Kyllä jotkut koulumatkat on tuomittuja epäonnistumaan. Minä lähdin Hakunilasta Kauniaisiin vähän ennen kahdeksaa, jotta varmasti olisin kerennyt ilmoittautua ajoissa. Myöhästyin ensimmäisestä bussista siksi, etten lähtenyt ajoissa. Toista odotellessa olin automaatille menossa, jossa oli nostamassa rahaa joku romanimies, jolla kesti ja kesti... Olin monta kertaa karjaisemassa että "JA NYT P*RKELE PÄÄSTÄT MUUTKIN, MÄ LÄHDEN OPISKELEMAAN!!" Ja juuri kun olin ehtinyt automaatilla käydä, bussi tuli. Ja meni.
Kolmatta odotellessa havaitsin että matkakortti oli hukkunut jonnekin. Voi per...!!!!! ostin sitten sikakalliin kertalipun ja pääsin sillä ihan nätisti Helsinkiin. Kävin ärrän kautta ostamassa nessuja ja huomasin liikennevaloissa että ratikkani oli tullut pysäkille. Ajatustyö meni näin:
"STOP, STOOOOOOOP!!! Mä tuun kyyytiiiiin!!! Pysähdy!!!". Juoksin hirvittävää haipakkaa pysäkille ja joku ystävällinen nainen avasi minulle oven juuri kun ne olivat menneet kiinni. Kiitin naista niin kohteliaasti kuin osasin.
Kampissa tapasin sitten tytön joka oli samaan aikaan jakamassa metro-lehtiä kuin minä flyereita silloin kesällä. (Miten siitäkin tuntuu olevan niin hirvittävän kauan??) ja juttelimme vähän aikaa niitä näitä. En muuten edes tiennyt että englantini on noin sujuvaa. Kaiketi ulkomaalaiset työkaverit töissä ovat edesauttaneet asiaa, ne kun eivät oikein suomea vielä ymmärrä. Tosin ahkerasti opettelevat.
Klo 07:39 lähti sitten minun bussini ja menin lopulta pysäkkilaskuissa aivan sekaisin (olin HSL:n sivuilta tarkistanut, montako pysäkkiä on Kampista Kauniaisiin) ja istuin aivan kasassa muistellen sitä, että äitini näistä päivistä joskus varoitteli... onneksi jäin kuitenkin oikealla pysäkillä pois! Kiitin sitä joka painoi stop-nappia, koska salaa toivon aina että jos menen jonnekin missä en osaa välttämättä jäädä pois, joku toinen painaa stop-nappia, bussi pysähtyy, voin tsekata pysäkin nimen ja nopeasti ponnahtaa pois, jos se on se jolla minun pitää jäädä. Pääsin siis turvallisesti tänne.
Tästä alkaa meikäläisen yliopistotaival. En ole vielä varsinaisesti yliopiston opiskelija vaikka opiskelenkin yliopiston kursseja. Tulin heti ilmoittautumisen ja kahvin jälkeen mediateekkiin ja täällä sitten kirjoittelen. Kello on 9:17 ja avajaiset alkaa kymmeneltä.
Taidan mennä kohta istumaan penkille ja polttamaan muutaman tupakan.
sunnuntai 29. elokuuta 2010
perjantai 27. elokuuta 2010
Työtä ja työnhakua
Huomenna on viimeinen konsulenttikeikkani ennen opiskelujen alkua, sen jälkeen vetäydyn ansaitulle keikkatauolle, ihan kuin joku kuuluisa artisti joka ilmoittaa lehdessä lähtevänsä työstämään uutta materiaalia. En ole tunnettu enkä muusikko ainakaan ammattimielessä, mutta menen työstämään materiaalia - nimittäin opiskeluvuoteni päätteeksi julkaisen oman teoksen! Se sisältyy opinto-ohjelmaan ja olen nyt koulun alusta enemmän kuin innoissani. Joka aamu kesäkuun jälkeen olen ollut valmis pakkaamaan perhospenaalini ja unikkokuvioidun luentokansioni vähän risaiseen reppuuni, joka on törkeän tilava ja palvellut minua vuodesta 2003 asti. Ostin sen aikoinaan päivälukioon jolloin värikkäät kynät ja Demi-kalenterit olivat ehdoton MUST-juttu jokaisella tytöllä. Paitsi niillä jotka käyttivät überkalliita superkalentereita. Minulla ei ollut varaa siihen, eikä ole nytkään...
