Puhelinmyyntifirmoja on Suomessa useita kymmeniä, joista useimmat hakevat myyjiä mitä moninaisimmilla nimillä; asiakasneuvottelija, asiakashankkija, telelörpöttelijä, telemarkkinoija, uusasiakashankkija, jopa asiakaspalvelija tai äänimainostaja. Nimikkeitä keksitään niin kauan kuin yritetään keksiä keinoja saada myytyä ihmisille sitä mielikuvaa, että he eivät ole vihattuja puhelinmyyjiä. He ovat asiakasneuvottelijoita. Telemarkkinoijia. Asiakashankkijoita. Heillä on työnimikkeenään jotain hienoa. He ovat kuitenkin puhelinmyyjiä, niin karulta kuin se tuntuukin. Se, että soittaa asiakkaalle ja koettaa saada hänet tekemään ostopäätöksen myymänsä tuotteen suhteen, on myyntiä. Jos sitä tehdään puhelimessa, se on telemarkkinointia, puhekielessä puhelinmyyntiä.
Puhelinmyynti on asiakaspalvelua omalla tavallaan. Itse koen olevani asiakaspalvelija, kun puhelun kohde kritisoi myymiäni tuotteita sekä firman toimintatapoja. Asiakaspalvelijan toimenkuvaan kuuluu tällöin sanoa: "Pahoittelen, että teille on jäänyt noin huono kuva toiminnastamme. Välitän pikimmiten palautteenne eteenpäin ja se otetaan varmasti huomioon toiminnan kehittämisessä".
Puhelinmyyjän peruskuva kuluttajien silmissä ei ole hääppöinen: monille nousee mielikuva väkisin juorulehtiä tyrkyttävästä kimeä-äänisestä naisesta, josta pääsee eroon yhtä helposti kuin tukassa olevasta purkasta. Siksi monikaan ei lähde enää siihen työhön, koska pahimpina päivinä ystävällisin vastaus saattaa olla: "Haista #%&@¤!!!!!!!" Se on vain sitä arkea, jota jokainen puhelinmyyjä kohtaan. Toiset osaavat päästää ne toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jotkut loukkaantuvat verisesti. Onhan puhelinmyyjilläkin tunteet, ja se ihmisten päänaukominen langan toisessa päässä huijarifirmojen ohessa tekevät työstä epäsuosittua.
Tähän alan yrittäjät ovat selvästi kiinnittäneet huomiota ilmoittaessaan uusista telemarkkinointialan työpaikoista. He lupaavat työkännyköitä henkilökohtaiseen käyttöön. He lupaavat hyviä keskituntiansioita. He lupaavat tunnetut ja suositut tuotteet joita myydään puhelimitse. He lupaavat nuorekkaan työilmapiirin ja huimat työsuhde-edut. He yrittävät myydä sitä mielikuvaa, että jos vain soittaa itsensä haastatteluun, kaikki mahdolliset ja mahdottomat asiat toteutuvat pelkästään sormia napsauttamalla. He ovat oikeassa, mutta kaikki on itsestä kiinni. Puhelinmyynti on todella kovaa työtä. Harva pystyy siihen ihan todella, monet luovuttavat jo yhden päivän jälkeen. Toiset jaksavat vähän pidempään.
Puhelinmyyjän arki on siis erittäin karu. Työpäivänä soitetaan lähes 100-200 puhelua, joista vain muutama johtaa kauppoihin. Niistä puheluista, jotka kauppoihin johtavat, noin puolet on alkanut sillä, että asiakas kieltäytyy ehdottomasti tilaamasta tuotetta. Puolet ovat jo kiinnostuneita, tosin heistäkin moni saattaa sanoa ei. Jotkut ovat heti sotajalalla myyjäparkaa vastaan, mutta lopulta tuote saadaankin myydyksi. Jokainen puhelu on erilainen.
Työpaikkailmoituksissa ei kerrota, että tutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista vihaa telemarkkinointia. Järjellä ajateltuna; miksi siitä pitäisikään kertoa? Puhelinmyynnin yksi tarkoitus on myös saada EI-asiakkaat rankattua yrityksen asiakasrekisteristä pois, jotta voidaan lopulta keskittyä myymään vain niille, jotka todella haluavat myytävän tuotteen.
Ne, jotka ovat vihoissaan puhelinmyyjille, eivät halua puheluita, eivätkä he tiedä, ettei juuri nimenomainen myyjä - joka soittaa kesken palaverin - tiedä sitä. Asiakas on saattanut tilata tiettyä lehteä kahdeksan vuotta aikaisemmin, mutta kieltäytynyt sen jälkeen useista tarjouksista, jotka ovat koskeneet muiden asiakkaan tilaamia lehtiä samalta kustantajalta. Jos asiakas on sanonut ei, se välittyy tietylle firmalle, jolle kustantaja on tehnyt toimeksiannon. Firman lisäksi tieto välitetään kustantajalle. Jos joku on kieltäytynyt lehtitalo A:n lehdistä, kieltäytyminen koskee vain lehtitalo A:ta. Lehtitalo B:n tuotteita ei kukaan estä tarjoamasta koska sitä ei vielä ole asiakkaalle tarjottu, ellei asiakas ole tehnyt suoramarkkinointikieltoa.
