Sain KELAlta myönteisen opintotukipäätöksen: 201 euroa asumislisä ja 298 euroa opintotuki. Sääli ettei koulutus ole ilmaista, 440 euron opiskelumaksua vaaditaan heti kättelyssä. Reilua? Ei.
Ei tällainen järjestelmä kannusta opiskelemaan, kun jo toimeentulotuki on 417 euroa kuukaudessa. Mistäkö tiedän? Ihan siitä, että olen joutunut tahtomattani sossupummiksi, koska työtä ei ole riittänyt. Onneksi elokuussa riittää. Aion kerätä sellaisen pesämunan, että sillä saa pidettyä kämpän ainakin yhden kuukauden ajan. Vaikka ahdasta alkaa olla, olen silti onnellinen: kaksioon mahtuu kyllä vielä miten kuten, ja sitä paremmalta kolmio tuntuu sitten aikanaan.
Jotenkin ei vaan silti tunnu reilulta. Nainen, jonka mies on täysi juoppo ja joka ei millään tavalla yritä kasvattaa lapsiaan kunnollisiksi veronmaksajiksi, saa tilavan kerrostaloneliön. Mies juoksee joillain työllisyysmahdollisuusparantumiskursseilla ilman mitään aikomusta työllistyä samalla kun meidän isäntä tekee älyttömällä tahdilla duunia repiäkseen elantorahat kasaan. Onneksi byrokratiakuviot alkavat selvetä ja voimme pian muuttaa yhteen virallisestikin. Samalla lähtee tuet, koska isäntä tienaa niin hyvin. Noh, siitä vaan. =) Jotenkin haluaisin silti tietää, mihin veroni menevät. Toivottavasti vanhustenhoitoon tai sotaveteraaneille.
Yhteiskunta antaa sellaisen kuvan ettei opiskelu kannata. Mikä sitten kannattaisi? Armonpalojen kinuaminen? Ei kiitos. Minä aion valmistua ammattiin jonain päivänä ja aion tehdä duunia täysillä sen eteen. Hyvät arvosanat koulusta on tähtäimessä samalla kuin paiskin duunia toimistolla. Kymmenen tuntia viikossa takaa sen, että saan vähän suolarahoja opintotuen päälle. Muuten kun menee kokonaan vuokraan ja opiskelumaksuihin.
Silti tuntuu ettei tämä voi oikeasti mennä näin.
perjantai 30. heinäkuuta 2010
Ihmiset, jotka saavat sinut myöhästymään
Kirjoitan melkein samasta aiheesta kuin eilen, mutta tällä kertaa ihmisistä, joiden takia myöhästyt töistä/palaverista/kaverin tapaamisesta/mistä vain kuvitella saattaa. Näitä löytyy busseissa, kaupoissa, ärrällä... vaikka missä!
Olen itse krooninen myöhästelijä, johtuen suurimmaksi osaksi siitä että menen aamuisin ärrän tai kaupan kautta töihin mukanani hedelmiä ja energiajuomapullo. Olen mitoittanut minuuttiaikatauluni varsin tarkasti; Ensimmäinen puolituntinen menee kahvinkeitossa, kylppärissä ja aamuröökillä, viisitoista minuuttia pukeutuessa (miksi ne vaatteet, jotka näyttävät kelpoisilta illalla, muuttuvat kelvottomiksi työvaatteiksi aamulla??), kaksikymmentä minuuttia meikatessa ja vartti lähdössä, kun etsin avaimia, kännykkää ja kiskon kenkiä jalkaan. Minuuttimäärä saattaa vaihdella, jos olen oikein nopea eikä ripsiväri leviä. Joinain aamuina kynsilakka ei viidennellä kerrallakaan levity tasaisesti vaikka kuinka pyytäisi nätisti, joten silloin rynnätään naama meikkivoiteesta kiillellen bussiin entisen kynsilakan epätoivoisesti "puhdistetut" jämät ympäri sormia.