Tunnustan senkin, että käytössäni on edelleen Demi-kalenteri. Olen 23-vuotias nainen ja käytän Demi-kalenteria. Tulin minä kaapista ulos. Ostin sen siksi, että on hauskaa verestää nuoruusmuistoja ajoilta jolloin teippailin seinille Leonardo DiCaprion kuvia (siinä vasta mies...) ja fanitin Usheria. Ei kyllä käy kieltäminen, etteikö minulla olisi uusinta Usherin biisiä N95:n soittoluettelossa. Siellä on melkein kaikki muutkin biisit joita NRJ:llä tällä hetkellä soitetaan, paitsi ei sitä hirvittävää Stereo love-kappaletta. Se haitariosuus ärsyttää niin ylipaljon!
No, kuten alussa totesin, huomenna menen siis mainostamaan iltapäivälehteä KOVAAN ÄÄNEEN. Kaikkea sitä ihminen rahan takia tekeekin. Menen kuuntelemaan keski-ikäisten äijien vittuilua ja ottamaan vastuun siitä että iltapäivälehdet sitä ja tätä ja päätoimittaja tuota... Se on työtäni. Jalat väsyy ja harmittaa vietävästi loppupäivästä. Sekin on työtäni. Teen sen samalla asenteella kuin flyereiden jaon; siinä kun yritti päästä tavoitteeseensa, aika kului äkkiä eikä se tavoite koskaan täyttynyt, mutta silti... aina voi yrittää! Toivottavasti siellä on huomenna joku aivan hillitön otsikko niin lehdet viedään käsistä. Tai sitten siellä on joku "äärimmäisen" uunituore uutinen Matista ja Mervistä...
No silleen. Tämä keikka enää ja sitten syvennyn opiskelemaan. Olen hakenut iltatyötä niin aggressiivisesti, että mun tehokkuus hämmentäisi tehosekoittimenkin. Pakko saada se työ heeetiiii. Kaikki käy paitsi puhelinmyynti. Se on jo niin nähty.
Tunnustan senkin, että käytössäni on edelleen Demi-kalenteri. Olen 23-vuotias nainen ja käytän Demi-kalenteria. Tulin minä kaapista ulos. Ostin sen siksi, että on hauskaa verestää nuoruusmuistoja ajoilta jolloin teippailin seinille Leonardo DiCaprion kuvia (siinä vasta mies...) ja fanitin Usheria. Ei kyllä käy kieltäminen, etteikö minulla olisi uusinta Usherin biisiä N95:n soittoluettelossa. Siellä on melkein kaikki muutkin biisit joita NRJ:llä tällä hetkellä soitetaan, paitsi ei sitä hirvittävää Stereo love-kappaletta. Se haitariosuus ärsyttää niin ylipaljon!
No, kuten alussa totesin, huomenna menen siis mainostamaan iltapäivälehteä KOVAAN ÄÄNEEN. Kaikkea sitä ihminen rahan takia tekeekin. Menen kuuntelemaan keski-ikäisten äijien vittuilua ja ottamaan vastuun siitä että iltapäivälehdet sitä ja tätä ja päätoimittaja tuota... Se on työtäni. Jalat väsyy ja harmittaa vietävästi loppupäivästä. Sekin on työtäni. Teen sen samalla asenteella kuin flyereiden jaon; siinä kun yritti päästä tavoitteeseensa, aika kului äkkiä eikä se tavoite koskaan täyttynyt, mutta silti... aina voi yrittää! Toivottavasti siellä on huomenna joku aivan hillitön otsikko niin lehdet viedään käsistä. Tai sitten siellä on joku "äärimmäisen" uunituore uutinen Matista ja Mervistä...
No silleen. Tämä keikka enää ja sitten syvennyn opiskelemaan. Olen hakenut iltatyötä niin aggressiivisesti, että mun tehokkuus hämmentäisi tehosekoittimenkin. Pakko saada se työ heeetiiii. Kaikki käy paitsi puhelinmyynti. Se on jo niin nähty.
perjantai 20. elokuuta 2010
Jopas nyt meni elämä pilalle
Iltalehdessä kerrottiin naisesta, jonka elämä oli kuulemma mennyt sikaflunssarokotten takia pilalle. Se sai muistelemaan koko sikaflunssahysteriaa ja sitä että se voi tappaa tai jotain. Ja herranjesta, johan oli eräänä aamuna enemmän jonoa terveysasemalle kuin kuunaan Paul McCartneyn konserttiin tai Helsingin MM-kisoihin! Rokotteita vaadittiin ja paniikki yltyi, samalla kun minä katselin äkäistä ihmismassaa bussipysäkiltä, napsin kurkkupastilleja nassuun ja lähdin kirjoittamaan äidinkielen ylioppilaskoettani.
Ei sillä etteikö sikaflunssa voisi olla vakavakin tauti, mutta ihan oikeasti - rokotteista tuollainen hysteria ja kun se saadaan, itketään sitä että sillä saattaa olla sivuvaikutuksia.
