Hei!
Kiitos kaikille mahdollisille lukijoille. Ajanpuutteen vuoksi päivitän tapahtumia vastedes facebookiin.
- Monitoiminainen
torstai 3. maaliskuuta 2011
perjantai 7. tammikuuta 2011
Millainen on hyvä mies?
Aivan järkyttäviä juttuja oli tämän kuun Alibissa perheväkivallasta. Sanon suoraan nyt, etten syyllistä mitään tiettyä ryhmää väkivallasta; lyöjä voi olla nainen tai mies mistä yhteiskuntaluokasta tahansa. Ihmettelen vain naisena sitä, miten naiset aina vaan jaksavat katsella juopporetkuja, öykkäröiviä sovinistiporsaita ja vaimonhakkaajia. Onko se surkea mies muka ainoa, jonka voi saada?
Ei ole.
Itse tapailin monia miehiä ennen nykyistäni. Olin laatinut tarkat kriteerit sen suhteen, millainen miehen pitää olla. Alistetut naiset, ottakaa oppia!
1. Miehen tulee olla kiltti.
En tarkoita täyttä tossukkaa vaan sellaista, jolla on jo takaraivossa itsestään selvä totuus siitä, että akkoihin ei jumalauta kajota. Verbaalisesti pärjää.
2. Miehen ei tule juoda alkoholia kohtuuttomasti.
Tarkoitan sitä, että miehen ei tule jokaisen sopivan tilaisuuden tullen "vetäistä pieniä". Olen sanonut miehelleni että hän voi vapaasti mennä poikien kanssa kaljoittelemaan jos siltä tuntuu. Sen suon, koska mieheni ei juo läheskään koskaan eikä ole kaljalle lähtenyt.
3. Miehen tulee omata käytöstavat.
Miehen tulee osata käyttäytyä hyvin ystäviäni ja perhettäni kohtaan. Muodollisen jäykkä ei tarvitse olla, mutta käytössäännöt on pakko olla.
4. Miehen tulee rakastaa eläimiä ja lapsia.
Sanotaan, että siitä, miten mies kohtelee eläimiä, näkee miten hän kohtelee lapsia ja siitä miten hän kohtelee lapsia, näkee miten hän kohtelee omaa äitiään. Omia lapsia en vaatinut, joskaan en olisi ollut mitenkään sitä vastaankaan jos miehellä olisi natiaisia ollut. Itselläni oli ja mieheni otti heti luontevasti paikan eräänlaisena isähahmona. En missään vaiheessa etsinyt lapselleni isää, koska hänellä on jo oma isä.
5. Miehen ei tule öykkäröidä tuntemattomille.
Miehen on osattava olla fiksusti ja kohteliaasti kaikkia ihmisiä kohtaan, niin että ei tarvitse hävetä silmät päästään.
6. Miehen tulee olla edustuskelpoinen.
En tarkoita, että smokki tai frakki päällä roskia viemään, vaan ihan yleisesti niin että hoitaa ulkonäköään eikä vaatteet ole farkut vuosimallia 1986 jotka kiristävät persauksista ja joissa on liian lyhyet lahkeet. Plussaa on jos mies tietää miten hienoon ravintolaan pukeudutaan ja miten siellä käyttäydytään. Etikettiä tulee noudattaa. En siedä miehiä, joilla on likaiset vaatteet ILMAN että niitä viitsitään pestä vuoteen. Sama juttu on risaisissa vaatteissa.
7. Miehen ei tule lyödä eikä hallita.
Mä olen sellainen luonne että miehestä tulee olla mulle vastusta. Mieheni puhuu minulle järkeä sopivissa määrin, mutta ei hänellä ole mitään sitä vastaan jos menen kavereitani tapaamaan, eikä pidäkään olla. Miehen tulee tietää että minulla on omakin elämä eikä minua voi omistaa. Enkä minä voi omistaa häntä. Kumpikin tapaa omia kavereitaan silloin kuin siltä tuntuu. Annetaan se oma elämä toiselle.
8. Mies ei tiiraile vieraita naisia tai puhu näille hävyttömyyksiä.
Tottahan kuuluu ihmisen biologisiin ominaisuuksiin katsella vastakkaista sukupuolta edustavia ihmisiä ja näiden piirteitä. Se kuuluu ihmisen alkukantaisiin vaistoihin. Kuitenkin on eri asia, mitä tekee. En sietäisi sitä, jos mieheni vislailisi näteille tytöille ainakaan minun kuulteni. Jätkäporukassa sitä tietysti puhutaan kauniista naisista, ihan kuin tyttöporukassakin voidaan puhua komeista miehistä. Tämä on ihan OK. Katsoa saa, muttei koskea.
9. Mies on uskollinen.
Mies ei tunne tarvetta pönkittää surkeaa egoaan pokailemalla aina vain uusia naisia, vaan osaa arvostaa uskollisuutta ja toteuttaa sitä itsekin.
10. Mies on kotona viihtyvää tyyppiä.
En tykkäisi siitä, jos mieheni pitäisi olla koko ajan menossa jossain. Pitää muistaa, että on parisuhteessa. En kuitenkaan vaadi miestä olemaan neljän seinän sisällä, hän saa mennä ja tulla, kuten haluaa, mutta mieluummin niin että hän on kotona.
11. Miehen kanssa voi jutella.
Mies ei saa koko ajan jauhaa tietyistä autonosista. NE EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ KIINNOSTA NAISIA. Mies ei saa myöskään vaatia minua kiinnostumaan asioista jotka eivät minua kiinnosta (vrt. puhuu kolme tuntia jostain yhdestä tietokonenippelistä ja sen toimintaominaisuuksista). Pystyn oman mieheni kanssa juttelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Ehkäpä tällaiset ominaisuudet ovat sellaisia jotka omalta mieheltäni vaadin. En sano että muilla pitäisi olla samoin, mutta kun muistaa kolme peruskriteeriä, on jo hyvillä vesillä: Mies ei saa juoda, lyödä tai kaihtaa työtä. Kukaan ei ole täydellinen - voin sanoa että osaan olla kunnon narttu kun haluan - mutta jotain järkeä pitää touhussa olla. Ei ne väkivaltaiset miehet muutu kuin turpaan vetämällä tai hoidossa.
GIRLS - STAND UP FOR YOUR RIGHTS!
Ei ole.
Itse tapailin monia miehiä ennen nykyistäni. Olin laatinut tarkat kriteerit sen suhteen, millainen miehen pitää olla. Alistetut naiset, ottakaa oppia!
1. Miehen tulee olla kiltti.
En tarkoita täyttä tossukkaa vaan sellaista, jolla on jo takaraivossa itsestään selvä totuus siitä, että akkoihin ei jumalauta kajota. Verbaalisesti pärjää.
2. Miehen ei tule juoda alkoholia kohtuuttomasti.
Tarkoitan sitä, että miehen ei tule jokaisen sopivan tilaisuuden tullen "vetäistä pieniä". Olen sanonut miehelleni että hän voi vapaasti mennä poikien kanssa kaljoittelemaan jos siltä tuntuu. Sen suon, koska mieheni ei juo läheskään koskaan eikä ole kaljalle lähtenyt.
3. Miehen tulee omata käytöstavat.
Miehen tulee osata käyttäytyä hyvin ystäviäni ja perhettäni kohtaan. Muodollisen jäykkä ei tarvitse olla, mutta käytössäännöt on pakko olla.