No, kun matkaan on päästy ja on viisi minuuttia aikaa ehtiä bussiin, kaiken järjen mukaan ehdin kaupan kassalta hyvin, koska minä maksan aina kortilla tai käteisellä. En siis pullokuiteilla tai etuseteleillä. Otin kerran aikaa paljonko ärrällä asioimiseen menee. Pääsin sieltä minuutissa, heti sen jälkeen kun olin odottanut viisi minuuttia kuunnellessani seuraavanlaista monologia:
Eläkeläinen 15 lottokupongin kanssa asioi edelläni. "Tämä uusiksi ja tästä voitot, ai ai ai, eikö ollut mitään? No laitetaan uusi.. ei vaan uusiksi. Ei vaan anna se sittenkin tänne, laitetaankin tämä kuitti uusiksi. Niin, ja kolme ässäarpaa, ei kun viisi. Hmmm... miten tämä valinta on näin vaikeaa? Otetaan tuo, tuo ja tuo, ei vaan sittenkin tuo ja tuo, ei kun vaihda tämä vielä tuohon, noin. Anna nyt vielä neljäskin, tai otetaan samantien viisi. Ja sitten vielä kenoa. Mitäs rivejä sitä kannattaisi pelata? Otetaan tuo ja tämä rivi, ei kun laita sittenkin ne ja nuo, niin ja saanko vielä matkakortille aikaa? Paljonkohan kannattaisi laittaa... ei vaan, laita arvoa! Niin ja tulihan siihen Lottoon ne lisävoittoluokat?"
(Tässä vaiheessa huomaan myöhästyneeni bussista ja sisin täynnä pyhää vihaa maksan energiajuomapulloni hymyillen myyjälle ystävällisesti).
Kaupassa on aivan sama juttu. Edelläni asioi AINA eläkeläinen, joka haluaa ne 27 lottokuponkiaan uusiksi ja maksaa kaiken viisisenttisillä. "Ota nyt tuosta nämä viisisenttiset... ei vaan äiteemuori nämä antoi, otakin viitonen. Ai eikö ollut tarpeeksi? No mitenkäs nyt, anna se viitonen tänne ja ota tästä kympistä. Ai onko kymmentä senttiä? Hetki kun tuo kolikkopussi on tuolla... hetki pieni... ai, etuseteli, eikö sillä voi maksaa...? No otetaan nyt tuosta sitten tupakka-aski... niin paljonko? En minä kyllä tätä kymppiä riko, ota tästä viisisenttisiä..."
MITEN SE VOI OLLA NOIN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN VAIKEAA?!
Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, kirotaan nyt sitten sitäkin että kaupassa ihmiset aina jumittuvat ottamaan ostoskoria niin pitkäksi aikaa että automaattiportit lävähtävät aina päin kylkeäni kipeästi. Samat ihmiset pysähtyvät niin yhtäkkiä, että törmäsin kerran suoraan erään rouvan selkään tullessani hänen takanaan. Samoin he TUKKIVAT KOKO KÄYTÄVÄN NIIN ETTEI OHI PÄÄSE MILLÄÄN. "Ooooh, alessa! En minä kyllä ingmania osta... mutta katos muija, tämä on alessa! Voi voi... kyllä meidän aikaan hinnat oli halvempia, silloin Ståhlbergin aikakautena... niitä aikoja kun lehmästä saatiin tuore maito kun äiree sitä lypsi... ei sitä nykyään..." Siitä kun koetat tunkea ohi, ei pääse mitenkään. Samalla ihmiset kävelevät metrin vuorokausivauhtia aivan keskellä käytävää. Ohi ei pääse kuin vilkkua käyttämällä ja se jäi toisen takin taskuun...
Minua häiritsee nämä seikat senkin takia, että olen itse kaupassa hyvin nopea. Tunnen lähikauppani kuin omat taskuni ja nappaan tuotteet koriin vilkaisemattakaan, mitä otin. Silti menevät aina oikein. Jauhelihaa, makkaraa, maitoa, jogurttia, leipää, pastatarvikkeet, sokeriton mehu ynnä muita tarpeita.
To be continued...