Kerronpa pari uunituoretta uutista: Rokotteita ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia ei ole eivätkä elokuvat ole totta. Jokainen on riskit tiennyt kun on rokotteen ottanut. Itse en sitä koskaan ottanut, koska olin influenssassa jo valmiiksi ja tiesin, että rokotteen ottaminen olisi yhtä tyhjän kanssa - kerta vastustuskyky oli jo alentunut, en mahtaisi taudillekaan enää yhtään mitään. Ei se ainakaan ilmeisesti tullut tai sitten siitä on olemassa kuumeeton versio joka minulla oli. Väitän kyllä melkein että se tauti oli noin puolella abiturienteista viime syksynä mutta kaikki raahautuivat kirjoittamaan. Abit, minä mukaanlukien, yskivät, köhivät, niistivät. Nenäliinoja ja lääkkeitä kului. Silti jokainen teki urheasti parhaansa vaikka olisi haudan partaalla keikuttu. Moinen ahkeruus nosti minullekin kyyneleet silmiin ja mietin, oliko tunnelma kaikilla sama kuin Kolmessa muskettisoturissa. Näen jo rivin urheita ja nuhanenäisiä abeja kohottelemassa kynäänsä ja hokemalla: "Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, Aaaaaaa-tsiuh!"
Muutenkin nämä taudit alkavat hymyilyttää. Itse sairastin juuri enterorokon ja aivokalvontulehduksen. Olkoonkin että sen virusperäisen. Menin tietysti hoitajalle ihan senkin takia, että saisin sairauslomatodistuksen pomolleni. Enkä väitä etteikö sekin tauti voisi olla hengenvaarallinenkin iäkkäämmille ihmisille eikä terveytensä suhteen pitäisi pilailla, mutta noudatin isoäitini kaavaa: hänen sairastuessaan syöpään hän pisti asian leikiksi ja heitti hurttia huumoria lääkärille. Sellaista rohkeutta en pysty ikinä omaksumaan, mutta ehkä sen verran kuitenkin, että otin enterorokon mielenkiinnolla vastaan - kaikki sairauskokemukset ovat hyväksi koska ne vahvistavat vastustuskykyä.
Eipä sillä. Minäkin käytän yskänlääkettä joka aiheuttaa hillitöntä päänsärkyä, mutta Panadolit on keksitty. Turha siitäkään on käydä marmattamaan että rokotteet pilaavat elämän. Niitä ei ihan oikeasti ole pakko ottaa. Väitän myös että nuoret ja aikuiset selviävät taudista leikiten jos vain peruskunto on OK. Mikään rokote ei myöskään voi pilata koko elämää. Siinä vaiheessa alan itse puhua elämän pilaamisesta jos joku tappaa läheiseni tai raiskaa tai jotain. Täytyy olla aika vahva rokote jos elämä menee pieleen.
Ei sillä etteikö sikaflunssa voisi olla vakavakin tauti, mutta ihan oikeasti - rokotteista tuollainen hysteria ja kun se saadaan, itketään sitä että sillä saattaa olla sivuvaikutuksia.
Kerronpa pari uunituoretta uutista: Rokotteita ilman minkäänlaisia sivuvaikutuksia ei ole eivätkä elokuvat ole totta. Jokainen on riskit tiennyt kun on rokotteen ottanut. Itse en sitä koskaan ottanut, koska olin influenssassa jo valmiiksi ja tiesin, että rokotteen ottaminen olisi yhtä tyhjän kanssa - kerta vastustuskyky oli jo alentunut, en mahtaisi taudillekaan enää yhtään mitään. Ei se ainakaan ilmeisesti tullut tai sitten siitä on olemassa kuumeeton versio joka minulla oli. Väitän kyllä melkein että se tauti oli noin puolella abiturienteista viime syksynä mutta kaikki raahautuivat kirjoittamaan. Abit, minä mukaanlukien, yskivät, köhivät, niistivät. Nenäliinoja ja lääkkeitä kului. Silti jokainen teki urheasti parhaansa vaikka olisi haudan partaalla keikuttu. Moinen ahkeruus nosti minullekin kyyneleet silmiin ja mietin, oliko tunnelma kaikilla sama kuin Kolmessa muskettisoturissa. Näen jo rivin urheita ja nuhanenäisiä abeja kohottelemassa kynäänsä ja hokemalla: "Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta, Aaaaaaa-tsiuh!"
Muutenkin nämä taudit alkavat hymyilyttää. Itse sairastin juuri enterorokon ja aivokalvontulehduksen. Olkoonkin että sen virusperäisen. Menin tietysti hoitajalle ihan senkin takia, että saisin sairauslomatodistuksen pomolleni. Enkä väitä etteikö sekin tauti voisi olla hengenvaarallinenkin iäkkäämmille ihmisille eikä terveytensä suhteen pitäisi pilailla, mutta noudatin isoäitini kaavaa: hänen sairastuessaan syöpään hän pisti asian leikiksi ja heitti hurttia huumoria lääkärille. Sellaista rohkeutta en pysty ikinä omaksumaan, mutta ehkä sen verran kuitenkin, että otin enterorokon mielenkiinnolla vastaan - kaikki sairauskokemukset ovat hyväksi koska ne vahvistavat vastustuskykyä.
