuijottelua tai mitään kommentointikaan. Jos niitä pyydän, sitten asia on eri.

Kyllä minäkin painoani tarkkailen. Olen tänä vuonna laihtunut kahdeksan kiloa ja aion laihtua edelleen, mutta en langanlaihaksi. Katson sen, ettei painoni nouse, ja se riittää minulle toistaiseksi. Jos aion joskus laihduttaa, googletan kaikki saamani ohjeet siihen. En kylläkään tee sitä, jos sitä tungetaan kurkusta alas.

Mä en sovi kaupunkiin!

Oltiin tänään jälleen meren rannalla uimassa, ja kun oltiin tultu vaihtamasta vaatteita neidin kanssa, mieheni kertoi nähneensä rantakäärmeen!! Sitä oli kuulemma jahdattu, ja vain pää oli vedestä näkynyt. "Ihan kuin keppi olisi mennyt pystysuunnassa jahtaajien edellä", mieheni kuvaili.

Mä en osannut reagoida mitenkään, viitisen minuuttia vain toistelin että käärme? Ihan totta? Ethän huijaa? Oikeesti? Käärme? Käärme?! KÄÄRME!!!!

UAAAAAAH!!!!!!!!!

Alussa rähisin ukolle puoli tuntia siitä että me vaihdetaan paikkaa rantsulla nyt ja just heti. Mieheni kuitenkin totesi, että haluaa olla siinä mihin ollaan tultu, koska rannan toinen puoli oli aivan tukossa ihmisistä. Minä sähisin vastaan, että en todellakaan ui samassa vedessä jättimatojen kanssa! Kirosin ukkoni alimpaan manalaan ja mietin, että meidän talossa ei ainakaan lepertelyä vähään aikaan tipu!

Riippumatta siitä, että ilmeisesti osa ihmisistä ajoi sen toiselle puolen rantaa, menin aivan paniikkiin enkä suostunut tulemaan tuntiin veteen. Lopulta uimahalu kuitenkin voitti koska neitikin oli jo monesti hakenut ämpäreihin vettä ja tehnyt hiekkalinnoja, ja polskin vedessä kuten aina polskin. Kovin pitkälle en tosin tahtonut uimaan - olisihan se voinut olla, että olisin vahingossa kauhaissut veden sijasta jotain aivan muuta ja noussut vedestä käärme kädessä... siinä vaiheessa käärme olisi ehkä saanut tilaisuuden esittää kuollutta, jota se käyttää puolustautumiskeinona tietolähteen mukaan. Kuvitelkaa, se heittäytyy selälleen, avaa suun ja työntää kielen sieltä ulos! Jos olisin käärmeen kohdannut, olisin luultavasti rääkäissyt niin helkutillisen äänen, että se käärme olisi muistanut kuolevaisuutensa. Niillä ei tosin taida olla edes tärykalvoa, jos oikein muistan. Aaargh!! Mikään ei hyödytä mitä omistaa, ja mä omistan kovan äänen.

Kyytä mä en ole koskaan tavannut *koputus puuhun* ja vakaassa harkinnassa onkin muutto Utsjoelle, jossa käärmeitä ei kaiketi ole tavattu, ainakaan nettisivuston mukaan. Viis siitä, jos siellä ei ole duunia. Pääseepähän pulikoimaan kirkkaassa vedessä ilman pelkoa käärmeistä...

Sen mä vain sanon, että jos huomenna järvellä näen yhdenkään käärmeen, teen siitä ranskalaisen letin ja sinkoan Kiinaan. Älkääkä sanoko sitä, että joudun maksamaan sakkoja jos tapan rantakäärmeen. Tosin en tee kyllä kenellekään pahaa, en edes käärmeille, vaikka inhoankin niitä.

Kärpäsiä mä en myöskään voi sietää. Parilta sisälle lentäneeltä on mennyt mun pamauskäsittelyssä nirri. Voisin hommata sammakon istumaan tuohon ikkunalaudalle maksua vastaan. Kolme kärpästä sammakoniskulla: kärpäset saisivat kyytiä, sammakko ravintoa ja mä en ainakaan hidastaisi luonnon kiertokulkua :)

Tosin se olisi vähemmän kiva juttu, jos se sammakko keksisi loikkia ympäri kämppää ja piiloutuisi johonkin. En tahtoisi herätä yöllä siihen että sammakko loikkaa päälle...