Olen itse krooninen myöhästelijä, johtuen suurimmaksi osaksi siitä että menen aamuisin ärrän tai kaupan kautta töihin mukanani hedelmiä ja energiajuomapullo. Olen mitoittanut minuuttiaikatauluni varsin tarkasti; Ensimmäinen puolituntinen menee kahvinkeitossa, kylppärissä ja aamuröökillä, viisitoista minuuttia pukeutuessa (miksi ne vaatteet, jotka näyttävät kelpoisilta illalla, muuttuvat kelvottomiksi työvaatteiksi aamulla??), kaksikymmentä minuuttia meikatessa ja vartti lähdössä, kun etsin avaimia, kännykkää ja kiskon kenkiä jalkaan. Minuuttimäärä saattaa vaihdella, jos olen oikein nopea eikä ripsiväri leviä. Joinain aamuina kynsilakka ei viidennellä kerrallakaan levity tasaisesti vaikka kuinka pyytäisi nätisti, joten silloin rynnätään naama meikkivoiteesta kiillellen bussiin entisen kynsilakan epätoivoisesti "puhdistetut" jämät ympäri sormia.
No, kun matkaan on päästy ja on viisi minuuttia aikaa ehtiä bussiin, kaiken järjen mukaan ehdin kaupan kassalta hyvin, koska minä maksan aina kortilla tai käteisellä. En siis pullokuiteilla tai etuseteleillä. Otin kerran aikaa paljonko ärrällä asioimiseen menee. Pääsin sieltä minuutissa, heti sen jälkeen kun olin odottanut viisi minuuttia kuunnellessani seuraavanlaista monologia:
Eläkeläinen 15 lottokupongin kanssa asioi edelläni. "Tämä uusiksi ja tästä voitot, ai ai ai, eikö ollut mitään? No laitetaan uusi.. ei vaan uusiksi. Ei vaan anna se sittenkin tänne, laitetaankin tämä kuitti uusiksi. Niin, ja kolme ässäarpaa, ei kun viisi. Hmmm... miten tämä valinta on näin vaikeaa? Otetaan tuo, tuo ja tuo, ei vaan sittenkin tuo ja tuo, ei kun vaihda tämä vielä tuohon, noin. Anna nyt vielä neljäskin, tai otetaan samantien viisi. Ja sitten vielä kenoa. Mitäs rivejä sitä kannattaisi pelata? Otetaan tuo ja tämä rivi, ei kun laita sittenkin ne ja nuo, niin ja saanko vielä matkakortille aikaa? Paljonkohan kannattaisi laittaa... ei vaan, laita arvoa! Niin ja tulihan siihen Lottoon ne lisävoittoluokat?"
(Tässä vaiheessa huomaan myöhästyneeni bussista ja sisin täynnä pyhää vihaa maksan energiajuomapulloni hymyillen myyjälle ystävällisesti).
Kaupassa on aivan sama juttu. Edelläni asioi AINA eläkeläinen, joka haluaa ne 27 lottokuponkiaan uusiksi ja maksaa kaiken viisisenttisillä. "Ota nyt tuosta nämä viisisenttiset... ei vaan äiteemuori nämä antoi, otakin viitonen. Ai eikö ollut tarpeeksi? No mitenkäs nyt, anna se viitonen tänne ja ota tästä kympistä. Ai onko kymmentä senttiä? Hetki kun tuo kolikkopussi on tuolla... hetki pieni... ai, etuseteli, eikö sillä voi maksaa...? No otetaan nyt tuosta sitten tupakka-aski... niin paljonko? En minä kyllä tätä kymppiä riko, ota tästä viisisenttisiä..."
MITEN SE VOI OLLA NOIN KÄSITTÄMÄTTÖMÄN VAIKEAA?!
Kun nyt kerran vauhtiin päästiin, kirotaan nyt sitten sitäkin että kaupassa ihmiset aina jumittuvat ottamaan ostoskoria niin pitkäksi aikaa että automaattiportit lävähtävät aina päin kylkeäni kipeästi. Samat ihmiset pysähtyvät niin yhtäkkiä, että törmäsin kerran suoraan erään rouvan selkään tullessani hänen takanaan. Samoin he TUKKIVAT KOKO KÄYTÄVÄN NIIN ETTEI OHI PÄÄSE MILLÄÄN. "Ooooh, alessa! En minä kyllä ingmania osta... mutta katos muija, tämä on alessa! Voi voi... kyllä meidän aikaan hinnat oli halvempia, silloin Ståhlbergin aikakautena... niitä aikoja kun lehmästä saatiin tuore maito kun äiree sitä lypsi... ei sitä nykyään..." Siitä kun koetat tunkea ohi, ei pääse mitenkään. Samalla ihmiset kävelevät metrin vuorokausivauhtia aivan keskellä käytävää. Ohi ei pääse kuin vilkkua käyttämällä ja se jäi toisen takin taskuun...
