Enkelikoira

Sain eilen kuulla tavattoman surullisen uutisen. Isovanhempieni iäkäs koiraherra oli siirtynyt ajasta iäisyyteen. Moni voisi sanoa, että kyseessä on "vain koira" ja ihmetellä, miksi omistan blogikirjoitukseni "jollekin eläimelle", mutta minä olen sitä mieltä, että enkelikoira Aku on kirjoituksensa ansainnut.

Aku oli rodultaan saksanseisoja. Ihana ja villi koira, joka ei koskaan tehnyt kenellekään mitään pahaa. Siltä olisi saanut laittaa vaikka korvat solmuun ja silti se olisi vain heiluttanut häntäänsä. Ei sillä että olisin koskaan edes halunnut niin tehdä. Aku rakasti lapsia ja vielä vanhoilla päivilläänkin leikki uskollisesti viisivuotiaan tyttäreni kanssa, samalla pitäen tästä huolta.

Akulla oli elämässään luksusoltavat: se sai asua omakotitalossa, temmeltää pihalla mielin määrin ja sitä käytettiin tietysti pitkä lenkki ulkona päivittäin. Aku veti nuoruusvuosinaan kuin ohjus, mutta vanhemmalla iällä sen tepastelu muuttui arvokkaammaksi. Aku sai aina aamuisin koirankeksin ja herkkupaloja muilta pöydässä olijoilta. Sitä ei myöskään koskaan hakattu vaan se koulutettiin tasapainoiseksi ja hienoksi koiraksi. Tosin lajiominaisuudet pitivät siitä huolen, että lintujen väijyminen oli Akulle mieluisaa puuhaa.

Näin hyvällä huolenpidolla Aku eli 14,5-vuotiaaksi saakka. Jalat alkoivat olla huonossa kunnossa ja koira kuuroutuikin, mutta pirteänä vanhuksenakin jaksoi olla mukana pihan touhuissa ja noutaa keppejä, joita tosin ei heitelty viimeisinä aikoina kovin paljoa jottei koiruus suotta rasittuisi.

Uskon että jossain tuolla on koirien taivas, jossa koirat saavat temmeltää ja syödä pelkkiä herkkuja. Kerroin siitä tyttärellenikin. Oma ikäväni Akua kohtaan on hyvin kova, aivan kuin olisin parhaan ystäväni menettänyt, mutta olen iloinen ettei sen tarvinnut kärsiä. Se on kaikkein pahinta. Itse aion pitää omasta kissastani yhtä hyvää huolta kuin isovanhempani pitivät Akusta. Sillä oli pitkä ja hyvä elämä ja jään kaipaamaan häntä. Uskon, että kaikkein kovin ikävä on isovanhemmillani jotka elivät sen kanssa, olivat sen perheenjäseniä. Vaikka olisikin aika lähteä, kova paikka se aina on.

R.I.P Aku, 7.2.1996-12.8.2010