Tyttäreni - draamakuningatar

Tänä aamuna heräsin siihen, kun tyttäreni parahti yhtäkkiä itkuun sängyssään. Huolestuin ja pyysin tytön viereeni, silittelin ja halin ja kysyin, mikä niin pisti itkettämään.
Vastaus kuului: "No kun... *niisk*... sängyssä on niin... *niisk* KAMALAA!".

(Nielaus, toinen nielaus, älä naura hyväntahtoista naurua...) :)

Toinen kerta oli kun etsimme neidin leikkikoiraa, jota ilman hän ei kerta kaikkiaan suostu nukkumaan. Emme löytäneet koiraa mistään, joten totesin tytölle, että koira on varmasti lähtenyt iltakävelylle ja tulee pian takaisin. Pian sängystä kuuluikin: "BYÄÄÄÄÄÄÄÄH, ikävä koiraa!". Emme voineet mieheni kanssa muuta kuin kahlata koko kämpän ees taas, ja lopulta löysimmekin hauvelin.

Kerran tyttö halusi kastella kukkia, olimme äitini luona. Yritin neitiä saada viemään kannun nätisti kukkien luo ettei lattia kastu (parkettilattia). Ehdotin, että kastelisimme yhdessä, jolloin neiti sai taas draamakohtauksen: "YÄÄÄÄÄ, kastele ite!!".

Mikähän mahtaa olla neidin tulevaisuuden ammatti? :)

Iltasähinää

Mies ja tytär menivät nukkumaan, joten mä kahlaan täällä noin viidettä iltaa puhelinmyyjä-keskusteluissa. Mulle soitti myös eräänä päivänä myyjä, joka oli oitis varma, että tulen puhelinlankoja pitkin asentamaan pommin hänen puhelimeensa kuin terroristit ainakin. No, äiteeltä kuulin jo pikkutyttönä sen, että väkivalta on todella paha asia. Niinpä mä en harrasta sitä - paitsi kärpäsiä kohtaan, jotka kehtaa tulla mun kämppään! Olisi luetuille ilmaisjakelulehdille käyttöä, tosin heitin ne kaikki jo paperinkeräykseen tänään...

Tosiaan. Olisin ehkä voinut paremmassa rahatilanteessa tuolta myyjältä jotain ostaakin, jos hän olisi edes osannut kertoa myymästään tuotteesta jotain. Kyseessä ei siis ollut lehtimyyjä, joten en voinut odottaa häneltä mitään epärealistisia kuvaelmia neljän kustantajan jokikisestä lehdestä. (Kun minä myin aikoinaan lehtiä, niitä oli yhteensä noin 60 kappaletta. Impossible...)

Kun en sitten tilannut, myyjä kuulosti niin vihaiselta, että meinasin sanoa hänelle, että meikäläisen mamma varoitti myös joskus siitä, että tuollaisia päiviä saattaisi tulla kohdalle, kun ei sitten mikään pelitä.

Näköjään tuo "en-voi-tilata-kun-ei-ole-rahaa"- mantra on tehonnut, koska harvoinpa enää soittelevat mulle. Voitteko uskoa, miten sanon kohteliaasti ei?

"Anteeksi jo etukäteen, mua inhottaa yhtä paljon kieltäytyä kuin varmaan sua mun kieltäytyminen, mutta mulla ei ole mahdollisuutta just nyt tilata, vaikka tuo sun tarjous on aivan törkeän hyvä. Sä saat varmasti tolla hinnalla sen menemään kaupaksi, ja jospa voisit soitella mulle syksymmällä, ehkä voisin tilata tuotteen tuolloin? Ja toivottavasti saat myytyä hyvin!".

(On turhan tuoreessa muistissa ne kieltäytyjät jotka olivat töykeitä ja epäkohteliaita minulle myyntiurani aikana).

Taidanpa mennä kyttäilemään kastepisteitä, jälleen kerran. Tiedoksi niille, jotka eivät tiedä tätä ennen kun luette tämän: jos kastepiste on yli 10 celsiusastetta, ilma on ukkosherkkä. Sitä odotellessa!

- Iitu

Viheliäistä!

Meikäläinen sai tänään ainakin yybersotkussa olleet hyllyt siivottua, mutta heti kun vähänkin liikahdin, tuli aivan hillitön hiki. Tänään olisi luotettavan ja ammattimaisen lähteen mukaan mahdollisuus lämpöukkosiin, joten niitä odotellessa!