4. Miehen tulee rakastaa eläimiä ja lapsia.
Sanotaan, että siitä, miten mies kohtelee eläimiä, näkee miten hän kohtelee lapsia ja siitä miten hän kohtelee lapsia, näkee miten hän kohtelee omaa äitiään. Omia lapsia en vaatinut, joskaan en olisi ollut mitenkään sitä vastaankaan jos miehellä olisi natiaisia ollut. Itselläni oli ja mieheni otti heti luontevasti paikan eräänlaisena isähahmona. En missään vaiheessa etsinyt lapselleni isää, koska hänellä on jo oma isä.
5. Miehen ei tule öykkäröidä tuntemattomille.
Miehen on osattava olla fiksusti ja kohteliaasti kaikkia ihmisiä kohtaan, niin että ei tarvitse hävetä silmät päästään.
6. Miehen tulee olla edustuskelpoinen.
En tarkoita, että smokki tai frakki päällä roskia viemään, vaan ihan yleisesti niin että hoitaa ulkonäköään eikä vaatteet ole farkut vuosimallia 1986 jotka kiristävät persauksista ja joissa on liian lyhyet lahkeet. Plussaa on jos mies tietää miten hienoon ravintolaan pukeudutaan ja miten siellä käyttäydytään. Etikettiä tulee noudattaa. En siedä miehiä, joilla on likaiset vaatteet ILMAN että niitä viitsitään pestä vuoteen. Sama juttu on risaisissa vaatteissa.
7. Miehen ei tule lyödä eikä hallita.
Mä olen sellainen luonne että miehestä tulee olla mulle vastusta. Mieheni puhuu minulle järkeä sopivissa määrin, mutta ei hänellä ole mitään sitä vastaan jos menen kavereitani tapaamaan, eikä pidäkään olla. Miehen tulee tietää että minulla on omakin elämä eikä minua voi omistaa. Enkä minä voi omistaa häntä. Kumpikin tapaa omia kavereitaan silloin kuin siltä tuntuu. Annetaan se oma elämä toiselle.
8. Mies ei tiiraile vieraita naisia tai puhu näille hävyttömyyksiä.
Tottahan kuuluu ihmisen biologisiin ominaisuuksiin katsella vastakkaista sukupuolta edustavia ihmisiä ja näiden piirteitä. Se kuuluu ihmisen alkukantaisiin vaistoihin. Kuitenkin on eri asia, mitä tekee. En sietäisi sitä, jos mieheni vislailisi näteille tytöille ainakaan minun kuulteni. Jätkäporukassa sitä tietysti puhutaan kauniista naisista, ihan kuin tyttöporukassakin voidaan puhua komeista miehistä. Tämä on ihan OK. Katsoa saa, muttei koskea.
9. Mies on uskollinen.
Mies ei tunne tarvetta pönkittää surkeaa egoaan pokailemalla aina vain uusia naisia, vaan osaa arvostaa uskollisuutta ja toteuttaa sitä itsekin.
10. Mies on kotona viihtyvää tyyppiä.
En tykkäisi siitä, jos mieheni pitäisi olla koko ajan menossa jossain. Pitää muistaa, että on parisuhteessa. En kuitenkaan vaadi miestä olemaan neljän seinän sisällä, hän saa mennä ja tulla, kuten haluaa, mutta mieluummin niin että hän on kotona.
11. Miehen kanssa voi jutella.
Mies ei saa koko ajan jauhaa tietyistä autonosista. NE EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ KIINNOSTA NAISIA. Mies ei saa myöskään vaatia minua kiinnostumaan asioista jotka eivät minua kiinnosta (vrt. puhuu kolme tuntia jostain yhdestä tietokonenippelistä ja sen toimintaominaisuuksista). Pystyn oman mieheni kanssa juttelemaan kaikesta maan ja taivaan väliltä.
Ehkäpä tällaiset ominaisuudet ovat sellaisia jotka omalta mieheltäni vaadin. En sano että muilla pitäisi olla samoin, mutta kun muistaa kolme peruskriteeriä, on jo hyvillä vesillä: Mies ei saa juoda, lyödä tai kaihtaa työtä. Kukaan ei ole täydellinen - voin sanoa että osaan olla kunnon narttu kun haluan - mutta jotain järkeä pitää touhussa olla. Ei ne väkivaltaiset miehet muutu kuin turpaan vetämällä tai hoidossa.
GIRLS - STAND UP FOR YOUR RIGHTS!
lauantai 1. tammikuuta 2011
Pelitilanne
HUOMIO! Seuraavat tapahtumat eivät ole todellisesta elämästä vaan pelistä. En siis ole syyllistynyt muihin hengenvienteihin kuin ampiaisen tappoon heinäkuussa ja päätäiden massamurhaan tyttäreni päästä syksyllä. TOINEN HUOMIO: Ne jotka eivät halua tietää "juonipaljastuksia" GTA San Andreaksesta, älkööt lukeko tätä.
Sain tuttaviltani Xboxin ja kasan pelejä siihen. (Kiitos kyseisille tuttavilleni!) Löysin todellisen helmen pelattuani Rayman 3:n läpi; GTA San Andreaksen.
Tutustuin ensimmäiseen GTA:hani jo yksitoistavuotiaana. Pelasimme sitä veljeni kanssa ja lähinnä räjäyttelimme autoja ja pelleilimme ympäri kaupunkia poliisit perässämme. (Selvennykseksi: GTA eli Grand Theft Auto on peli, jossa tehdään tehtäviä rikollispomoille. Pelissä voi myös vain ajella ympäri kaupunkia. Ensimmäisessä pelissä ei ole järin paljon ekstraominaisuuksia. Peliä myös pelataan helikopterikuvakulmasta. Samaan kategoriaan menee GTA 2; kuvakulma on ylhäältä, tosin nyt pelissä on rikollisjengejä, joiden suosioon pääsee jos mollaa vaikkapa vihollisjengiä. Tehtäviä saa jos on jengin suosiossa tai jos he suhtautuvat neutraalisti. PC-versioissa (jotka olen ladannut netistä ihan laillisesti, kun Rockstar Games laittoi pelit ilmaisjakeluun joku vuosi sitten) on myös metrot. Olin innoissani, kun pääsin metron kyytiin.
Mutta San Andreas se vasta helmi onkin! Olen jo päässyt San Fierroon asti tehtyäni noin kolmekymmentä tehtävää. Olen ottanut ihan vapaa-ajan projektikseni pelata peliä mahdollisimman paljon eteenpäin päivittäin. Huijauskoodien avulla olen saanut pinkit, nopeat autot, poliisit pois kimpusta, autot lentämään... you name it! Tunnen itseni viheliäiseksi huijariksi, koska veljeni (pelien ammattilainen) kertoi pelanneensa koko pelin läpi ilman mitään huijauskoodeja. No, minä pelaan omalla tavallani.
Olen innoissani ostanut taloja huijauskoodin avulla saamillani rahoilla. Ne muuttuvat tallennuspisteiksi, josta olenkin vähintään yllättynyt. Myös se, että talot näyttävät useimmiten sisäpuolelta toistensa kopioilta, oli minulle todellinen yllätys. Kenties myös pieni pettymys. Olisin kaivannut toimintoja, joilla voi mennä sohvalle istumaan, kahvia juomaan tai vaikka nukkumaan. Saman asian tosin ajaa hampurilais-, tai pizzabaarit, joihin voi mennä syömään ja valitsemaan ateriat.
Olen ihastunut myös toimintoon, jolla saa vallattua eri jengien alueet kokonaan itselleen. Sen olen tehnytkin. Olen myös spreijannut seinille entisten jengimerkkien päälle oman jengini merkin. Saatan varastaa lowriderin (Savanna, niitä voi tuunata tietyillä korjaamoilla ja esimerkiksi auton renkaat saattaa saada dollarin muotoisilla vanteilla!) ja jengiläinen jää kyytiin. Autoihin saa myös kymmeniä eri värivaihtoehtoja tai teemamaalauksia. Suosikkini on liekit, jotka tuunaan vaaleanpunaisiksi.