Eipä sillä. Minäkin käytän yskänlääkettä joka aiheuttaa hillitöntä päänsärkyä, mutta Panadolit on keksitty. Turha siitäkään on käydä marmattamaan että rokotteet pilaavat elämän. Niitä ei ihan oikeasti ole pakko ottaa. Väitän myös että nuoret ja aikuiset selviävät taudista leikiten jos vain peruskunto on OK. Mikään rokote ei myöskään voi pilata koko elämää. Siinä vaiheessa alan itse puhua elämän pilaamisesta jos joku tappaa läheiseni tai raiskaa tai jotain. Täytyy olla aika vahva rokote jos elämä menee pieleen.
keskiviikko 18. elokuuta 2010
Sairautta kerrakseen
Olen kolmatta päivää töistä pois flunssan takia. Olin mielenkiinnosta lukenut enterorokosta ja aivokalvontulehduksesta, ja mietin että tämä on taas niitä tarhalaisten tauteja. Ajattelin halveksivasti että minä nukun pari päivää ja litkin vitamiineja kuin spurgu perjantaipullostaan, mutta jälleen kerran luonto osoitti, että mun vastustuskyky on yhtä hyvä kuin sika filateliassa.
Eilen heräsin aivan hillittömään päänsärkyyn. Lähdin varmuudeksi hoitsun vastaanotolle kun huolestuin, josko tuo aivokalvontulehdus olisi mullakin. Mielessäni pyöri jo likvornäytteet ja mitä kaikkea niihin liittyikään ja toivoin, että saisin yhtä kuolattavan lekurin kuin House itse.
Plaah, emmä mitään saanu. Hoitsu vaan totesi että muutaman päivän levolla tää menee ohi.
Siis aivokalvontulehdus? Mulla? Ei kai. Onneksi se vaaraton.
Mummon kanssa jutusteltiin ja se kertoi että isäukolla oli myös ollut sama homma viidentoista vuoden iässä. Tauti tuli puheeksi isän kanssa ja se soittikin eilen useamman kerran kysyäkseen kuulumisia. Näin itsellisenä ja aikuisena naisena oli sydäntä lämmittävää kohdata isän huolenpito. Äitikin oli huolissaan, mutta se ei koskaan ole hössöttänyt samalla tavalla kuin isä, se ottaa asiat asioina.
Eiköhän tämä tauti tästä lähde - toivottavasti. Miehen passitin juuri kauppaan ja aion ottaa esimerkkiä kissastani, joka nukkuu ja löhöilee päivät pitkät. Muutoin kissojen tapojen suhteen kehrääminen on vielä opettelun alla enkä vieläkään ole päässyt selville, miksi leikkihiiren metsästäminen on niin jännittävää. Kissat on joskus vähän omanlaisiaan.
Eilen heräsin aivan hillittömään päänsärkyyn. Lähdin varmuudeksi hoitsun vastaanotolle kun huolestuin, josko tuo aivokalvontulehdus olisi mullakin. Mielessäni pyöri jo likvornäytteet ja mitä kaikkea niihin liittyikään ja toivoin, että saisin yhtä kuolattavan lekurin kuin House itse.
Plaah, emmä mitään saanu. Hoitsu vaan totesi että muutaman päivän levolla tää menee ohi.
Siis aivokalvontulehdus? Mulla? Ei kai. Onneksi se vaaraton.
Mummon kanssa jutusteltiin ja se kertoi että isäukolla oli myös ollut sama homma viidentoista vuoden iässä. Tauti tuli puheeksi isän kanssa ja se soittikin eilen useamman kerran kysyäkseen kuulumisia. Näin itsellisenä ja aikuisena naisena oli sydäntä lämmittävää kohdata isän huolenpito. Äitikin oli huolissaan, mutta se ei koskaan ole hössöttänyt samalla tavalla kuin isä, se ottaa asiat asioina.
Eiköhän tämä tauti tästä lähde - toivottavasti. Miehen passitin juuri kauppaan ja aion ottaa esimerkkiä kissastani, joka nukkuu ja löhöilee päivät pitkät. Muutoin kissojen tapojen suhteen kehrääminen on vielä opettelun alla enkä vieläkään ole päässyt selville, miksi leikkihiiren metsästäminen on niin jännittävää. Kissat on joskus vähän omanlaisiaan.
torstai 12. elokuuta 2010
Enkelikoira
Sain eilen kuulla tavattoman surullisen uutisen. Isovanhempieni iäkäs koiraherra oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Moni voisi sanoa, että kyseessä on "vain koira" ja ihmetellä, miksi omistan blogikirjoitukseni "jollekin eläimelle", mutta minä olen sitä mieltä, että enkelikoira Aku on kirjoituksensa ansainnut.
