Kuljen päivittäin busseilla vain päästäkseni kotiin kuuntelemaan oman bussikuskini kiroamisia huonon päivän, pahan sään, huonon kaluston, vänisevien matkustajien ja työvuorojen takia. Otan oman kullan valitukset tiettyyn rajaan asti myötätunnolla vastaan, mutta hyvin usein käämit kärähtävät minullakin niin, että tuntuu. Olen varsin temperamenttinen luonne, mutta tappelukin auttaa purkamaan päivän paineita minun mielestäni.
Bussissa ja muissa julkisissa kulkuvälineissä näkee monenlaista hiihtäjää joita en välittäisi pahemmin nähdä. Olen kuitenkin kehittänyt tästä matkustajien tarkkailusta ihan harrastuksen: nauran naputtaville matkustajille selän takana ja painan mieleeni hassuja tapahtumia matkustajien ja kuskien välillä.
Yleisimmin niitä sattuu Kampissa. (Liekö tuo Kamppi jotenkin kirottu paikka kun kaikki bussikuskit on aina äreitä siellä? Toisaalta, jos siellä sitä liikennettä on, alkaa pikkuisen varmaan jurppia...) Tässä muutama tilanne:
1. Nainen tulee sisään hölöttäen kännykkäänsä, bussin lähtöön 30 sekuntia.
Nainen: Pitäisköhän mun nyt mennä tällä bussilla... tai ei... no niin, pitäiskö? Kun mä tuun sinne... ai ei? Mut jos kuitenki pitää?
Kuski: Koitahan päättää jo, kohta lähdetään!
(Repesin partaani).
2. Bussi pysähtyy vähän liian kauas pysäkistä kun pysäkillä oleva mummo ei viitsi näyttää pysähtymismerkkiä kunnolla.
Mummo: (Epäselvää, hiljaista jupinaa)
Kuski: Että mitä?
Mummo: Paljonko maksaa matka Jorviin?
Kuski: Kaksi viisikymmentä! Sopii puhua vähän lujempaa!
Mummo: No minähän puhuin...
Kuski: Joo joo mutta ensi kerralla sopii näyttää myös sitä pysähtymismerkkiä kunnolla!
Mummo: No mutta siinähän oli pysäkki!
Meinasin heittää väliin, että bussi ei olisi siinä edes pysähtynyt, jos siinä EI olisi ollut pysäkkiä. Eihän silläkään ole väliä, monelta tulee töihin jos ylipäätään vaan tulee, vai? I didn't think so.
Tilanne 3: Nainen jäkättää kuskin pysäytyspaikasta.
Olen Ruoholahdessa menossa bussiin ja edelläni menee ilmeisesti kännissä oleva mies, jolla on selviä vaikeuksia pysyä jaloillaan. Kuski ei pysäytä ihan jalkakäytävän viereen, mikä nyt on mielestäni ihan ymmärrettävää. Pysäkki on iso ja kai kuskeilla on omat syynsä olla pysäyttämättä ihan jalkakäytävän reunaan. Sopii tulla selvin päin bussiin jos ei kerta osaa vähän harpata. Kuitenkin joku ämmä alkoi valittaa:
"Miten sinä nyt noin kauas bussipysäkistä pysähdyit kun eihän tässä edes pääse bussiin tulemaan!" Tässä vaiheessa osoitin myötätuntoa kuskille irvistelemällä akalle tämän selän takana. Kuskia nauratti.
Tilanne 4: Kuljen tietyllä bussilla kouluun. On olemassa kaksi linjaa kyseiselle numerolle, toinen kirjaimella merkittynä. Tämä kirjaimella merkitty kulkee eri kautta kuin toinen. Joku nuori nainen halusi päästä juuri sinne, mihin tämä kirjaimella merkattu linja kulkee. Se bussi, jonka kyydissä hän oli, ei ollut kirjaimella merkitty.
Nainen: Onks tää se kirjaimella merkattu linja? Pitäis päästä paikkaan a.