Vaatekaupoissa olen myös käynyt ja tallennuspisteillä voi vaihtaa vaatteita. Täytyy ostaa vaatekaupat tyhjiksi heti kun olen ostanut loputkin talot. Ja koska olen päässyt San Fierroon asti, pitää suoritella siellä tehtäviä jotta saan ostaa loputkin talot sieltä. (Talot muuttuvat ostettaviksi sitä mukaa kun peli etenee).
Kuitenkin olen pitänyt itseni kurissa tämänkin asian suhteen. Päivisin en pelaa jos tyttäreni on täällä; pelihän on K-18 ainakin Suomessa. Neiti ei saa edes katsoa; siitä säännöstä ei jousteta. Sen sijaan neiti saa pelata silloin tällöin helppoja tyttöpelejä, kuten Barbieta tai Hello Kittya.
Sain tuttaviltani Xboxin ja kasan pelejä siihen. (Kiitos kyseisille tuttavilleni!) Löysin todellisen helmen pelattuani Rayman 3:n läpi; GTA San Andreaksen.
Tutustuin ensimmäiseen GTA:hani jo yksitoistavuotiaana. Pelasimme sitä veljeni kanssa ja lähinnä räjäyttelimme autoja ja pelleilimme ympäri kaupunkia poliisit perässämme. (Selvennykseksi: GTA eli Grand Theft Auto on peli, jossa tehdään tehtäviä rikollispomoille. Pelissä voi myös vain ajella ympäri kaupunkia. Ensimmäisessä pelissä ei ole järin paljon ekstraominaisuuksia. Peliä myös pelataan helikopterikuvakulmasta. Samaan kategoriaan menee GTA 2; kuvakulma on ylhäältä, tosin nyt pelissä on rikollisjengejä, joiden suosioon pääsee jos mollaa vaikkapa vihollisjengiä. Tehtäviä saa jos on jengin suosiossa tai jos he suhtautuvat neutraalisti. PC-versioissa (jotka olen ladannut netistä ihan laillisesti, kun Rockstar Games laittoi pelit ilmaisjakeluun joku vuosi sitten) on myös metrot. Olin innoissani, kun pääsin metron kyytiin.
Mutta San Andreas se vasta helmi onkin! Olen jo päässyt San Fierroon asti tehtyäni noin kolmekymmentä tehtävää. Olen ottanut ihan vapaa-ajan projektikseni pelata peliä mahdollisimman paljon eteenpäin päivittäin. Huijauskoodien avulla olen saanut pinkit, nopeat autot, poliisit pois kimpusta, autot lentämään... you name it! Tunnen itseni viheliäiseksi huijariksi, koska veljeni (pelien ammattilainen) kertoi pelanneensa koko pelin läpi ilman mitään huijauskoodeja. No, minä pelaan omalla tavallani.
Olen innoissani ostanut taloja huijauskoodin avulla saamillani rahoilla. Ne muuttuvat tallennuspisteiksi, josta olenkin vähintään yllättynyt. Myös se, että talot näyttävät useimmiten sisäpuolelta toistensa kopioilta, oli minulle todellinen yllätys. Kenties myös pieni pettymys. Olisin kaivannut toimintoja, joilla voi mennä sohvalle istumaan, kahvia juomaan tai vaikka nukkumaan. Saman asian tosin ajaa hampurilais-, tai pizzabaarit, joihin voi mennä syömään ja valitsemaan ateriat.
Olen ihastunut myös toimintoon, jolla saa vallattua eri jengien alueet kokonaan itselleen. Sen olen tehnytkin. Olen myös spreijannut seinille entisten jengimerkkien päälle oman jengini merkin. Saatan varastaa lowriderin (Savanna, niitä voi tuunata tietyillä korjaamoilla ja esimerkiksi auton renkaat saattaa saada dollarin muotoisilla vanteilla!) ja jengiläinen jää kyytiin. Autoihin saa myös kymmeniä eri värivaihtoehtoja tai teemamaalauksia. Suosikkini on liekit, jotka tuunaan vaaleanpunaisiksi.
Vaatekaupoissa olen myös käynyt ja tallennuspisteillä voi vaihtaa vaatteita. Täytyy ostaa vaatekaupat tyhjiksi heti kun olen ostanut loputkin talot. Ja koska olen päässyt San Fierroon asti, pitää suoritella siellä tehtäviä jotta saan ostaa loputkin talot sieltä. (Talot muuttuvat ostettaviksi sitä mukaa kun peli etenee).
Kuitenkin olen pitänyt itseni kurissa tämänkin asian suhteen. Päivisin en pelaa jos tyttäreni on täällä; pelihän on K-18 ainakin Suomessa. Neiti ei saa edes katsoa; siitä säännöstä ei jousteta. Sen sijaan neiti saa pelata silloin tällöin helppoja tyttöpelejä, kuten Barbieta tai Hello Kittya.
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
Kustannustehokkuus vastaan inhimillisyys
Paljon on tästäkin kirjoitettu lehtiin, nettiin, kirjoihin ja ties minne: Kustannustehokkuudesta ja inhimillisyydestä ja siitä, että aika on rahaa. Kustannukset, tuottavuus, myynti, bisnes... Kaikki tämä on mielestäni yhteiskunnan päälle langetettu kirous. Kukaan ei enää ajattele toisten tunteita, koska kovasti yritetään saada taloutta vakaaseen asemaan kyynärpäätaktiikkaa käyttäen. Jos kilpailija romahtaa, se on juhlan paikka.
Miksi kukaan haluaisi toiselle vahinkoa??? En pysty ymmärtämään, en vaikka miten haluaisin. Eivät toiset ihmiset ole vihollisia, vaan lajitovereita. Ihmisiä, joille voi toivoa hyvää mieltä ja hyviä asioita tässä maailmassa, josta ihmiset ovat tehneet helvetin.
Kuulin juuri eilen naisesta, joka ei saanut apua lääkäriltä ja kuoli oven taakse. Kirjoitin tuohtuneen kommentin nettikeskusteluun siitä, miten itsekin ravasin kaksi vuotta lääkäreillä kädessäni olevan laskimoepämuodostuman vuoksi, ennen kuin pääsin kunnon hoitoon, jossa minut otettiin huomioon kaikin tavoin. Kuitenkin käsipatti vastaan kuolema on mielestäni tosi huono vertaus. Naista ei otettu vakavasti. Tuntuu olevan se käsitys joka paikassa, että tuottavuus sitä ja tuottavuus tätä.
Talous, talous ja talous. Siis mitä v....!!!!!
Aiemmin kirjoitin blogiini, että minua hoitaa vastaava ylilääkäri, joka on sen tyyppinen, että hän hoitaa sairauksia, eikä ihmisiä, mutta pidän hänestä kovasti. Hän kyselee vointiani, keskittyy työhönsä huolella ja tekee sen hyvin.
Kuitenkin minua raivostutti kun mietin, kuinka monet eivät saa sitä aikaa tai sympatiaa terveysasemilla. Eihän mihinkään terkkariin mennä keskusteluseuraa hakemaan, mutta näköjään joka paikassa on tarkoitus kääntää ihmiset mahdollisuuksien mukaan luukulta pois. Terveyskeskustenhan pitää olla tuottavia.