Aku oli rodultaan saksanseisoja. Ihana ja villi koira, joka ei koskaan tehnyt kenellekään mitään pahaa. Siltä olisi saanut laittaa vaikka korvat solmuun ja silti se olisi vain heiluttanut häntäänsä. Ei sillä että olisin koskaan edes halunnut niin tehdä. Aku rakasti lapsia ja vielä vanhoilla päivilläänkin leikki uskollisesti viisivuotiaan tyttäreni kanssa, samalla pitäen tästä huolta.
Akulla oli elämässään luksusoltavat: se sai asua omakotitalossa, temmeltää pihalla mielin määrin ja sitä käytettiin tietysti pitkä lenkki ulkona päivittäin. Aku veti nuoruusvuosinaan kuin ohjus, mutta vanhemmalla iällä sen tepastelu muuttui arvokkaammaksi. Aku sai aina aamuisin koirankeksin ja herkkupaloja muilta pöydässä olijoilta. Sitä ei myöskään koskaan hakattu vaan se koulutettiin tasapainoiseksi ja hienoksi koiraksi. Tosin lajiominaisuudet pitivät siitä huolen, että lintujen väijyminen oli Akulle mieluisaa puuhaa.
Näin hyvällä huolenpidolla Aku eli 14,5-vuotiaaksi saakka. Jalat alkoivat olla huonossa kunnossa ja koira kuuroutuikin, mutta pirteänä vanhuksenakin jaksoi olla mukana pihan touhuissa ja noutaa keppejä, joita tosin ei heitelty viimeisinä aikoina kovin paljoa jottei koiruus suotta rasittuisi.
Uskon että jossain tuolla on koirien taivas, jossa koirat saavat temmeltää ja syödä pelkkiä herkkuja. Kerroin siitä tyttärellenikin. Oma ikäväni Akua kohtaan on hyvin kova, aivan kuin olisin parhaan ystäväni menettänyt, mutta olen iloinen ettei sen tarvinnut kärsiä. Se on kaikkein pahinta. Itse aion pitää omasta kissastani yhtä hyvää huolta kuin isovanhempani pitivät Akusta. Sillä oli pitkä ja hyvä elämä ja jään kaipaamaan häntä. Uskon, että kaikkein kovin ikävä on isovanhemmillani jotka elivät sen kanssa, olivat sen perheenjäseniä. Vaikka olisikin aika lähteä, kova paikka se aina on.
R.I.P Aku, 7.2.1996-12.8.2010
Aku oli rodultaan saksanseisoja. Ihana ja villi koira, joka ei koskaan tehnyt kenellekään mitään pahaa. Siltä olisi saanut laittaa vaikka korvat solmuun ja silti se olisi vain heiluttanut häntäänsä. Ei sillä että olisin koskaan edes halunnut niin tehdä. Aku rakasti lapsia ja vielä vanhoilla päivilläänkin leikki uskollisesti viisivuotiaan tyttäreni kanssa, samalla pitäen tästä huolta.
Akulla oli elämässään luksusoltavat: se sai asua omakotitalossa, temmeltää pihalla mielin määrin ja sitä käytettiin tietysti pitkä lenkki ulkona päivittäin. Aku veti nuoruusvuosinaan kuin ohjus, mutta vanhemmalla iällä sen tepastelu muuttui arvokkaammaksi. Aku sai aina aamuisin koirankeksin ja herkkupaloja muilta pöydässä olijoilta. Sitä ei myöskään koskaan hakattu vaan se koulutettiin tasapainoiseksi ja hienoksi koiraksi. Tosin lajiominaisuudet pitivät siitä huolen, että lintujen väijyminen oli Akulle mieluisaa puuhaa.
Näin hyvällä huolenpidolla Aku eli 14,5-vuotiaaksi saakka. Jalat alkoivat olla huonossa kunnossa ja koira kuuroutuikin, mutta pirteänä vanhuksenakin jaksoi olla mukana pihan touhuissa ja noutaa keppejä, joita tosin ei heitelty viimeisinä aikoina kovin paljoa jottei koiruus suotta rasittuisi.
Uskon että jossain tuolla on koirien taivas, jossa koirat saavat temmeltää ja syödä pelkkiä herkkuja. Kerroin siitä tyttärellenikin. Oma ikäväni Akua kohtaan on hyvin kova, aivan kuin olisin parhaan ystäväni menettänyt, mutta olen iloinen ettei sen tarvinnut kärsiä. Se on kaikkein pahinta. Itse aion pitää omasta kissastani yhtä hyvää huolta kuin isovanhempani pitivät Akusta. Sillä oli pitkä ja hyvä elämä ja jään kaipaamaan häntä. Uskon, että kaikkein kovin ikävä on isovanhemmillani jotka elivät sen kanssa, olivat sen perheenjäseniä. Vaikka olisikin aika lähteä, kova paikka se aina on.