Minua häiritsee nämä seikat senkin takia, että olen itse kaupassa hyvin nopea. Tunnen lähikauppani kuin omat taskuni ja nappaan tuotteet koriin vilkaisemattakaan, mitä otin. Silti menevät aina oikein. Jauhelihaa, makkaraa, maitoa, jogurttia, leipää, pastatarvikkeet, sokeriton mehu ynnä muita tarpeita.
To be continued...
torstai 29. heinäkuuta 2010
Uhkailua kadulla
Päätin kerrankin kirjoittaa blogiini uskomattomista ihmisistä. Näiden ihmisten bongaamiseen on eräs loistava paikka: Helsingin rautatieasema.
Tänään näin aivan uskomattoman tapauksen kyseisessä paikassa. Siellä oli tavan takaa feissareita jotka eivät ainakaan minulla ole koskaan aiheuttaneet varsinaista verenpaineen nousua. Kuitenkin joku oli päättänyt osoittaa mieltään; kuulin vain hirveän huudon erään ihmisen suusta tämän yhä loitotessa:
"MÄ VEDÄN SUA PATAAN ¤%&@#¤!& "#¤%@#!¤ !!!! VEDÄN SUA PATAAAAAAN!!!" Jostain syystä minua alkoi huvittaa niin, että kikatin aivan kippurassa. Miten voi olla jollain noin huonot hermot, en tajua. En nauranut tuolle uhkaukselle - väkivallassa ei ole mitään hauskaa, paitsi pleikkaripeleissä ja sarjoissa, jolloin pahis saa turpaansa - vaan sille, miten jollain VOI mennä noin täydellisesti hermot. Jos minulta kysytään, tämä tyyppi teki itsestään täysin naurualaisen. Pahoittelen, etten ehtinyt kertoa sitä hänelle enkä olisi ehkä kertonutkaan, vaikka olisinkin ehtinyt. Olin töissä. Edustin asiakastamme. Vapaalla olen miten sattuu ja lauon mitä mieleeni tulee sopivissa tilanteissa, mutta töissä hymyilen vaikka olisin tulessa ja jalat täynnä piikkejä. Se on minun työtäni. Se kuuluu asiakaspalveluun; herroittelu, rouvittelu, teitittely, hyvät päivänjatkon toivotukset ja kohteliaisuus, vanhahtava puhuttelu... näitä riittää.
Stadissa sitä näkee joka päivä sen saman herran joka kulkee talvitakki päällä helteilläkin, pesemätön tukka ja huono iho ovat myös tämän herran tunnusmerkkejä. Hän pyytää joskus joiltakin joko rahaa tai yrittää päästä juttusille. Luulen että jos juttuseuraa kaipaa, aiheena on paska hallitus.
Takaisin aiheeseen stadi ja pummit: Jos sytyttää tupakan, ei mene kymmentä sekuntiakaan kun joku on pummaamassa tai ostamassa röökiä kahdellakymmenellä sentillä. Jos joku maksaa yhdestä tupakasta viisikymmentä senttiä, voin kyllä myydäkin. Tosin eräältä taksikuskilta en veloittanut mitään antaessani hänelle tupakan - tukeni on täysin kaikkien autokuskien puolella. Raskas työ. Hän olisi tarjonnut minulle neljä euroa - yhdestä tupakasta. En ottanut maksua vastaan. Myöhemmin itsekäs minäni muistutti vähemmän itsekkäälle minälle, että kauppa olisi tässä tapauksessa kannattanut, koska bussilipun hinnasta uupui juuri tuo summa mitä tämä herra tarjosi. No, tuolloin matkakortissani oli rahaa juuri sen verran että pääsin sisäisellä Jakomäkeen, josta isäntä haki minut kotiin.