Minä luulin, että siellä hoidetaan ihmisiä eikä taloutta. Nokiat, Sonerat ja muut ovat sitä varten että saavat tuskailla osavuosikatsaustensa kanssa niin paljon kuin lystäävät, mutta TERVEYSKESKUS... siis ihan oikeasti.
Tulos sitä, kulut tätä. Työntekijät ja ihmiset ovat koneita, joista voi kiskoa kaiken irti ja potkia hevon v*ttuun, kun ei enää tarvita.
Entä sen työntekijän jaksaminen, perhe ja muut?? Voin kuvitella vastauksen: "Joo, oot säkin tärkee, mut tää tulos..."
Itse koin tämänlaista moraalia ollessani ajanvaraajana ahneen pienyrittäjän palveluksessa. Tällä yrittäjällä on mennyt käsitys oikeasta ja väärästä pahasti pieleen. En saanut minulle kuuluvia palkkoja ennen kuin laitoin tyypin järjestykseen ja uhkailin oikeustoimilla. Tämä ihminen ei ollut kokenut tehneensä mitään väärää, vaan härskisti käytti työntekijöitä hyväkseen saadakseen itse enemmän. Heidän kustannuksellaan. Toivon että tämä tyyppi saa joululahjaksi omatunnon.
Työssäni ajanvaraajana saatoin puhua asiakkaan kanssa pitkäänkin siitä, miten yksinäiseksi tämä on tuntenut itsensä miehensä kuoltua. Olin empaattinen ja kuuntelin ja hänestä sainkin asiakkaan. Silloinen pomoni oli kuitenkin sitä mieltä, että puhelut on johdatettava loppuun mahdollisimman pikaisesti.
Miksi???
Miksi en olisi saanut kuunnella asiakkaan murheita ja huolia? Ei ole suomalaisena kovin helppoa mennä psykiatrille ja kertoa, ettei enää jaksa. Vaikka työtäni oli tuottaa firmalle rahaa, ei se tuntunut oikealta. Asiakas halusi kertoa minulle huolistaan, miksi en olisi kuunnellut?? Jos pystyn jollekin tuomaan helpotusta, se on todellakin sen arvoista.
Samoin oli puhelinmyyjänä; silloin sai jutella asiakkaan kanssa pitkäänkin, mutta ei katsottu hyvällä jos puhelu ei johtanut kauppaan. Just joo.
Ajattelin tuohtuneena että bisnes sitä ja tuottavuus tätä; eikö voitaisi kaikki vaan olla kavereita??
Monet ovat liiaksi seonneet suurten ansioiden ja rahan toivossa. Välittäminen ja empatia ovat jääneet pahasti taka-alalle. Eipä silti, kyllä kaikki rahaa tarvitsevat, mutta miksi sitä tarvitsisi ylimääräistä olla? Eikö riitä, että saadaan ruokaa ja vaatetta?? Tietenkin minustakin on hauskaa joskus ostaa jotain pientä itselle, mutta miksi pitää olla miljoonia tilillä?? Mihin ne kaikki oikeastaan edes menevät??
Mietin tässä sitäkin, kun monet puhelinmyyjät saattavat myydä karskisti jotain jopa dementoituneelle. Olen kuullut tarinoita siitä että omaiset ovat löytäneet dementoituneen puhelinmyyjän uhrin luota täyden kämpällisen kamaa, jota tämä dementoitunut ei ole tarvinnut. Puhelimessa myytyä. Appiukkoni sairasti alzheimerin tautia ja jo se sai minussa aikaan sen tunteen, että puolustan dementoituneita viimeiseen asti. Tämän takia kartoin kuluttajamyyntiä, koska yritysmyynnissä riski myydä vahingossa dementoituneelle jotain on reilusti pienempi.
Tämä tietoisesti dementoituneelle myyminen on ahneen kapitalismin tulosta. Puhelinmyyjä, joka myy tällaiselle henkilölle tietoisesti jotain, on voinut toimia paineen alla ja on voinut hädissään myydä jotain dementoituneelle, kun mielessä painaa vuokrat ja ruoat.
Tällaisen toiminnan salliville eli usein firmojen pomoille sanon vain: HÄVETKÄÄ!!! Ei se raha niin tärkeää ole!!! Miettikää, että myytte DEMENTOITUNEILLE jotka eivät itse tiedä edes omaa nimeään, jos näin huonosti on. Saatte kyllä sitä vitun rahaa, mutta mitä surua ja turhaa vaivaa aiheutatte omaisille???
Puhelinmyynti on OK silloin, kun myyjä kertoo rehellisesti heti, mitä myy, millä ehdoilla ja mihin hintaan. Moraali pitää olla, perkele sentään!!! Minulla oli. Kertasin kaupan ehdot ja hinnan moneen kertaan. Muutoin en olisi sitä työtä tehnyt.
Tärkeämpää, kuin talous ja vitun kustannustehokkuus, on mielestäni se, ettei kukaan enää tee toiselle pahaa. Omalta osaltani tulen mainiosti toimeen valtion avustuksilla. Nostan niitä hyvillä mielin koska raadan kouluni eteen enkä ajelehdi aineiden ja viinan maailmassa tekemättä mitään järkevää. En silti ole mikään idealistisossupummi, vaan dramaturgian opiskelija joka ei ehdi käymään töissä opintojen ohella. Enkä tiedä, miten suhtautuisin työhön jossa pitää olla "niin vitun tehokas". No olen sitten jos on pakko, työni kyllä hoitelen, mutta näen itseni mieluummin ohjaajan rinnalla teatteriesityksiä analysoimassa tulevaisuudessa. Taloushallinto tehkööt ne talouspäätökset sitten siellä lukkojen takana. Minä teen työni esittävien taiteiden parissa.
En kyllä sitäkään ihmettele että jotkut ovat tässä ahneessa ja kylmässä maailmassa luovuttaneet. Kuka tahansa väsyy kun koko ajan kohdellaan kuin hevonpaskaa ja mietitään vain, mitä saisi revittyä irti.
Palaan entiseen: Lapsuudessani minulla oli aina puhtaita vaatteita, ruokaa ja turvallinen perhe. Rahaa ei ollut tuhlattavaksi, joten kalliit stereot olivat iso juttu, jotka toivat minulle iloa moniksi vuosiksi eteenpäin. Pienet asiat, kuten kuvioitu lankakerä josta saatan neuloa kivat lapaset, tuovat minulle paljon iloa. Kirjastosta lainattu hyvä kirja ja suklaalevy ovat luksusta. Lapsuuteni oli hyvin onnellinen ja turvallinen. Eritoten kiitän vanhempiani siitä, etten saanut kaikkea mitä halusin. Miltä sen jälkeen olisi mikään saatu tavara tai asia tuntunut jos sen olisi saanut helpolla??
Saman aion opettaa tyttärelleni. Rahaa tarvitaan elämiseen, mutta se ei saa olla elämän pääasia. Pääasia on, että itsellään on moraali ja taju oikeasta ja väärästä kunnossa. Ihmiset pitää kohdata ihmisinä eikä rahantekokoneina.
Näihin tunnelmiin päätän tämän päivän blogini. Jos en jostain syystä keksi aihetta ennen joulua, toivotan kaikille välittämisen ja rakkaudentäyteistä joulua. Unohtakaa se raha hetkeksi.
Miksi kukaan haluaisi toiselle vahinkoa??? En pysty ymmärtämään, en vaikka miten haluaisin. Eivät toiset ihmiset ole vihollisia, vaan lajitovereita. Ihmisiä, joille voi toivoa hyvää mieltä ja hyviä asioita tässä maailmassa, josta ihmiset ovat tehneet helvetin.