Kuski: Ei ole.
Nainen: No sit mä jäisin pois!
Kuski: Jää seuraavalla pysäkillä. Mä en oo mikään taksikuski. (Heeeeheeeee :D)
Bussi pysähtyy. Nainen haluaa mennä etuovesta, mutta kuski ei päästä. Nainen valittaa: No pitääkö vielä keskiovistakin mennä!!
Joo kyllä pitää. Eikö hitsi vieköön voitaisi hoitaa bussilla kulkeminen näin: Otetaan jo etukäteen selvää, mikä linja menee minnekin. Jos linjan reitti ei ole entuudestaan tuttu ja tietää pysäkin nimen, jolla pitää jäädä, sinne tulee osattua varsin yksinkertaisesti: Katsoo reitin HSL:n lettisivuilta ja laskee vaikka pysäkkimäärän. Kun ne on laskettu, painaa määrän mieleensä ja laskee niitä matkalla kohteeseen (esimerkiksi 30.pysäkillä on jäätävä). Kartanlukutaito ei ole vaikea taito. Yleensä HelBin, Nobinan, Veolian ja muiden kaupunkilinjayhtiöiden kuljettajat eivät välttämättä tiedä jokaisen 40 pysäkin täsmällistä nimeä EIKÄ SIITÄ TULE BUSSIKUSKIA SYYTTÄÄ. On ihan eri asia ajaa viittäkymmentä eri vuoroa kuin ajaa kolmekymmentä vuotta samaa ja yhtä bussia ja reittiä ja tuntea kaikki matkustajat.
Ajattelisivat vähän meitä heilojakin. Kun kuljettaja ei voi töissä niitata sitä ärsyttävää mummelia puolinelsonilla ketoon vaikka mieli tekisikin, tulevat nämä kuljettajat kotiin ja alkavat äyskiä meille. Omille kumppaneilleen.
Bussikuskien puolesta.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
tiistai 23. marraskuuta 2010
Ikäkysymyksiä ja eläimistöä
Olin tänään menossa kouluun (ja myöhästyin vaan tunnin, jii-haa! Alan edistyä...) kun päätin sitten junaa odotellessa käväistä Alepassa. (Ja se $%&@#!&$ juna oli VIISI MINUUTTIA MYÖHÄSSÄ. Periaatteesta en salli Valtion Rautateiltä minuutinkaan myöhästymistä. Heti kun tänä talvena tuli pakkaset lasiin ja baanalle, koko junaliikenne oli ihan sekaisin koko aamun). Sieltä ostin sitten purkkaa. Kun pyysin tupakka-askia kassalta, MINULTA KYSYTTIIN HENKKARIT! :)
Olen siitä NIIN ylpeä, koska olen vakaasti sitä mieltä että jo 23-vuotiaana minulla on alkanut ilmestyä uurteita, joita ei ennen ole ollut. Jos onnistun näyttämään tässä iässä alaikäiseltä, näytän neljäkymppisenä varmaan kaksvitoselta! =D
Sitten päivän muihin aiheisiin. Meille tuli eilen tyttögerbiili! Mun tuttavaperhe muuttaa isompaan asuntoon eivätkä voi omista syistään enää pitää gerbiiliä. Otin hiirulaisen sitten meille ja vaivaton asukki se onkin. Se elää onnellisena akvaariossaan (siis tietenkin vedettömässä, jonka pohjalla on sahanpuruja. Juomapullo, pari ruokakuppia, mökki ja pyöreä , ontto suoja), tykkää narskuttaa vessapaperirullia (näin entinen omistaja mulle kertoi) ja ravaa ympäri koppia. Vilmakaan ei otuksesta edes rotunsa puolesta piittaa. Se on vaan lihava ja laiska kissa, joka hommaa ruokansa puskemalla meitä jaloista kun ollaan keittiössä ;) Kohta meillä on kunnon eläintarha täällä. Mietin just et kultakalat olis myös kivoja... tosin Vilma taitaisi tehdä niistä ennen pitkää paistia, ellei sitten pelkäisi vettä.