R.I.P Aku, 7.2.1996-12.8.2010
tiistai 3. elokuuta 2010
Perustuslaki ja sen ihmeellisyys
Suomen perustuslaissa sanotaan, että ihmisellä on oikeus työskennellä ja asua missä tahansa. Käytännössä tämä tarkoittaa elinkeinovapauslakia, joka tuli voimaan muistaakseni 1879 (korjatkaa jos olen väärässä). Ennen maanviljelijän jälkeläisistä tuli automaattisesti maanviljelijöitä ja kanttoreiden lapsista kanttoreita. Tämä pitää paikkaansa ainakin isäni kohdalla, koska isoäitini on kanttori ja hän taisteli saadakseen itselleen kunnon töitä aikana, jolloin naisten ei ollut mahdollista saada vakituista kanttorinvirkaa.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Tarjolla on kasapäin töitä, mutta vaikka minä haluaisin työskennellä esimerkiksi kaupan kassalla, minua ei oteta sinne. Lain voi tulkita myös niin, että jokainen pääsee töihin sinne, minne haluaa päästä. Minulla se asia on toteutunut vain muutaman kerran.
Mitä asumiseen tulee, ei ole mahdollista asua missä haluaa jos joku toinen vie kämpän nenän edestä. Mielestäni tuo laki siis toteutuu vain, jos on ikää 18 vuotta, viiden vuoden työkokemus, yliopistotutkinto, rikas mies ja paljon maallista omaisuutta. Sellaiset ihmiset saavat tehdä mitä haluavat. Köyhillä ei mikään ole mahdollista, jos lähdetään ylireagoimaan.
Jos ajatellaan piirrettyä Matka maailman ympäri 80 päivässä, Phileas Fogg saa usein tahtonsa läpi päästäkseen jatkamaan matkaansa. Hän lahjoo laivan kapteenin viemään hänet Yokohamaan ja ostaa lopulta laivan 60 000 punnalla päästäkseen nopeammin Lontooseen. Joko olen hullu tai piirretyssä on selvästi sanoma, että rahalla saa mitä vain. Täytyy yrittää lahjoa haastattelija sitä varten että pääsisi töihin, jos nyt edes haastatteluun pääsee.
Sekin ihmetyttää, että lähes aina pitäisi olla koulutusta ja kokemusta. Mistä ihmeestä sitä voi saada jos mihinkään ei pääse, ei koulutukseen eikä töihin? Se on ihan sama asia kuin ensisynnyttäjille sanottaisiin, ettei lasta saa tehdä ellei ole jo ennestään viisivuotiasta talossa. Joskus kaikki ovat joutuneet hommansa opettelemaan ja nyt oletetaan että osataan.
Minu sukupolvellani ei ole ollut onnea syntyä aikana, jolloin töitä riitti muillekin jaettavaksi. Nykyään niitä ei saa oikeastaan yhtään mistään. Aina löytyy 186 parempaa hakijaa.
Minulla on ylioppilaskoulutus ja kokemusta neljästä eri työpaikasta. Aina vaan puuttuu jotain; kaupallinen koulutus, taloushallintaohjelmien osaaminen, venäjän kielen taito tai kokemus vastaavasta työstä.
Alan opiskella vieraista kielistä nimenomaan venäjää ja ruotsia kunhan koulu alkaa.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut. Tarjolla on kasapäin töitä, mutta vaikka minä haluaisin työskennellä esimerkiksi kaupan kassalla, minua ei oteta sinne. Lain voi tulkita myös niin, että jokainen pääsee töihin sinne, minne haluaa päästä. Minulla se asia on toteutunut vain muutaman kerran.
Mitä asumiseen tulee, ei ole mahdollista asua missä haluaa jos joku toinen vie kämpän nenän edestä. Mielestäni tuo laki siis toteutuu vain, jos on ikää 18 vuotta, viiden vuoden työkokemus, yliopistotutkinto, rikas mies ja paljon maallista omaisuutta. Sellaiset ihmiset saavat tehdä mitä haluavat. Köyhillä ei mikään ole mahdollista, jos lähdetään ylireagoimaan.
Jos ajatellaan piirrettyä Matka maailman ympäri 80 päivässä, Phileas Fogg saa usein tahtonsa läpi päästäkseen jatkamaan matkaansa. Hän lahjoo laivan kapteenin viemään hänet Yokohamaan ja ostaa lopulta laivan 60 000 punnalla päästäkseen nopeammin Lontooseen. Joko olen hullu tai piirretyssä on selvästi sanoma, että rahalla saa mitä vain. Täytyy yrittää lahjoa haastattelija sitä varten että pääsisi töihin, jos nyt edes haastatteluun pääsee.