Kuulin juuri eilen naisesta, joka ei saanut apua lääkäriltä ja kuoli oven taakse. Kirjoitin tuohtuneen kommentin nettikeskusteluun siitä, miten itsekin ravasin kaksi vuotta lääkäreillä kädessäni olevan laskimoepämuodostuman vuoksi, ennen kuin pääsin kunnon hoitoon, jossa minut otettiin huomioon kaikin tavoin. Kuitenkin käsipatti vastaan kuolema on mielestäni tosi huono vertaus. Naista ei otettu vakavasti. Tuntuu olevan se käsitys joka paikassa, että tuottavuus sitä ja tuottavuus tätä.
Talous, talous ja talous. Siis mitä v....!!!!!
Aiemmin kirjoitin blogiini, että minua hoitaa vastaava ylilääkäri, joka on sen tyyppinen, että hän hoitaa sairauksia, eikä ihmisiä, mutta pidän hänestä kovasti. Hän kyselee vointiani, keskittyy työhönsä huolella ja tekee sen hyvin.
Kuitenkin minua raivostutti kun mietin, kuinka monet eivät saa sitä aikaa tai sympatiaa terveysasemilla. Eihän mihinkään terkkariin mennä keskusteluseuraa hakemaan, mutta näköjään joka paikassa on tarkoitus kääntää ihmiset mahdollisuuksien mukaan luukulta pois. Terveyskeskustenhan pitää olla tuottavia.
Minä luulin, että siellä hoidetaan ihmisiä eikä taloutta. Nokiat, Sonerat ja muut ovat sitä varten että saavat tuskailla osavuosikatsaustensa kanssa niin paljon kuin lystäävät, mutta TERVEYSKESKUS... siis ihan oikeasti.
Tulos sitä, kulut tätä. Työntekijät ja ihmiset ovat koneita, joista voi kiskoa kaiken irti ja potkia hevon v*ttuun, kun ei enää tarvita.
Entä sen työntekijän jaksaminen, perhe ja muut?? Voin kuvitella vastauksen: "Joo, oot säkin tärkee, mut tää tulos..."
Itse koin tämänlaista moraalia ollessani ajanvaraajana ahneen pienyrittäjän palveluksessa. Tällä yrittäjällä on mennyt käsitys oikeasta ja väärästä pahasti pieleen. En saanut minulle kuuluvia palkkoja ennen kuin laitoin tyypin järjestykseen ja uhkailin oikeustoimilla. Tämä ihminen ei ollut kokenut tehneensä mitään väärää, vaan härskisti käytti työntekijöitä hyväkseen saadakseen itse enemmän. Heidän kustannuksellaan. Toivon että tämä tyyppi saa joululahjaksi omatunnon.
Työssäni ajanvaraajana saatoin puhua asiakkaan kanssa pitkäänkin siitä, miten yksinäiseksi tämä on tuntenut itsensä miehensä kuoltua. Olin empaattinen ja kuuntelin ja hänestä sainkin asiakkaan. Silloinen pomoni oli kuitenkin sitä mieltä, että puhelut on johdatettava loppuun mahdollisimman pikaisesti.
Miksi???
Miksi en olisi saanut kuunnella asiakkaan murheita ja huolia? Ei ole suomalaisena kovin helppoa mennä psykiatrille ja kertoa, ettei enää jaksa. Vaikka työtäni oli tuottaa firmalle rahaa, ei se tuntunut oikealta. Asiakas halusi kertoa minulle huolistaan, miksi en olisi kuunnellut?? Jos pystyn jollekin tuomaan helpotusta, se on todellakin sen arvoista.
Samoin oli puhelinmyyjänä; silloin sai jutella asiakkaan kanssa pitkäänkin, mutta ei katsottu hyvällä jos puhelu ei johtanut kauppaan. Just joo.
Ajattelin tuohtuneena että bisnes sitä ja tuottavuus tätä; eikö voitaisi kaikki vaan olla kavereita??
Monet ovat liiaksi seonneet suurten ansioiden ja rahan toivossa. Välittäminen ja empatia ovat jääneet pahasti taka-alalle. Eipä silti, kyllä kaikki rahaa tarvitsevat, mutta miksi sitä tarvitsisi ylimääräistä olla? Eikö riitä, että saadaan ruokaa ja vaatetta?? Tietenkin minustakin on hauskaa joskus ostaa jotain pientä itselle, mutta miksi pitää olla miljoonia tilillä?? Mihin ne kaikki oikeastaan edes menevät??
Mietin tässä sitäkin, kun monet puhelinmyyjät saattavat myydä karskisti jotain jopa dementoituneelle. Olen kuullut tarinoita siitä että omaiset ovat löytäneet dementoituneen puhelinmyyjän uhrin luota täyden kämpällisen kamaa, jota tämä dementoitunut ei ole tarvinnut. Puhelimessa myytyä. Appiukkoni sairasti alzheimerin tautia ja jo se sai minussa aikaan sen tunteen, että puolustan dementoituneita viimeiseen asti. Tämän takia kartoin kuluttajamyyntiä, koska yritysmyynnissä riski myydä vahingossa dementoituneelle jotain on reilusti pienempi.
Tämä tietoisesti dementoituneelle myyminen on ahneen kapitalismin tulosta. Puhelinmyyjä, joka myy tällaiselle henkilölle tietoisesti jotain, on voinut toimia paineen alla ja on voinut hädissään myydä jotain dementoituneelle, kun mielessä painaa vuokrat ja ruoat.
Tällaisen toiminnan salliville eli usein firmojen pomoille sanon vain: HÄVETKÄÄ!!! Ei se raha niin tärkeää ole!!! Miettikää, että myytte DEMENTOITUNEILLE jotka eivät itse tiedä edes omaa nimeään, jos näin huonosti on. Saatte kyllä sitä vitun rahaa, mutta mitä surua ja turhaa vaivaa aiheutatte omaisille???
Puhelinmyynti on OK silloin, kun myyjä kertoo rehellisesti heti, mitä myy, millä ehdoilla ja mihin hintaan. Moraali pitää olla, perkele sentään!!! Minulla oli. Kertasin kaupan ehdot ja hinnan moneen kertaan. Muutoin en olisi sitä työtä tehnyt.
Tärkeämpää, kuin talous ja vitun kustannustehokkuus, on mielestäni se, ettei kukaan enää tee toiselle pahaa. Omalta osaltani tulen mainiosti toimeen valtion avustuksilla. Nostan niitä hyvillä mielin koska raadan kouluni eteen enkä ajelehdi aineiden ja viinan maailmassa tekemättä mitään järkevää. En silti ole mikään idealistisossupummi, vaan dramaturgian opiskelija joka ei ehdi käymään töissä opintojen ohella. Enkä tiedä, miten suhtautuisin työhön jossa pitää olla "niin vitun tehokas". No olen sitten jos on pakko, työni kyllä hoitelen, mutta näen itseni mieluummin ohjaajan rinnalla teatteriesityksiä analysoimassa tulevaisuudessa. Taloushallinto tehkööt ne talouspäätökset sitten siellä lukkojen takana. Minä teen työni esittävien taiteiden parissa.
En kyllä sitäkään ihmettele että jotkut ovat tässä ahneessa ja kylmässä maailmassa luovuttaneet. Kuka tahansa väsyy kun koko ajan kohdellaan kuin hevonpaskaa ja mietitään vain, mitä saisi revittyä irti.