Olen siitä NIIN ylpeä, koska olen vakaasti sitä mieltä että jo 23-vuotiaana minulla on alkanut ilmestyä uurteita, joita ei ennen ole ollut. Jos onnistun näyttämään tässä iässä alaikäiseltä, näytän neljäkymppisenä varmaan kaksvitoselta! =D
Sitten päivän muihin aiheisiin. Meille tuli eilen tyttögerbiili! Mun tuttavaperhe muuttaa isompaan asuntoon eivätkä voi omista syistään enää pitää gerbiiliä. Otin hiirulaisen sitten meille ja vaivaton asukki se onkin. Se elää onnellisena akvaariossaan (siis tietenkin vedettömässä, jonka pohjalla on sahanpuruja. Juomapullo, pari ruokakuppia, mökki ja pyöreä , ontto suoja), tykkää narskuttaa vessapaperirullia (näin entinen omistaja mulle kertoi) ja ravaa ympäri koppia. Vilmakaan ei otuksesta edes rotunsa puolesta piittaa. Se on vaan lihava ja laiska kissa, joka hommaa ruokansa puskemalla meitä jaloista kun ollaan keittiössä ;) Kohta meillä on kunnon eläintarha täällä. Mietin just et kultakalat olis myös kivoja... tosin Vilma taitaisi tehdä niistä ennen pitkää paistia, ellei sitten pelkäisi vettä.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
Laulua, lunta ja glögiä
Teinpä tuossa eräs päivä yhden, omasta mielestäni hyvin huvittavan jutun.
Kaikki alkoi siitä, kun menin tapani mukaan kouluun Rautatieaseman läpi. Rautatientorin portailla seisoi herjaa heittämässä se kuuluisa ilmaisjakelulehtien jakaja, joka on tajuttoman hauska kaveri. Siihen pysähdyin minäkin ottamaan lehden ja koska lunta oli satanut, kysyi tämä moottoriturpa, josko laulaisin hänen kanssaan dueton seuraavana päivänä. Totesin, että sehän käy.
Seuraavana päivänä menin taas ottamaan lehden ja lunastin lupaukseni. Aloitimme hyvinkin melodisen version Rati-Riti-Rallaa-kappaleesta ja minua nauratti ihan hirveästi. Kaksi miestä oli pysähtynyt juttelemaan lehdenjakajalle jo minua aiemmin, mutta he häipyivät laulumme aikana. Höh. Ja minä kun olin jo menossa esittelemään taitojamme EMI:lle. No joo. Ehkä ei.
Anyway. Minä lähden usein tällaisiin tempauksiin mukaan. Jonain päivänä aion laulaa bussissa.
Sitten oli asemalla vielä teknillisten opiskelijoiden kuoro tai jotain sinnepäin. Lauloivat tajuttoman upeasti. SPR tarjoili joulukeräyksen yhteydessä piparia ja glögiä. Annettuani viimeiset roposeni keräyslippaaseen menin ottamaan mainittuja herkkuja ja päädyin tietenkin TV-kameran eteen. Tietenkin. Johan edellisestä kerrasta onkin puoli vuotta. Silloin olin keskustassa jakamassa esitteitä, kun maikkarin uutispojat tulivat. Ja niin lauoin suurelle osalle Suomen kansaa mielipiteitäni siitä, miten epäluotettavia poliitikot ovat. Toivottavasti mahdollisimman moni poliitikko oli nähnyt sen. (Ainakin pomoni oli nähnyt, jolle olin asiasta vahingossa vihjaissut. Olin sekoittanut ammattinikin mukaan, mutta onneksi olivat leikanneet sen pätkän pois. En sitten koskaan osaa pitää suutani kiinni...)