Sekin ihmetyttää, että lähes aina pitäisi olla koulutusta ja kokemusta. Mistä ihmeestä sitä voi saada jos mihinkään ei pääse, ei koulutukseen eikä töihin? Se on ihan sama asia kuin ensisynnyttäjille sanottaisiin, ettei lasta saa tehdä ellei ole jo ennestään viisivuotiasta talossa. Joskus kaikki ovat joutuneet hommansa opettelemaan ja nyt oletetaan että osataan.
Minu sukupolvellani ei ole ollut onnea syntyä aikana, jolloin töitä riitti muillekin jaettavaksi. Nykyään niitä ei saa oikeastaan yhtään mistään. Aina löytyy 186 parempaa hakijaa.
Minulla on ylioppilaskoulutus ja kokemusta neljästä eri työpaikasta. Aina vaan puuttuu jotain; kaupallinen koulutus, taloushallintaohjelmien osaaminen, venäjän kielen taito tai kokemus vastaavasta työstä.
Alan opiskella vieraista kielistä nimenomaan venäjää ja ruotsia kunhan koulu alkaa.
maanantai 2. elokuuta 2010
Päätös
Tänään tuli tehtyä taas turhia ostoksia, joista osan palautin saman tien kauppaan. Eipä silti, etteikö vaatteet tarpeeseen tulisi, koska niitä kuluu, mutta mutta... totuus on se, että seitsemänkymppiä vaatteisiin on yksinkertaisesti liikaa. Tajusin kantapään kautta ettei rahaa nyt oikeastaan ole, niinpä päätin että saan ostaa vuoden ajan vain alla listattuja tarvikkeita kaupasta. Tässä ne tulevat:
1. Ruoka
2. Maito
3. Tupakka
4. Kissanhiekka
5. Kissanruoka
6. Hygieniavälineet
7. Shampoo
8. Hoitoaine
9. Suihkugeeli
10. Vessapaperi
11. Tiskiaine
12. Pyykkipulveri
13. Mäntysuopa
14. Leipä
15. Voi
16. Juusto
17. Lääkkeet
Mä en ole koskaan ollut järin säästäväinen ihminen, mutta ehkä sekin tapa tulisi oppia aikuisiällä. En vain yksinkertaisesti ole jämpti luonne, mutta olen jo pitkään halunnut korjata senkin kuntoon. Katsotaan kuinka käy.
1. Ruoka
2. Maito
3. Tupakka
4. Kissanhiekka
5. Kissanruoka
6. Hygieniavälineet
7. Shampoo
8. Hoitoaine
9. Suihkugeeli
10. Vessapaperi
11. Tiskiaine
12. Pyykkipulveri
13. Mäntysuopa
14. Leipä
15. Voi
16. Juusto
17. Lääkkeet
Mä en ole koskaan ollut järin säästäväinen ihminen, mutta ehkä sekin tapa tulisi oppia aikuisiällä. En vain yksinkertaisesti ole jämpti luonne, mutta olen jo pitkään halunnut korjata senkin kuntoon. Katsotaan kuinka käy.
sunnuntai 1. elokuuta 2010
Tuottavuutta ja tarua
Kaikki tietänevät, että tämän päivän trendi on säästäväisyys, tuottavuus ja suuri liikevoitto. Ihmisiä irtisanotaan julkisista osakeyhtiöistä, joissa he ovat kuin anonyymia karjaa joko kuluttajana tai tuottajana. Mitä paremmin tuottaa, sitä enemmän osakkeenomistajat saavat voittoa. Rahaa, tätä kirottua ja painettua paperia joka ainakin minut tekee onnelliseksi silloin, kun saan ostaa vähän kalliimman vaatteen (hinnaltaan 25,90) tai meikkivoiteen, jotten näyttäisi aina siltä kuin olisin kroonisesti palanut auringossa... couperosa. Kirottu sana.
Nykypäivän tuottavuusohjelmat ja muut paskat merkitsevät sitä, että yksityishenkilö saa jatkuvasti olla pelko ahterissa asuntolainansa ja lasten harrastusmahdollisuuksien puolesta. 2 000 euron kuukausipalkka kun voi pudota viidesosaan, myös työttömyyskorvaukseksi sitä sanotaan. Yrityksen johto ei piittaa paskan vertaa siitä, onko jollain kulunkeja enemmän vai vähemmän, koska osakkeenomistajat vaativat sitä voittoaan.
Mihin moraali on kadonnut?