Palaan entiseen: Lapsuudessani minulla oli aina puhtaita vaatteita, ruokaa ja turvallinen perhe. Rahaa ei ollut tuhlattavaksi, joten kalliit stereot olivat iso juttu, jotka toivat minulle iloa moniksi vuosiksi eteenpäin. Pienet asiat, kuten kuvioitu lankakerä josta saatan neuloa kivat lapaset, tuovat minulle paljon iloa. Kirjastosta lainattu hyvä kirja ja suklaalevy ovat luksusta. Lapsuuteni oli hyvin onnellinen ja turvallinen. Eritoten kiitän vanhempiani siitä, etten saanut kaikkea mitä halusin. Miltä sen jälkeen olisi mikään saatu tavara tai asia tuntunut jos sen olisi saanut helpolla??
Saman aion opettaa tyttärelleni. Rahaa tarvitaan elämiseen, mutta se ei saa olla elämän pääasia. Pääasia on, että itsellään on moraali ja taju oikeasta ja väärästä kunnossa. Ihmiset pitää kohdata ihmisinä eikä rahantekokoneina.
Näihin tunnelmiin päätän tämän päivän blogini. Jos en jostain syystä keksi aihetta ennen joulua, toivotan kaikille välittämisen ja rakkaudentäyteistä joulua. Unohtakaa se raha hetkeksi.
perjantai 17. joulukuuta 2010
Käytöstapaoppia
En vaan voi tajuta, miten jotkut ihmiset purkaa omaa pahaa oloaan muihin. Tänään tosin paloi hermot erääseen sellaiseen.
Jokainen, joka mut tuntee, tietää, että mä saan pikku raivareita koko ajan eikä ne tarkoita mitään vakavaa. Kerran vuodessa saan sellaisen superraivarin, että suosittelen muille ettei mua tulla ainakaan estelemään. Jokainen, syytön tai syyllinen, saa sellaisia sanoja päälleen että suutani polttaa.
Olin tänään siis menossa kotiin kun hyppäsin bussiin. Koska aioin mennä vain muutaman pysäkinvälin eteenpäin, menin keskikäytävälle seisomaan. Siellä oli joku mies rollaattorin kanssa, mutta molemmat mahduttiin. Bussi jarrutti äkisti, jolloin horjahdin vähän ja nappasin äkkiä kaiteesta kiinni. Kuitenkin tätä äijää se suututti:
Mies: Meinaako se päälle tulla?
Minä: Kuka?
Mies: (Huutaa) NO SInÄ!!!
Tässä vaiheessa RAIVOSTUIN. Se tunne nousi noin sekunnissa. Huusin täyttä kurkkua:
JA MITÄ V****A SINÄ S**TANA ALAT RAIVOTA SIINÄ KUN MINÄ SEISON KAIKESSA RAUHASSA BUSSISSA!!!
Mies: No onhan täällä istumapaikkoja!
Minä: NO JOO ON MUTTA V***U MINÄ MENEN MUUTAMAN PYSÄKINVÄLIN ETEENPÄIN P**KELE!! ON SE KUMMA KUN NOIN PALJON JOKU SELLANEN V*TUTTAA ETTÄ JOKU SEISOO BUSSISSA KAIKESSA RAUHASSA, MINÄ SEISON MISSÄ HALUAN, V***U SENTÄÄN!!!
Tämän jälkeen äijä meni hiljaiseksi.
En enempää voi kirjoittaa kun mulla tehtiin kämmenselkään tänään operaatio ja koskee kovin. Mutta tässäpä tärkein. Älkää aukoko muille päätänne.
Jokainen, joka mut tuntee, tietää, että mä saan pikku raivareita koko ajan eikä ne tarkoita mitään vakavaa. Kerran vuodessa saan sellaisen superraivarin, että suosittelen muille ettei mua tulla ainakaan estelemään. Jokainen, syytön tai syyllinen, saa sellaisia sanoja päälleen että suutani polttaa.
Olin tänään siis menossa kotiin kun hyppäsin bussiin. Koska aioin mennä vain muutaman pysäkinvälin eteenpäin, menin keskikäytävälle seisomaan. Siellä oli joku mies rollaattorin kanssa, mutta molemmat mahduttiin. Bussi jarrutti äkisti, jolloin horjahdin vähän ja nappasin äkkiä kaiteesta kiinni. Kuitenkin tätä äijää se suututti:
Mies: Meinaako se päälle tulla?
Minä: Kuka?
Mies: (Huutaa) NO SInÄ!!!
Tässä vaiheessa RAIVOSTUIN. Se tunne nousi noin sekunnissa. Huusin täyttä kurkkua:
JA MITÄ V****A SINÄ S**TANA ALAT RAIVOTA SIINÄ KUN MINÄ SEISON KAIKESSA RAUHASSA BUSSISSA!!!
Mies: No onhan täällä istumapaikkoja!
Minä: NO JOO ON MUTTA V***U MINÄ MENEN MUUTAMAN PYSÄKINVÄLIN ETEENPÄIN P**KELE!! ON SE KUMMA KUN NOIN PALJON JOKU SELLANEN V*TUTTAA ETTÄ JOKU SEISOO BUSSISSA KAIKESSA RAUHASSA, MINÄ SEISON MISSÄ HALUAN, V***U SENTÄÄN!!!
Tämän jälkeen äijä meni hiljaiseksi.
En enempää voi kirjoittaa kun mulla tehtiin kämmenselkään tänään operaatio ja koskee kovin. Mutta tässäpä tärkein. Älkää aukoko muille päätänne.
sunnuntai 5. joulukuuta 2010
Mikä olen?
Olen viime aikoina harjoittanut syvää itsetuntemusta. Tuli päivä, jolloin kertaheitolla tiedostin sen, mikä olen, mitä ajattelen ja mihin uskon.
He, jotka minut jo tuntevat, tietävät sen minkä ikäinen olen, missä asun ja millainen olen luonteeltani. Työhakemuksissa olen "persoonallisesti" iloinen, pirteä ja positiivinen, sekä nopea oppimaan ja muuta jargonia, mutta sitä en koskaan kerro, että olen hyvin äkkipikainen, sanavalmis ja häijy. Siis silloin kun suutun jostain tai havaitsen väärinkäytöksiä.
En voi sietää voitonmaksimointikeinoja enkä oman edun tavoittelua. En niljakkaita pukuherroja, jotka eivät ajattele työntekijöidensä parasta. En siedä sitä, että tuotantokoneet ovat vain tietyillä yhtiöillä. Niiden pitäisi olla kaikkien käytössä, josta jokainen saisi omiin tarpeisiinsa ansionsa mukaan riippuen siitä, paljonko yhteiseksi hyväksi tekee. Olen siis "vitun kommari ja sosialistihippi".
En näe ketään ihmistä arvokkaampana kuin toista ja mielestäni seurapiirit ovat muutaman ihmisen keksintöä, jotka yrittävät luoda oman, suljetun kaveripiirinsä. Siinä on hohtonsa joidenkin mielestä - minun mielestäni ei. Ei ole olemassa ylempää luokkaa tai alempaa luokkaa. Kaikki nämä luokittelut johtuvat vain rahasta tai julkkisstatuksesta. Minuun toisten materialistinen omaisuus ei tee mitään vaikutusta. Saatan luokitella jonkin ison talon ihanaksi, mutta en henkäise syvään kuullessani jonkun korkeasta tulotasosta. Totean vain, että siinä rikkautta on.
Itse asiassa minä yritän nauttia mahdollisimman pienistä asioista. Saatan ostaa lankakerän ja olla loppuviikon onnellinen. En ole eläessäni käynyt Tukholmaa pidemmällä, mutta ei ole niin väliksikään. Minä en pyri koko ajan ylöspäin yhteiskuntaluokittelussa, vaan uskon siihen, että ihminen saavuttaa elämässään kaikki rikkaudet vaan olemalla onnellinen.