Huomenna mennään ehkä myös uimaan, jos isännällä jaksaminen töiden jälkijunassa sallii. Huomiseksi on muistaakseni +28 celsiusastetta luvattu tänne, joten upea rantailma tulee jos vain pilvet älyää pysyä takavasemmalla (tai missä nyt haluavatkaan pysyä, kunhan eivät auringon edessä).

Taidan lähteä pyyhkimään pölyjä, koska sitä kertyy yllättävän paljon koko ajan. Neiti on koko päivän touhottanut itsekseen, joten mulla on hyvät olosuhteet siivoamiseen. Palaan heti taas, jahka jotain uutta tapahtuu :)

Talviturkki heitetty!

Oltiin tänään uimassa meren rannalla, ja täytyy sanoa, että oli ihanan vilpoisa olo - pitkästä aikaa! Nää päivät ja niiden kuumuus aiheuttaa kauhupaniikkireaktion, kun vaatteet tarttuu kiinni ja jalat toisiinsa jos niitä pitää vähänkään ristissä. Ihan kuin olisin saanut jonkinlaisen sielunrauhan.

Tytär, mieheni ja äitini olivat myös mukana, ja mun äiti uitti tyttöä sillä välin, kun avokki lojui auringossa ja meikäläinen oli - "yllättävää kyllä" - meressä. Mua ei ole saanut kirveelläkään vedestä pois aina kun olen päättänyt sinne mennä.

Sunnuntaina, kun tulee olemaan vissiin tän viikon lämpimin päivä, saatetaan myös lähteä rantsuun. Toivottavasti ei kuitenkaan käy niin kuin tänään...

Menin ostamaan lupaamani jätskit koko porukalle. En saanut millään päätettyä, mitä ostaisin, joten päädyin pikaisesti pehmiksiin myyjän odottavan ilmeen edessä. Neljä pehmistä käsissäni taivalsin sitten rannan päästä päähän ja ihmisten ilmeitä en uskaltanut edes ajatella, kun aivan joka paikkaan oli tippunut sulaa jäätelöä - jaloille, rinnuksille ja etenkin käsiin. Keskisormet paleltuneina mä sitten ojensin jädet eteenpäin, ja avokki, tytär ja äiti sotkivat itsensä yhtä pahasti kuin minä. Onneksi viisastuin vahingosta ja ajattelin, että seuraavalla kerralla jädet saapuvat paikalle kääreissä!

Huomenna olen ajatellut ihan vain olla neidin kanssa kotona ja siivota. Muutoin voisi mennä ulos, mutta tämä on sellainen taloyhtiö että täällä kytätään naapureiden tekemisiä verhojen raosta. En tosiaan halua viettää elämääni missään Big Brother-yhteisössä (ainakaan jos en vapaaehtoisesti kisaan ilmoittaudu) joten mennään ehkä pidemmälle ulos. Saa nähdä nyt. Asunnon vaihto on myös haaveissa. Vannoinkin itselleni, että jonain päivänä asun vielä merenrantakämpässä, maksoi mitä vain.

- Iitu

Onnellinen päivä

Aurinkoa näköjään piisaa ja riittää ensi viikolle asti. Odottelen kovasti sen perässä mahdollisesti seuraavia ukkosia. Mä olen ukkosbongailijoiden forumin vakikävijä, jossa me mietitään kastepisteitä, pilviä ja ilmanpaineita. Ehkä kuulostaa tylsältä mutta mä olen äitini mukaan ollut kiinnostunut ukkosista vaippaikäisestä asti.

Ukkonen on vain yksi kauneimmista asioista jotka tiedän! Viimeksi ukkosten iskiessä tänne istuin parvekkeella ja koko iltarytmi meni sekaisin koska innostuin niin. Muistanpa erään ukkosen lopun ikääni josta kerron nyt.

Päivä oli 22.8.2007 ja tuleva avokkini oli lähdössä kotikaupunkiinsa isäänsä morjestamaan. Minä en jostain syystä päässyt, joten jäin kotio. Ukkonen jyrähteli kymmenen aikaan aamulla, joten otin sähköjohdot töpselistä irti ja suljin kaikki ikkunat. Se olikin todella tarpeen...

Kävin kaupassa hakemassa maitoa samalla kun saattelin tulevan avokkini autolle. Näin punaharmaita pilviä horisontissa, mutta arvelin ehtiväni kotiin ennen ukkosen tuloa "päälle".