Kaikki alkoi siitä, kun menin tapani mukaan kouluun Rautatieaseman läpi. Rautatientorin portailla seisoi herjaa heittämässä se kuuluisa ilmaisjakelulehtien jakaja, joka on tajuttoman hauska kaveri. Siihen pysähdyin minäkin ottamaan lehden ja koska lunta oli satanut, kysyi tämä moottoriturpa, josko laulaisin hänen kanssaan dueton seuraavana päivänä. Totesin, että sehän käy.
Seuraavana päivänä menin taas ottamaan lehden ja lunastin lupaukseni. Aloitimme hyvinkin melodisen version Rati-Riti-Rallaa-kappaleesta ja minua nauratti ihan hirveästi. Kaksi miestä oli pysähtynyt juttelemaan lehdenjakajalle jo minua aiemmin, mutta he häipyivät laulumme aikana. Höh. Ja minä kun olin jo menossa esittelemään taitojamme EMI:lle. No joo. Ehkä ei.
Anyway. Minä lähden usein tällaisiin tempauksiin mukaan. Jonain päivänä aion laulaa bussissa.
Sitten oli asemalla vielä teknillisten opiskelijoiden kuoro tai jotain sinnepäin. Lauloivat tajuttoman upeasti. SPR tarjoili joulukeräyksen yhteydessä piparia ja glögiä. Annettuani viimeiset roposeni keräyslippaaseen menin ottamaan mainittuja herkkuja ja päädyin tietenkin TV-kameran eteen. Tietenkin. Johan edellisestä kerrasta onkin puoli vuotta. Silloin olin keskustassa jakamassa esitteitä, kun maikkarin uutispojat tulivat. Ja niin lauoin suurelle osalle Suomen kansaa mielipiteitäni siitä, miten epäluotettavia poliitikot ovat. Toivottavasti mahdollisimman moni poliitikko oli nähnyt sen. (Ainakin pomoni oli nähnyt, jolle olin asiasta vahingossa vihjaissut. Olin sekoittanut ammattinikin mukaan, mutta onneksi olivat leikanneet sen pätkän pois. En sitten koskaan osaa pitää suutani kiinni...)
torstai 18. marraskuuta 2010
Koulua
Meillä on iso projekti koulussa meneillään, joten luovuin työstä ainakin toistaiseksi. Pidän työstäni toimistolla, mutta kieltämättä olen helpottunutkin.
Työelämä on todella erilaista verrattuna opiskeluun. Koulussa saan olla suoraan mitä olen, purkaa ilot ja murheet kavereille, tehdä sitä mikä oikeasti kiinnostaa. Töissä pitää aina olla todella säntillinen! Omista asioista ei puhuta, koska "työpaikka ei ole sielunhoitola". Ehkäpä ei olekaan, mutta ryppyotsainen bisneksenhavittelu ahdistaa. En myöskään jaksa nuoleskella ketään yhtään enempää. Nostan hattua niille jotka asiakaspalvelutyöhön pystyvät. Minä meinaan en pysty. En jaksa.
Menin sitten valtionvirastoon lippulappujeni kanssa ja päätös tukiaisista tehtiin parissa päivässä. Virkailija oli todella myönteinen minua kohtaan ja totesi tehneensä laskelman ja myönteisen päätöksen, jonka avulla pärjäisin hetken verran eteenpäin.
Siis, olin ihan öönä. Uskomatta korviani.Ihan todellako minä saisin laskuni maksettua, ruokaa pöytään eikä minun tarvitsisi muuta kuin paahtaa koulussa täysillä ajattelemattakaan töitä?
It is true.
Olen ilmeisesti ollut todella uupunut, koska heti kun pääsen vapaalle, minua alkaa väsyttää aivan armottomasti. Nyt sain tosin levättyä muutaman päivän aikana hoidellessa sairastunutta pikkuprinsessaani, että puhkun jälleen energiaa.
Ja onhan ulkona lunta!! Oli uskomatonta herätä aikaisin aamulla kun ilma näytti mustan sijaan aivan punaiselta. Tietää että joulu on tulossa ja maahan vaan leijailee vieläkin hiutaleita...