En siedä mitään vääryyttä enkä sitä, että kukaan loukkaa ketään millään tavalla. Tuskin kukaan sisimmässään sietääkään, mutta kuka todella puolustaa toista? Minä puolustan bussikuskeja, kaupan kassoja, yleensäkin ihmisiä. En siedä kenenkään panettelua, huijaamista, tai kenestäkään hyötymistä.
Rakastan eläimiä, ja minusta eläinten tulisi saada olla vapaina luonnossa. Koska tämä ei ihmisten kesytyksen takia ole mahdollista, tein sen vähän minkä itse pystyin; otin kotiini kissan, josta luovuttiin ja pidän siitä hyvää huolta. Otin kotiini myös gerbiilin.
En silti sano että olisin hyvä ihminen. Ei kukaan ole läpeensä hyvä tai paha. Minä olen suoraan, mitä olen. Sanon, mitä ajattelen. Olen tyly tai kiva. Kerron totuuden.
Tässä olen minä.
He, jotka minut jo tuntevat, tietävät sen minkä ikäinen olen, missä asun ja millainen olen luonteeltani. Työhakemuksissa olen "persoonallisesti" iloinen, pirteä ja positiivinen, sekä nopea oppimaan ja muuta jargonia, mutta sitä en koskaan kerro, että olen hyvin äkkipikainen, sanavalmis ja häijy. Siis silloin kun suutun jostain tai havaitsen väärinkäytöksiä.
En voi sietää voitonmaksimointikeinoja enkä oman edun tavoittelua. En niljakkaita pukuherroja, jotka eivät ajattele työntekijöidensä parasta. En siedä sitä, että tuotantokoneet ovat vain tietyillä yhtiöillä. Niiden pitäisi olla kaikkien käytössä, josta jokainen saisi omiin tarpeisiinsa ansionsa mukaan riippuen siitä, paljonko yhteiseksi hyväksi tekee. Olen siis "vitun kommari ja sosialistihippi".
En näe ketään ihmistä arvokkaampana kuin toista ja mielestäni seurapiirit ovat muutaman ihmisen keksintöä, jotka yrittävät luoda oman, suljetun kaveripiirinsä. Siinä on hohtonsa joidenkin mielestä - minun mielestäni ei. Ei ole olemassa ylempää luokkaa tai alempaa luokkaa. Kaikki nämä luokittelut johtuvat vain rahasta tai julkkisstatuksesta. Minuun toisten materialistinen omaisuus ei tee mitään vaikutusta. Saatan luokitella jonkin ison talon ihanaksi, mutta en henkäise syvään kuullessani jonkun korkeasta tulotasosta. Totean vain, että siinä rikkautta on.
Itse asiassa minä yritän nauttia mahdollisimman pienistä asioista. Saatan ostaa lankakerän ja olla loppuviikon onnellinen. En ole eläessäni käynyt Tukholmaa pidemmällä, mutta ei ole niin väliksikään. Minä en pyri koko ajan ylöspäin yhteiskuntaluokittelussa, vaan uskon siihen, että ihminen saavuttaa elämässään kaikki rikkaudet vaan olemalla onnellinen.
En siedä mitään vääryyttä enkä sitä, että kukaan loukkaa ketään millään tavalla. Tuskin kukaan sisimmässään sietääkään, mutta kuka todella puolustaa toista? Minä puolustan bussikuskeja, kaupan kassoja, yleensäkin ihmisiä. En siedä kenenkään panettelua, huijaamista, tai kenestäkään hyötymistä.
Rakastan eläimiä, ja minusta eläinten tulisi saada olla vapaina luonnossa. Koska tämä ei ihmisten kesytyksen takia ole mahdollista, tein sen vähän minkä itse pystyin; otin kotiini kissan, josta luovuttiin ja pidän siitä hyvää huolta. Otin kotiini myös gerbiilin.
En silti sano että olisin hyvä ihminen. Ei kukaan ole läpeensä hyvä tai paha. Minä olen suoraan, mitä olen. Sanon, mitä ajattelen. Olen tyly tai kiva. Kerron totuuden.
Tässä olen minä.
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Bussikuskien kestoketutus
Kuljen päivittäin busseilla vain päästäkseni kotiin kuuntelemaan oman bussikuskini kiroamisia huonon päivän, pahan sään, huonon kaluston, vänisevien matkustajien ja työvuorojen takia. Otan oman kullan valitukset tiettyyn rajaan asti myötätunnolla vastaan, mutta hyvin usein käämit kärähtävät minullakin niin, että tuntuu. Olen varsin temperamenttinen luonne, mutta tappelukin auttaa purkamaan päivän paineita minun mielestäni.
Bussissa ja muissa julkisissa kulkuvälineissä näkee monenlaista hiihtäjää joita en välittäisi pahemmin nähdä. Olen kuitenkin kehittänyt tästä matkustajien tarkkailusta ihan harrastuksen: nauran naputtaville matkustajille selän takana ja painan mieleeni hassuja tapahtumia matkustajien ja kuskien välillä.
Yleisimmin niitä sattuu Kampissa. (Liekö tuo Kamppi jotenkin kirottu paikka kun kaikki bussikuskit on aina äreitä siellä? Toisaalta, jos siellä sitä liikennettä on, alkaa pikkuisen varmaan jurppia...) Tässä muutama tilanne:
1. Nainen tulee sisään hölöttäen kännykkäänsä, bussin lähtöön 30 sekuntia.
Nainen: Pitäisköhän mun nyt mennä tällä bussilla... tai ei... no niin, pitäiskö? Kun mä tuun sinne... ai ei? Mut jos kuitenki pitää?
Kuski: Koitahan päättää jo, kohta lähdetään!
(Repesin partaani).
2. Bussi pysähtyy vähän liian kauas pysäkistä kun pysäkillä oleva mummo ei viitsi näyttää pysähtymismerkkiä kunnolla.
Mummo: (Epäselvää, hiljaista jupinaa)
Kuski: Että mitä?
Mummo: Paljonko maksaa matka Jorviin?
Kuski: Kaksi viisikymmentä! Sopii puhua vähän lujempaa!
Mummo: No minähän puhuin...
Kuski: Joo joo mutta ensi kerralla sopii näyttää myös sitä pysähtymismerkkiä kunnolla!
Mummo: No mutta siinähän oli pysäkki!
Meinasin heittää väliin, että bussi ei olisi siinä edes pysähtynyt, jos siinä EI olisi ollut pysäkkiä. Eihän silläkään ole väliä, monelta tulee töihin jos ylipäätään vaan tulee, vai? I didn't think so.
Tilanne 3: Nainen jäkättää kuskin pysäytyspaikasta.
Olen Ruoholahdessa menossa bussiin ja edelläni menee ilmeisesti kännissä oleva mies, jolla on selviä vaikeuksia pysyä jaloillaan. Kuski ei pysäytä ihan jalkakäytävän viereen, mikä nyt on mielestäni ihan ymmärrettävää. Pysäkki on iso ja kai kuskeilla on omat syynsä olla pysäyttämättä ihan jalkakäytävän reunaan. Sopii tulla selvin päin bussiin jos ei kerta osaa vähän harpata. Kuitenkin joku ämmä alkoi valittaa:
"Miten sinä nyt noin kauas bussipysäkistä pysähdyit kun eihän tässä edes pääse bussiin tulemaan!" Tässä vaiheessa osoitin myötätuntoa kuskille irvistelemällä akalle tämän selän takana. Kuskia nauratti.