Toisin kävi. Paluumatkalla puhelin soi ja langan päässä oli suojeluvaistoinen äitini: "Missä sä olet? Jos sä olet ulkona, älä ihmeessä mene enää kotiin vaan mene johonkin suojaan! Maikkarin nettisivuilla on laitettu ulkonaliikkumiskielto, on sellainen ukkonen tulossa!".

Tein työtä käskettyä ja menin lähimpään baariin. Sisällä soi musiikki melko kovalla mutta silti tuntui että koko baari räjähtää! Menin terassille katselemaan luonnonnäytelmää ja se oli kieltämättä melko vaikuttava. Tunsin itseni pieneksi atomiksi maailmassa, kun luonto näytti, kuka täällä (joskus) on pomo...

Toivon samanlaista ukkosta myös tälle kesälle. Olisi ollut kiva kokea Maire-myrsky, josta kaikki puhuu vieläkin, vaikka se tapahtui melkein 50 vuotta sitten! Sen on täytynyt olla jotain todella ihmeellistä.

Toivossa elellen,
Iitu :)

Iltamietteitä

Oli aivan pakko viel kirjoittaa yks teksti kun innostuin niin tähän hommaan! Me viedään tytär kylpylään huomenna, tyttöä fanaattisempaa vesipetoa ei ole. Tyttö on varmasti paratiisissa kun pääsee liukumäkeen, jossa on oikein vettäkin! :) Viime vuonna kun oltiin, neiti sai hirveät raivarit kun jouduttiin lähtemään pois, mutta HopLopissa oli jotain aivan muuta...

HopLop on siis sellainen lasten leikkikeskus jossa saa olla kaksi tuntia. Armon tuleva avokkini vei meidät sinne ja kävi sillä välin jossain (en muista nyt missä). Kun piti lähteä pois. sain puolisen tuntia käyttää kaikki kykyni diplomaattisista armeijan komennustyyliin.
"Tyttö kulta, nyt on pakko lähteä!" "YÄÄÄÄÄÄÄÄ MÄ EN HALUUUUUU!". Kiemurteli kuin viimeistä päivää, repi vaatteet pois joita yritin pukea päälle ja minä pitelin kiinni, ettei neiti päässyt juoksemaan karkuun. Ihmiset tuijotti, ja mä yritin selittää jotain väsymyksestä ja huonoista päiväunista. Soitin isännälle lopulta et "tule nyt PRKL tänne sieltä, kaasu pohjaan, mä en enää tiedä mitä mä teen!!".

Lopputulos oli se, että mä otin neidin hatun ja hanskat, isäntä otti kirkuvan neidin kainaloon (tytöllä haalari puoliksi päällä) ja kannettiin kaikki autoon. Ulkona oli 20 astetta pakkasta.

Eiköhän huominen kylpyläreissu onnistu paremmin, kun neiti on paljon kypsempi kuin viime kesänä. Tänään tyttö auttoi tomerasti kaupassa, otti pyytämäni tuotteet pikkukärryihin ja vei ne nätisti takaisin paikalleen. Välillä tulee pientä uhmaamista, mutta siitä selviää. Tänään puoli lähiötä sai selville sen, että tyttö lähti juoksemaan jalkakäytävällä ja minä huusin palosireenin lailla juostessani perässä. :D

Voisin lähteä nukkumaan :)

Työnhaun vaikeus

Selailin tänään taas jokapäiväisen tradition mukaan mol.fi:n sivuja, koska olen päättänyt löytää työtä vaikka kiven alta. Työkkärin nettisivuilla silmiini pisti ekana teksti, jossa sanottiin että työnhakijat olivat lisääntyneet 61 000 ihmisellä ja työpaikkoja oli vähentynyt 12 500.

Loistavaa.

En silti halunnut luovuttaa. "Työtä ja vähän heti", ajattelin, kun selailin avoimia työpaikkoja. Katselin nimenomaan siistiä sisätyötä, koska sinne useimmat meistä kuitenkin haluavat.
"Toimistoassistentti", tavailin itsekseni samalla kun katsoin kuumeisesti paikan tietoja. Innostuin tehtävän kuvailusta, kunnes silmiini hyppäsi teksti: "Työhön vaaditaan alan koulutus".

(...)

Seuraavaksi katselin kassamyyjän työpaikkoja. Käsitykseni mukaan kassalle olisi helppo päästä, kunnes taas tuli tuo kirottu kohta: "Alalle vaaditaan vankka kokemus työskentelystä päivittäistavarakaupassa".