Koska tituleeraan itseäni anarkokommunistiksi, mielestäni kaikkien tuotantovälineiden pitäisi olla yhteisessä käytössä jotta kaikki saisivat saman verran leipää, maitoa tai mitä vain, jolla pärjää eteenpäin. Ruoasta ei ollenkaan pitäisi joutua maksamaan mitään. Eipä silti, kaaoshan siitäkin syntyisi, jos joku rohmuaisi ruokaa itselleen vuodeksi sillä välin kuin kymmenet muut näkisivät nälkää. Joku ottaisi kuitenkin vallan itselleen kaikessa, koska ihmiset ovat niin ahneita. Välillä mietin, tarvittaisiinko oikeasti jumalallista perintöainesta kuten tarunhohtoisen Atlantiksen asukkaissa oli, jotta voitaisiin elää hyveellisesti. Ihmisten olisi helppo elää laumassa toisiaan tukien, eikä niin että oma takamus on se tärkein pelastettava kun täysin tuntemattomat yrittävät ryöstää, riistää, painostaa, alistaa ja komennella muita.
Itse olen yrittänyt nousta näiden periaatteiden yläpuolelle. Olen boheemi. Sen pitäisi merkitä sitä, että maallista omaisuutta olisi mahdollisimman vähän tai se ei merkitsisi mitään. Silti minusta on kivaa saada uutta, joten en koe itseäni erilaiseksi kuin muutkaan ihmiset. Kuitenkin yritän parantaa maailmaa sillä, että olen kaikille kiva ja ystävällinen. Kun sen kierteen laittaa pystyyn, saa hyvällä tuurilla edes jonkun miettimään, onko se huono käytös niin ihailtava asia että sitä pitää harjoittaa järjestäytyneellä tavalla.
Lähden huomenna taas tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin: töihin. Vaikka pidän työstäni, en voi olla huomaamatta että olen itsekin alkanut omaksua kapitalistista ajattelua jota syvästi olen halveksunut. Tosin vähäosaisia vastaan minulla ei ole mitään, vain se ärsyttää, jos on itse sen aiheuttanut ja syyttää siitä kaikkia muita paitsi omaa peilikuvaansa.
Nykypäivän tuottavuusohjelmat ja muut paskat merkitsevät sitä, että yksityishenkilö saa jatkuvasti olla pelko ahterissa asuntolainansa ja lasten harrastusmahdollisuuksien puolesta. 2 000 euron kuukausipalkka kun voi pudota viidesosaan, myös työttömyyskorvaukseksi sitä sanotaan. Yrityksen johto ei piittaa paskan vertaa siitä, onko jollain kulunkeja enemmän vai vähemmän, koska osakkeenomistajat vaativat sitä voittoaan.
Mihin moraali on kadonnut?
Koska tituleeraan itseäni anarkokommunistiksi, mielestäni kaikkien tuotantovälineiden pitäisi olla yhteisessä käytössä jotta kaikki saisivat saman verran leipää, maitoa tai mitä vain, jolla pärjää eteenpäin. Ruoasta ei ollenkaan pitäisi joutua maksamaan mitään. Eipä silti, kaaoshan siitäkin syntyisi, jos joku rohmuaisi ruokaa itselleen vuodeksi sillä välin kuin kymmenet muut näkisivät nälkää. Joku ottaisi kuitenkin vallan itselleen kaikessa, koska ihmiset ovat niin ahneita. Välillä mietin, tarvittaisiinko oikeasti jumalallista perintöainesta kuten tarunhohtoisen Atlantiksen asukkaissa oli, jotta voitaisiin elää hyveellisesti. Ihmisten olisi helppo elää laumassa toisiaan tukien, eikä niin että oma takamus on se tärkein pelastettava kun täysin tuntemattomat yrittävät ryöstää, riistää, painostaa, alistaa ja komennella muita.
Itse olen yrittänyt nousta näiden periaatteiden yläpuolelle. Olen boheemi. Sen pitäisi merkitä sitä, että maallista omaisuutta olisi mahdollisimman vähän tai se ei merkitsisi mitään. Silti minusta on kivaa saada uutta, joten en koe itseäni erilaiseksi kuin muutkaan ihmiset. Kuitenkin yritän parantaa maailmaa sillä, että olen kaikille kiva ja ystävällinen. Kun sen kierteen laittaa pystyyn, saa hyvällä tuurilla edes jonkun miettimään, onko se huono käytös niin ihailtava asia että sitä pitää harjoittaa järjestäytyneellä tavalla.
Lähden huomenna taas tuttuihin ja turvallisiin kuvioihin: töihin. Vaikka pidän työstäni, en voi olla huomaamatta että olen itsekin alkanut omaksua kapitalistista ajattelua jota syvästi olen halveksunut. Tosin vähäosaisia vastaan minulla ei ole mitään, vain se ärsyttää, jos on itse sen aiheuttanut ja syyttää siitä kaikkia muita paitsi omaa peilikuvaansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)