Sanoin miehelleni että tänään juodaan glögiä.
Työelämä on todella erilaista verrattuna opiskeluun. Koulussa saan olla suoraan mitä olen, purkaa ilot ja murheet kavereille, tehdä sitä mikä oikeasti kiinnostaa. Töissä pitää aina olla todella säntillinen! Omista asioista ei puhuta, koska "työpaikka ei ole sielunhoitola". Ehkäpä ei olekaan, mutta ryppyotsainen bisneksenhavittelu ahdistaa. En myöskään jaksa nuoleskella ketään yhtään enempää. Nostan hattua niille jotka asiakaspalvelutyöhön pystyvät. Minä meinaan en pysty. En jaksa.
Menin sitten valtionvirastoon lippulappujeni kanssa ja päätös tukiaisista tehtiin parissa päivässä. Virkailija oli todella myönteinen minua kohtaan ja totesi tehneensä laskelman ja myönteisen päätöksen, jonka avulla pärjäisin hetken verran eteenpäin.
Siis, olin ihan öönä. Uskomatta korviani.Ihan todellako minä saisin laskuni maksettua, ruokaa pöytään eikä minun tarvitsisi muuta kuin paahtaa koulussa täysillä ajattelemattakaan töitä?
It is true.
Olen ilmeisesti ollut todella uupunut, koska heti kun pääsen vapaalle, minua alkaa väsyttää aivan armottomasti. Nyt sain tosin levättyä muutaman päivän aikana hoidellessa sairastunutta pikkuprinsessaani, että puhkun jälleen energiaa.
Ja onhan ulkona lunta!! Oli uskomatonta herätä aikaisin aamulla kun ilma näytti mustan sijaan aivan punaiselta. Tietää että joulu on tulossa ja maahan vaan leijailee vieläkin hiutaleita...
Sanoin miehelleni että tänään juodaan glögiä.
maanantai 8. marraskuuta 2010
Alkoholipolitiikkaa
Olen jo pitkään ihmetellyt sitä, miksi oma täysjuomattomuuteni on saanut erilaisia reaktioita ihmisissä aikaan. Haluan tähdentää kaikille ihmettelijöille ja niillekin, että eivät ihmettele, että EI, minä EN käytä alkoholia. Otin viimeksi konjakkihömpsyn vuonna 2008 eikä sen jälkeen ole vain tehnyt mieli juoda. En ole ex-alkoholisti enkä pelkää ketään enkä mitään baareissa. En vain jaksa katsella niitä samoja kuvioita vuodesta toiseen kun kaikki menevät silmät kiiluen ja kieli pitkällä ottamaan sitä olutta kun ei muutakaan ole. Tai on, mutta siitä ei välitetä koska alkoholi hauskanpitovälineenä vie aina voiton. Sitten osalle tulee niinkin kivaa, että tapellaan tuolla verissäpäin, viedään toisilta naiset, rikotaan rapun ovia ja vietetään loppuyö ruuhkaisessa keskussairaalassa.
Ei minulle, kiitos.
On niitäkin, jotka ottavat sivistyneemmin, mutta minä en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi alkoholia edes tarvitaan yhtään mihinkään. En ymmärrä sitä siksi, koska en itse tarvitse viinaa rentoutuakseni. Minulla on toiset keinot. En kuitenkaan ala ketään tuomitsemaan sen perusteella, ottaako sitä viinaa vai ei. Sama se minulle on. Kunhan minun katon alleni ei viinaa tuoda tai minulle sitä viinanhuuruista elämäntapaa tyrkytetä, jokainen tehkööt mitä lystää.
Tämä tapani olla ilman alkoholia on tämän tavan omaksumisen jälkeen aiheuttanut monenlaisia reaktioita. Olin viime vuonna töissä puhelinmyyntiyhtiössä, jossa oli voittoina drinkkilippuja. Sanoin, etten halua voittaa niitä lippuja.
