Kustannustehokkuus vastaan inhimillisyys

Paljon on tästäkin kirjoitettu lehtiin, nettiin, kirjoihin ja ties minne: Kustannustehokkuudesta ja inhimillisyydestä ja siitä, että aika on rahaa. Kustannukset, tuottavuus, myynti, bisnes... Kaikki tämä on mielestäni yhteiskunnan päälle langetettu kirous. Kukaan ei enää ajattele toisten tunteita, koska kovasti yritetään saada taloutta vakaaseen asemaan kyynärpäätaktiikkaa käyttäen. Jos kilpailija romahtaa, se on juhlan paikka.

Miksi kukaan haluaisi toiselle vahinkoa??? En pysty ymmärtämään, en vaikka miten haluaisin. Eivät toiset ihmiset ole vihollisia, vaan lajitovereita. Ihmisiä, joille voi toivoa hyvää mieltä ja hyviä asioita tässä maailmassa, josta ihmiset ovat tehneet helvetin.

Kuulin juuri eilen naisesta, joka ei saanut apua lääkäriltä ja kuoli oven taakse. Kirjoitin tuohtuneen kommentin nettikeskusteluun siitä, miten itsekin ravasin kaksi vuotta lääkäreillä kädessäni olevan laskimoepämuodostuman vuoksi, ennen kuin pääsin kunnon hoitoon, jossa minut otettiin huomioon kaikin tavoin. Kuitenkin käsipatti vastaan kuolema on mielestäni tosi huono vertaus. Naista ei otettu vakavasti. Tuntuu olevan se käsitys joka paikassa, että tuottavuus sitä ja tuottavuus tätä.

Talous, talous ja talous. Siis mitä v....!!!!!

Aiemmin kirjoitin blogiini, että minua hoitaa vastaava ylilääkäri, joka on sen tyyppinen, että hän hoitaa sairauksia, eikä ihmisiä, mutta pidän hänestä kovasti. Hän kyselee vointiani, keskittyy työhönsä huolella ja tekee sen hyvin.

Kuitenkin minua raivostutti kun mietin, kuinka monet eivät saa sitä aikaa tai sympatiaa terveysasemilla. Eihän mihinkään terkkariin mennä keskusteluseuraa hakemaan, mutta näköjään joka paikassa on tarkoitus kääntää ihmiset mahdollisuuksien mukaan luukulta pois. Terveyskeskustenhan pitää olla tuottavia.

Minä luulin, että siellä hoidetaan ihmisiä eikä taloutta. Nokiat, Sonerat ja muut ovat sitä varten että saavat tuskailla osavuosikatsaustensa kanssa niin paljon kuin lystäävät, mutta TERVEYSKESKUS... siis ihan oikeasti.

Tulos sitä, kulut tätä. Työntekijät ja ihmiset ovat koneita, joista voi kiskoa kaiken irti ja potkia hevon v*ttuun, kun ei enää tarvita.

Entä sen työntekijän jaksaminen, perhe ja muut?? Voin kuvitella vastauksen: "Joo, oot säkin tärkee, mut tää tulos..."

Itse koin tämänlaista moraalia ollessani ajanvaraajana ahneen pienyrittäjän palveluksessa. Tällä yrittäjällä on mennyt käsitys oikeasta ja väärästä pahasti pieleen. En saanut minulle kuuluvia palkkoja ennen kuin laitoin tyypin järjestykseen ja uhkailin oikeustoimilla. Tämä ihminen ei ollut kokenut tehneensä mitään väärää, vaan härskisti käytti työntekijöitä hyväkseen saadakseen itse enemmän. Heidän kustannuksellaan. Toivon että tämä tyyppi saa joululahjaksi omatunnon.

Työssäni ajanvaraajana saatoin puhua asiakkaan kanssa pitkäänkin siitä, miten yksinäiseksi tämä on tuntenut itsensä miehensä kuoltua. Olin empaattinen ja kuuntelin ja hänestä sainkin asiakkaan. Silloinen pomoni oli kuitenkin sitä mieltä, että puhelut on johdatettava loppuun mahdollisimman pikaisesti.

Miksi???

Miksi en olisi saanut kuunnella asiakkaan murheita ja huolia? Ei ole suomalaisena kovin helppoa mennä psykiatrille ja kertoa, ettei enää jaksa. Vaikka työtäni oli tuottaa firmalle rahaa, ei se tuntunut oikealta. Asiakas halusi kertoa minulle huolistaan, miksi en olisi kuunnellut?? Jos pystyn jollekin tuomaan helpotusta, se on todellakin sen arvoista.

Samoin oli puhelinmyyjänä; silloin sai jutella asiakkaan kanssa pitkäänkin, mutta ei katsottu hyvällä jos puhelu ei johtanut kauppaan. Just joo.

Ajattelin tuohtuneena että bisnes sitä ja tuottavuus tätä; eikö voitaisi kaikki vaan olla kavereita??