Tilanne 4: Kuljen tietyllä bussilla kouluun. On olemassa kaksi linjaa kyseiselle numerolle, toinen kirjaimella merkittynä. Tämä kirjaimella merkitty kulkee eri kautta kuin toinen. Joku nuori nainen halusi päästä juuri sinne, mihin tämä kirjaimella merkattu linja kulkee. Se bussi, jonka kyydissä hän oli, ei ollut kirjaimella merkitty.
Nainen: Onks tää se kirjaimella merkattu linja? Pitäis päästä paikkaan a.
Kuski: Ei ole.
Nainen: No sit mä jäisin pois!
Kuski: Jää seuraavalla pysäkillä. Mä en oo mikään taksikuski. (Heeeeheeeee :D)
Bussi pysähtyy. Nainen haluaa mennä etuovesta, mutta kuski ei päästä. Nainen valittaa: No pitääkö vielä keskiovistakin mennä!!
Joo kyllä pitää. Eikö hitsi vieköön voitaisi hoitaa bussilla kulkeminen näin: Otetaan jo etukäteen selvää, mikä linja menee minnekin. Jos linjan reitti ei ole entuudestaan tuttu ja tietää pysäkin nimen, jolla pitää jäädä, sinne tulee osattua varsin yksinkertaisesti: Katsoo reitin HSL:n lettisivuilta ja laskee vaikka pysäkkimäärän. Kun ne on laskettu, painaa määrän mieleensä ja laskee niitä matkalla kohteeseen (esimerkiksi 30.pysäkillä on jäätävä). Kartanlukutaito ei ole vaikea taito. Yleensä HelBin, Nobinan, Veolian ja muiden kaupunkilinjayhtiöiden kuljettajat eivät välttämättä tiedä jokaisen 40 pysäkin täsmällistä nimeä EIKÄ SIITÄ TULE BUSSIKUSKIA SYYTTÄÄ. On ihan eri asia ajaa viittäkymmentä eri vuoroa kuin ajaa kolmekymmentä vuotta samaa ja yhtä bussia ja reittiä ja tuntea kaikki matkustajat.
Ajattelisivat vähän meitä heilojakin. Kun kuljettaja ei voi töissä niitata sitä ärsyttävää mummelia puolinelsonilla ketoon vaikka mieli tekisikin, tulevat nämä kuljettajat kotiin ja alkavat äyskiä meille. Omille kumppaneilleen.
Bussikuskien puolesta.
Bussissa ja muissa julkisissa kulkuvälineissä näkee monenlaista hiihtäjää joita en välittäisi pahemmin nähdä. Olen kuitenkin kehittänyt tästä matkustajien tarkkailusta ihan harrastuksen: nauran naputtaville matkustajille selän takana ja painan mieleeni hassuja tapahtumia matkustajien ja kuskien välillä.
Yleisimmin niitä sattuu Kampissa. (Liekö tuo Kamppi jotenkin kirottu paikka kun kaikki bussikuskit on aina äreitä siellä? Toisaalta, jos siellä sitä liikennettä on, alkaa pikkuisen varmaan jurppia...) Tässä muutama tilanne:
1. Nainen tulee sisään hölöttäen kännykkäänsä, bussin lähtöön 30 sekuntia.
Nainen: Pitäisköhän mun nyt mennä tällä bussilla... tai ei... no niin, pitäiskö? Kun mä tuun sinne... ai ei? Mut jos kuitenki pitää?
Kuski: Koitahan päättää jo, kohta lähdetään!
(Repesin partaani).
2. Bussi pysähtyy vähän liian kauas pysäkistä kun pysäkillä oleva mummo ei viitsi näyttää pysähtymismerkkiä kunnolla.
Mummo: (Epäselvää, hiljaista jupinaa)
Kuski: Että mitä?
Mummo: Paljonko maksaa matka Jorviin?
Kuski: Kaksi viisikymmentä! Sopii puhua vähän lujempaa!
Mummo: No minähän puhuin...
Kuski: Joo joo mutta ensi kerralla sopii näyttää myös sitä pysähtymismerkkiä kunnolla!
Mummo: No mutta siinähän oli pysäkki!
Meinasin heittää väliin, että bussi ei olisi siinä edes pysähtynyt, jos siinä EI olisi ollut pysäkkiä. Eihän silläkään ole väliä, monelta tulee töihin jos ylipäätään vaan tulee, vai? I didn't think so.
Tilanne 3: Nainen jäkättää kuskin pysäytyspaikasta.
Olen Ruoholahdessa menossa bussiin ja edelläni menee ilmeisesti kännissä oleva mies, jolla on selviä vaikeuksia pysyä jaloillaan. Kuski ei pysäytä ihan jalkakäytävän viereen, mikä nyt on mielestäni ihan ymmärrettävää. Pysäkki on iso ja kai kuskeilla on omat syynsä olla pysäyttämättä ihan jalkakäytävän reunaan. Sopii tulla selvin päin bussiin jos ei kerta osaa vähän harpata. Kuitenkin joku ämmä alkoi valittaa:
"Miten sinä nyt noin kauas bussipysäkistä pysähdyit kun eihän tässä edes pääse bussiin tulemaan!" Tässä vaiheessa osoitin myötätuntoa kuskille irvistelemällä akalle tämän selän takana. Kuskia nauratti.
Tilanne 4: Kuljen tietyllä bussilla kouluun. On olemassa kaksi linjaa kyseiselle numerolle, toinen kirjaimella merkittynä. Tämä kirjaimella merkitty kulkee eri kautta kuin toinen. Joku nuori nainen halusi päästä juuri sinne, mihin tämä kirjaimella merkattu linja kulkee. Se bussi, jonka kyydissä hän oli, ei ollut kirjaimella merkitty.
Nainen: Onks tää se kirjaimella merkattu linja? Pitäis päästä paikkaan a.
Kuski: Ei ole.
Nainen: No sit mä jäisin pois!
Kuski: Jää seuraavalla pysäkillä. Mä en oo mikään taksikuski. (Heeeeheeeee :D)
Bussi pysähtyy. Nainen haluaa mennä etuovesta, mutta kuski ei päästä. Nainen valittaa: No pitääkö vielä keskiovistakin mennä!!
Joo kyllä pitää. Eikö hitsi vieköön voitaisi hoitaa bussilla kulkeminen näin: Otetaan jo etukäteen selvää, mikä linja menee minnekin. Jos linjan reitti ei ole entuudestaan tuttu ja tietää pysäkin nimen, jolla pitää jäädä, sinne tulee osattua varsin yksinkertaisesti: Katsoo reitin HSL:n lettisivuilta ja laskee vaikka pysäkkimäärän. Kun ne on laskettu, painaa määrän mieleensä ja laskee niitä matkalla kohteeseen (esimerkiksi 30.pysäkillä on jäätävä). Kartanlukutaito ei ole vaikea taito. Yleensä HelBin, Nobinan, Veolian ja muiden kaupunkilinjayhtiöiden kuljettajat eivät välttämättä tiedä jokaisen 40 pysäkin täsmällistä nimeä EIKÄ SIITÄ TULE BUSSIKUSKIA SYYTTÄÄ. On ihan eri asia ajaa viittäkymmentä eri vuoroa kuin ajaa kolmekymmentä vuotta samaa ja yhtä bussia ja reittiä ja tuntea kaikki matkustajat.
Ajattelisivat vähän meitä heilojakin. Kun kuljettaja ei voi töissä niitata sitä ärsyttävää mummelia puolinelsonilla ketoon vaikka mieli tekisikin, tulevat nämä kuljettajat kotiin ja alkavat äyskiä meille. Omille kumppaneilleen.
Bussikuskien puolesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)