- Miksi et? Ei näistä tarvitse maksaa mitään, hönkäili esimieheni huuli pyöreänä. (Vaikka minulle olisi maksettu, en olisi ottanut niitä lippuja. Mieluummin turvauduin sellaisiin myyntikisan palkintoihin, jotka eivät liittyneet ryyppäämiseen millään tavalla).
- Eikös se meidän työpaikan ilopilleri osallistu kossuarvontaan? No mikset? Mikset sinä juo? Älä nyt sano että yksi huono kerta kännissä saa sut tällaiseen mielentilaan... (Ei, minä EN osallistu kossuarvontaan. Olen kyllä ollut humalassa ja voin sanoa ettei siinä mitään sen kummempaa ole. Näitä kertoja on monenlaisia, mutta ne eivät vaikuttaneet siihen, että päätin pitää hauskaa ilman alkoholia).
- Sä et juo... ahaa... (pitkä tauko) No mikset? Etkö ees yhtä drinkkiä ota? (Lasketaanko yksi drinkki täydelliseksi juomattomuudeksi? Tuota, köh, ei).
- Ai sä et ota... no ei kai sua haittaa jos mä otan? (Minulle se ei kuulu kuka juo ja missä. Saa minun seurassani ottaa, en siitä häiriinny vähääkään. Tykkään kuitenkin enemmän niistä, jotka osaavat ottaa sivistyneesti kuin niistä, jotka ovat ihan räkäkännissä).
- Sä varmaan haluat ilmaisen viinapullon! (Joo! Mä lähetän sen saman tien jollekin sellaiselle, joka sen osaa tuhota. Minä en osaa).
Koulussakin järjestetään jatkuvasti opiskelijabileitä joissa se viina on ehdoton must-juttu. Eikö absolutisteille voisi järjestää omia bileitä joissa ei tarvitsisi juomattomuuttaan selitellä? En tajua mikä siinä viinassa voi niin paljon kiehtoa. Tosin on niitä, jotka ymmärtävät, enkä minä lähde heidän mielipiteitään kyseenalaistamaan. Jokainen ottaa asiat omalla tavallaan.
Tähdennän silti vielä kerran: Minun juomattomuuteni on oma valintani, eikä se kuulu kenellekään miksi en ota. Minä tähdennän nyt vielä syitä, miksi en juo: Omat vanhempani (jotka huom. eivät olleet alkoholisteja eivätkä ole tänä päivänäkään) eivät juoneet kun olimme pieniä, enkä minäkään siten aio juoda. Ei, en edes yhtä tuoppia. Jos tyttäreni ei ole tulossa samana päivänä meille, saatan kuvauksissa ottaa sen yhden konjakkishotin, kun juhlitaan tiettyä tasamäärää otettuja kuvia. Ei, sen enempää minä en juo, enkä tule juomaan. En ainakaan viiteentoista vuoteen. Minulle ei siis missään tilanteessa tarvitse tarjota alkoholia, koska en sitä ota. Jos tarjoatte, älkää alkako kysellä miksi en ota, jos en ota. Se ei kuulu teille. Minut saa pyytää kahvilaan juomaan lattea tai maitokahvia, mutta älkää pyytäkö minua baariin. Tai saa pyytää, mutta älkää pyytäkö toiste jos kerran kieltäydyn. Minä en lähde baariin. Minä istun kotisohvalla, laitan kynttilät palamaan, jännitän illan leffaa, hyvää kirjaa tai sitä, millaista kuvioneuletta tulee solmuvärjätystä langasta. Se riittää minulle.
Ei minulle, kiitos.
On niitäkin, jotka ottavat sivistyneemmin, mutta minä en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi alkoholia edes tarvitaan yhtään mihinkään. En ymmärrä sitä siksi, koska en itse tarvitse viinaa rentoutuakseni. Minulla on toiset keinot. En kuitenkaan ala ketään tuomitsemaan sen perusteella, ottaako sitä viinaa vai ei. Sama se minulle on. Kunhan minun katon alleni ei viinaa tuoda tai minulle sitä viinanhuuruista elämäntapaa tyrkytetä, jokainen tehkööt mitä lystää.