(Mä suunnittelin toivottomana hetken sitä, että menen haastatteluun ja sanon: "Mahdollinen pomo tota hei, käyks se, et jos mä niinku olin 14-vuotiaana tuuraamassa mutsia sen liikkeessä 15 minuuttia enkä osannut kertoa asiakkaille mitään myyntiartikkeleista, vaan karkotin asiakkaan sanomalla, että varsinainen myyjä tulee kohta? Hehe, heh..."). Taidan jättää väliin :)

Seuraavana oli taas vuorossa siivoojan pesti. Eihän se siistiä duunia ole, mutta menkööt sekin. Taas sama juttu: "Alalle vaaditaan soveltuva koulutus ja työkokemusta".

(Hei, ihan oikeesti. Mä olen siivonnu neljä vuotta kotiani itse. Mitä muuta mun tarvii tietää?Kerran tosin sain pöydän puupinnan laikukkaaksi kun pyyhin sitä puhdistusaineilla. Jätin aineen hetkeksi vaikuttamaan, mutta se oli unohtunut siihen kahdeksi tunniksi. Sh*t happens...)

Myynnissä taas oli paikkoja kymmeniä. "Myyntineuvottelija x 24, tilausmyyjä, lehtimyyjä, blaablaa...".

(Anteeksi, hyvät lehtijulkaisijat, mutta sain tarpeekseni puhelinmyynnistä silloin, kun 10% asiakkaista ei vastannut, 5% löi luurin korvaan, 5% ehdotteli treffejä ja 80% ärähtivät heti puhelimen avattuaan, etteivät osta mitään. Älkää oikeesti syyttäkö mua asennevammasta, kun en päivän 120:nnen puhelun jälkeen enää jaksanut soittaa vielä yhdelle, että olisiko mahdollisesti lehdille tarvetta...).

Kokeista on myös tällä hetkellä pulaa, mutta ajattelin, että sinne mulla ei ole mitään asiaa - ei edes koulutukseen. Onnistuin kerran polttamaan veden pohjaan, kuumentamaan kattilan niin, että lisättyäni vettä sitä roiskuikin kattoon, oletin että perusmargariini soveltuu paistamiseen ja se ohje joka toisin väitti, olisi vain jenkkien ryhmäkanteita varten. Kiinnihän se jämähti, ja mä hinkkasin sitä tunnin verran pois. Ruskeakastikkeen teossa kävi monta kertaa niin, että mä keitin sen kuumaan veteen kylmän sijasta (eihän se niin tarkkaa ole...?) ja tuloksena oli jotain hyvin etäisen ruskeaa, paakkuuntunutta mönjää.

Kukkakaupassa olisi kiva olla työssä, mutta mä olen floristeille varoittava esimerkki siitä, miten niiden ei KOSKAAN tule tehdä duuniaan. Tapoin viime vuonna pelargonian liiallisella kastelulla, joten otin opikseni ja tuloksena oli se, että onnistuin tappamaan kaktukseni kuivuuteen.

Laulaa ja näytellä mä sentään osaan...

Hot as a hell

Päätin juuri aloittaa oman blogin pitämisen muuallakin kuin koulun nettisivustoilla, koska luin juuri hervottoman hauskoja hätäkeskuspäivystäjän juttuja ja ajattelin, että jos ihmiset haluaa viihtyä tarinoiden parissa, voisin myös kantaa oman korteni kekoon.

Täällä on ollut tappavan kuuma koko päivän, vaikka lämpö on noussut vain vähän yli +23 asteeseen. 600 kilometria pohjoisempana asuneena totuin vähän viileämpiin kesiin, ja muistaakseni näin lämmin keli oli siellä harvinaista herkkua. Muistelen vieläkin, miten iso muutos oli muuttaa ilmavasta omakotitalosta paahtavan kuumaan kerrostaloneliöön perheen kanssa, kun muutettiin tänne missä siis nykyään olemme. Nyt mä olen kuitenkin jo jopa alkanut nauttia auringosta - aikaa siihen meni yhdeksän vuotta.

Tämä oli tällainen kökkö alusteksti, mutta alan oikeasti retusoida tätä blogiani ja huolella. Seuraavaan kertaan: nauttikaa kesästä ja muistakaa syödä jätskiä!

T. Iitu