Asiakkaalla on syynsä lehden tilauksen lopettamiseen; häntä ei ole enää kiinnostanut lukea kyseistä lehteä. Hän ei ole halunnut jatkaa tilausta. Puhelinmyyjän pitäisi saada asiakas uskomaan, että juuri hänen tarjouksensa on se lyömättömin, ja jos asiakas vihaa puhelinmyyjiä jo valmiiksi, tehtävä ei ole helppo. Tällaiset puhelut ovat melko suuri osa puhelinmyyjän arkea. Myyjät kuulevat jatkuvasti samat perussyyt siihen miksi asiakas ei voi tilata:
- Ei ole rahaa
- Ei ole aikaa lukea
- Tulee liikaa lehtiä jo
ja niin edelleen.
Luvattu työkännykkä on. Sillä soitetaan ne puhelut, joiden sisältö on sama: koetetaan saada vanhoja tai uusia asiakkaita tilaamaan lehtiä/sähköä/liittymiä/kanavapaketteja/sukkia/alushousuja/vitamiineja... vaikka mitä! Työkännykkä on henkilökohtaisessa käytössä; ei sitä kaverillekaan voi lainata koska myyntipuheluiden määrä romahtaisi puoleen. Modernimpaa on käyttää soittojärjestelmiä, jotka säästävät runsaasti aikaa, mutta joissain paikoissa on vielä kännykät käytössä.
Kun asiakas on sitten saatu langan päähän ja etenkin kuuntelemaan, kerrotaan tarjous, joka on lyömätön muiden suhteen. Koetetaan taivutella asiakas ostamaan. Jos kyseessä on uusasiakashankinta, koetetaan esitellä tuotetta josta asiakas ei ole ehkä ikinä edes kuullut. Taka-ajatuksena on se, että hänet halutaan yrityksen asiakkaaksi. Jos asiakas tilaa jotain, hänestä tulee "vanha" asiakas. Useimmiten asiakkaina ovat ryhmä niitä, jotka ovat tilanneet lehti A:n lehtitalo A:sta ja seuraavaksi hänelle pitäisi saada myytyä lehti B lehtitalo A:sta. Helppoa se ei ole, kun vastassa on kiukkuisia tuiskahtelijoita ja tuhansia haistattelijoita.
Telemarkkinoijan asiakkaita.
Keskikuukausiansio kaksi tonnia? Kyllä. Se on laskettu kaikkien myyjien palkoista. Kaikkien. Jopa niiden huippujen ja kaikkien huonoimpien. Jos firman paras myyjä on tienannut 4 000 euroa ja huonoin nolla euroa, keskiarvo näiden välillä on 2000 euroa. Kukaan ei sano että aloittelija voisi pystyä saamaan tuon 2000 euroa. Se voi olla todella paljon allekin sen tai se voi ylittää tuon 2000 euroa.
Hienoon toimistoon voi kuka tahansa perustaa yrityksen. Se on varmasti puhelinmyyntifirmassa ihan yleistäkin. Koska työn luonne on karu ja kova, on pakko olla edes viihtyisät tilat jotta työntekijät saataisiin viihtymään pidempään kuin legendaariset kaksi päivää. On ihan fiksua yrittäjiltä luoda luksustyöympäristö, jotta puhelinmyyntityön kova arki tuntuisi edes vähän siedettävämmältä. Hyvissä firmoissa huolehditaan myös työntekijöiden jaksamisesta; vaikka ala on kova ja tulosta pitää olla, kuunnellaan myös työntekijöitä.
Lähes kaikilla aloilla on työehtosopimus, jonka mukaan palkat määräytyvät. Puhelinmyyntialalla sitä ei ole. Firmat saavat itse päättää palkkauksesta, mikä on heidän kannaltaan kannattavaa. Työntekijöiden kustannukset eivät ole järin suuria, kun palkka voi olla pelkkä provisio. Siksi puhelinmyynti on kannattava bisnes - voi ottaa kenet tahansa töihin pienillä kustannuksilla ja potkia pois, jos tulokset eivät miellytä. Raakaa peliä.
Sanon kuitenkin sen verran, että puhelinmyyntityöhön ei kannata pettyä vaikka ei onnistuisikaan. Mitä tahansa voi käydä - voi epäonnistua tai onnistua. Siitä ei kuitenkaan kannata lähteä kirkossa kuuluttelemaan, jos tuntee tulleensa petetyksi. Jos se 15 euron kta ei toteutunut omalla kohdalla, jokin ei ole täsmännyt työn luonteessa ja työntekijän sopivuudessa. Alalla lahjakkaat ovat todella harvassa, koska myyntityö vaatii itseluottamusta, sinnikkyyttä ja hyviä hermoja.
Jos on saanut tarpeekseen työnteosta, kannattaa kysyä itseltään: "Mitä lupasin aikoinaan kun hain tänne töihin? Millainen työntekijä lupasin olla? Menetänkö mitään, jos yritän vielä kerran?"
Jaksakaa.
Rakkaudella,
Monitoiminainen, joka myy myös ilmoitustilaa työkseen.