Tämä tapani olla ilman alkoholia on tämän tavan omaksumisen jälkeen aiheuttanut monenlaisia reaktioita. Olin viime vuonna töissä puhelinmyyntiyhtiössä, jossa oli voittoina drinkkilippuja. Sanoin, etten halua voittaa niitä lippuja.
- Miksi et? Ei näistä tarvitse maksaa mitään, hönkäili esimieheni huuli pyöreänä. (Vaikka minulle olisi maksettu, en olisi ottanut niitä lippuja. Mieluummin turvauduin sellaisiin myyntikisan palkintoihin, jotka eivät liittyneet ryyppäämiseen millään tavalla).
- Eikös se meidän työpaikan ilopilleri osallistu kossuarvontaan? No mikset? Mikset sinä juo? Älä nyt sano että yksi huono kerta kännissä saa sut tällaiseen mielentilaan... (Ei, minä EN osallistu kossuarvontaan. Olen kyllä ollut humalassa ja voin sanoa ettei siinä mitään sen kummempaa ole. Näitä kertoja on monenlaisia, mutta ne eivät vaikuttaneet siihen, että päätin pitää hauskaa ilman alkoholia).
- Sä et juo... ahaa... (pitkä tauko) No mikset? Etkö ees yhtä drinkkiä ota? (Lasketaanko yksi drinkki täydelliseksi juomattomuudeksi? Tuota, köh, ei).
- Ai sä et ota... no ei kai sua haittaa jos mä otan? (Minulle se ei kuulu kuka juo ja missä. Saa minun seurassani ottaa, en siitä häiriinny vähääkään. Tykkään kuitenkin enemmän niistä, jotka osaavat ottaa sivistyneesti kuin niistä, jotka ovat ihan räkäkännissä).
- Sä varmaan haluat ilmaisen viinapullon! (Joo! Mä lähetän sen saman tien jollekin sellaiselle, joka sen osaa tuhota. Minä en osaa).
Koulussakin järjestetään jatkuvasti opiskelijabileitä joissa se viina on ehdoton must-juttu. Eikö absolutisteille voisi järjestää omia bileitä joissa ei tarvitsisi juomattomuuttaan selitellä? En tajua mikä siinä viinassa voi niin paljon kiehtoa. Tosin on niitä, jotka ymmärtävät, enkä minä lähde heidän mielipiteitään kyseenalaistamaan. Jokainen ottaa asiat omalla tavallaan.
Tähdennän silti vielä kerran: Minun juomattomuuteni on oma valintani, eikä se kuulu kenellekään miksi en ota. Minä tähdennän nyt vielä syitä, miksi en juo: Omat vanhempani (jotka huom. eivät olleet alkoholisteja eivätkä ole tänä päivänäkään) eivät juoneet kun olimme pieniä, enkä minäkään siten aio juoda. Ei, en edes yhtä tuoppia. Jos tyttäreni ei ole tulossa samana päivänä meille, saatan kuvauksissa ottaa sen yhden konjakkishotin, kun juhlitaan tiettyä tasamäärää otettuja kuvia. Ei, sen enempää minä en juo, enkä tule juomaan. En ainakaan viiteentoista vuoteen. Minulle ei siis missään tilanteessa tarvitse tarjota alkoholia, koska en sitä ota. Jos tarjoatte, älkää alkako kysellä miksi en ota, jos en ota. Se ei kuulu teille. Minut saa pyytää kahvilaan juomaan lattea tai maitokahvia, mutta älkää pyytäkö minua baariin. Tai saa pyytää, mutta älkää pyytäkö toiste jos kerran kieltäydyn. Minä en lähde baariin. Minä istun kotisohvalla, laitan kynttilät palamaan, jännitän illan leffaa, hyvää kirjaa tai sitä, millaista kuvioneuletta tulee solmuvärjätystä langasta. Se riittää minulle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)