Monet ovat liiaksi seonneet suurten ansioiden ja rahan toivossa. Välittäminen ja empatia ovat jääneet pahasti taka-alalle. Eipä silti, kyllä kaikki rahaa tarvitsevat, mutta miksi sitä tarvitsisi ylimääräistä olla? Eikö riitä, että saadaan ruokaa ja vaatetta?? Tietenkin minustakin on hauskaa joskus ostaa jotain pientä itselle, mutta miksi pitää olla miljoonia tilillä?? Mihin ne kaikki oikeastaan edes menevät??

Mietin tässä sitäkin, kun monet puhelinmyyjät saattavat myydä karskisti jotain jopa dementoituneelle. Olen kuullut tarinoita siitä että omaiset ovat löytäneet dementoituneen puhelinmyyjän uhrin luota täyden kämpällisen kamaa, jota tämä dementoitunut ei ole tarvinnut. Puhelimessa myytyä. Appiukkoni sairasti alzheimerin tautia ja jo se sai minussa aikaan sen tunteen, että puolustan dementoituneita viimeiseen asti. Tämän takia kartoin kuluttajamyyntiä, koska yritysmyynnissä riski myydä vahingossa dementoituneelle jotain on reilusti pienempi.

Tämä tietoisesti dementoituneelle myyminen on ahneen kapitalismin tulosta. Puhelinmyyjä, joka myy tällaiselle henkilölle tietoisesti jotain, on voinut toimia paineen alla ja on voinut hädissään myydä jotain dementoituneelle, kun mielessä painaa vuokrat ja ruoat.

Tällaisen toiminnan salliville eli usein firmojen pomoille sanon vain: HÄVETKÄÄ!!! Ei se raha niin tärkeää ole!!! Miettikää, että myytte DEMENTOITUNEILLE jotka eivät itse tiedä edes omaa nimeään, jos näin huonosti on. Saatte kyllä sitä vitun rahaa, mutta mitä surua ja turhaa vaivaa aiheutatte omaisille???

Puhelinmyynti on OK silloin, kun myyjä kertoo rehellisesti heti, mitä myy, millä ehdoilla ja mihin hintaan. Moraali pitää olla, perkele sentään!!! Minulla oli. Kertasin kaupan ehdot ja hinnan moneen kertaan. Muutoin en olisi sitä työtä tehnyt.

Tärkeämpää, kuin talous ja vitun kustannustehokkuus, on mielestäni se, ettei kukaan enää tee toiselle pahaa. Omalta osaltani tulen mainiosti toimeen valtion avustuksilla. Nostan niitä hyvillä mielin koska raadan kouluni eteen enkä ajelehdi aineiden ja viinan maailmassa tekemättä mitään järkevää. En silti ole mikään idealistisossupummi, vaan dramaturgian opiskelija joka ei ehdi käymään töissä opintojen ohella. Enkä tiedä, miten suhtautuisin työhön jossa pitää olla "niin vitun tehokas". No olen sitten jos on pakko, työni kyllä hoitelen, mutta näen itseni mieluummin ohjaajan rinnalla teatteriesityksiä analysoimassa tulevaisuudessa. Taloushallinto tehkööt ne talouspäätökset sitten siellä lukkojen takana. Minä teen työni esittävien taiteiden parissa.

En kyllä sitäkään ihmettele että jotkut ovat tässä ahneessa ja kylmässä maailmassa luovuttaneet. Kuka tahansa väsyy kun koko ajan kohdellaan kuin hevonpaskaa ja mietitään vain, mitä saisi revittyä irti.

Palaan entiseen: Lapsuudessani minulla oli aina puhtaita vaatteita, ruokaa ja turvallinen perhe. Rahaa ei ollut tuhlattavaksi, joten kalliit stereot olivat iso juttu, jotka toivat minulle iloa moniksi vuosiksi eteenpäin. Pienet asiat, kuten kuvioitu lankakerä josta saatan neuloa kivat lapaset, tuovat minulle paljon iloa. Kirjastosta lainattu hyvä kirja ja suklaalevy ovat luksusta. Lapsuuteni oli hyvin onnellinen ja turvallinen. Eritoten kiitän vanhempiani siitä, etten saanut kaikkea mitä halusin. Miltä sen jälkeen olisi mikään saatu tavara tai asia tuntunut jos sen olisi saanut helpolla??

Saman aion opettaa tyttärelleni. Rahaa tarvitaan elämiseen, mutta se ei saa olla elämän pääasia. Pääasia on, että itsellään on moraali ja taju oikeasta ja väärästä kunnossa. Ihmiset pitää kohdata ihmisinä eikä rahantekokoneina.

Näihin tunnelmiin päätän tämän päivän blogini. Jos en jostain syystä keksi aihetta ennen joulua, toivotan kaikille välittämisen ja rakkaudentäyteistä joulua. Unohtakaa se raha hetkeksi.