Siitä voimme olla samaa mieltä mainitsemani herran kanssa, että maatamme johtavat mielestäni idiootit kapitalistisiat, joille ministerin virka on noussut liikaa hattuun. Radikaaleja tekoja sen olla pitää, muutoin ei onnistu. Hyssyttelyt ovat pahinta mitä voi olla. Olisinkin päässyt julkaisemaan totuuksia kaikesta jos olisin valinnut radiotoimittajan uran, mutta vaihdoin sen kirjoittamiseen. En ole katunut hetkeäkään. Haluan toitottaa totuuksia tietyn ajan vapaalla ollessani, mutta työkseni haluan upota fantasiamaailmaan. Kirjoittamallakin voi vaikuttaa maailmaan monella tavalla. Opiskeluni liittyvät myös käsikirjoitukseen, joten saatan jonain päivänä päästä kirjoittamaan ravistelevan tarinan mistä aiheesta vain. Itse ainakin uppoan elokuvien ja kirjojen maailmaan kun haluan unohtaa todellisuuden ja samaa toivon mahdollisilta tulevilta lukijoiltani.
Peruspummien näköisille sanon röökinpummimistilanteissa aina, ettei röökiä ole enempää (eivätkä muuten tarkista, koska varmasti tietävät että nostaisin hirveän metelin reppuni kaivelemisesta) koska maksaa se rööki minullekin. Jokainen ostakoot omansa. Tosin omastani jaan niille jotka tekevät elantonsa eteen jotain; tänään annoin feissarille vessapoletin, joka minulta oli jäänyt. Mäkkärissä joku tuli samalla ovenavauksella ulos kun olin laittamassa polettia, joten totesin että maksavana asiakkaana ja joka päivä siellä käyvänä (ostan yleensä vettä) on aivan sama, käytänkö sen poletin nyt vai myöhemmin, koska joka päivä sieltä jotain ostan. Mäkkärin kassaneiti myös lupasi, että saisin poletit veloituksetta koska kuitenkin työskentelen ihan nurkilla. Ikkunastahan minut näkee jos ei muuten.
Olen alkanut pitää feissaustoimintaa hyväksyttävämpänä kuin puhelinmyyntiä. Olen aina kaikille puhelinmyyjille iloisen ystävällinen vaikken koskaan tilaakaan mitään, koska he tekevät vain sitä mistä heille maksetaan. Puhelinmarkkinointi on myyntilukujenkin perusteella kannattavaa, joten miksi sitä EI harjotettaisi. Puhelinmyyjän ammatti ei tosiaankaan ole niitä suosituimpia, mutta ihailen sitä että joku lähtee tekemään sitä "paskatyötä" sen sijaan ettei viitsisi yrittää yhtään mitään ja lojuisi kotona minun verovaroillani.
Olen puhunut, Monitoiminainen vaikenee.
Tänään näin aivan uskomattoman tapauksen kyseisessä paikassa. Siellä oli tavan takaa feissareita jotka eivät ainakaan minulla ole koskaan aiheuttaneet varsinaista verenpaineen nousua. Kuitenkin joku oli päättänyt osoittaa mieltään; kuulin vain hirveän huudon erään ihmisen suusta tämän yhä loitotessa:
"MÄ VEDÄN SUA PATAAN ¤%&@#¤!& "#¤%@#!¤ !!!! VEDÄN SUA PATAAAAAAN!!!" Jostain syystä minua alkoi huvittaa niin, että kikatin aivan kippurassa. Miten voi olla jollain noin huonot hermot, en tajua. En nauranut tuolle uhkaukselle - väkivallassa ei ole mitään hauskaa, paitsi pleikkaripeleissä ja sarjoissa, jolloin pahis saa turpaansa - vaan sille, miten jollain VOI mennä noin täydellisesti hermot. Jos minulta kysytään, tämä tyyppi teki itsestään täysin naurualaisen. Pahoittelen, etten ehtinyt kertoa sitä hänelle enkä olisi ehkä kertonutkaan, vaikka olisinkin ehtinyt. Olin töissä. Edustin asiakastamme. Vapaalla olen miten sattuu ja lauon mitä mieleeni tulee sopivissa tilanteissa, mutta töissä hymyilen vaikka olisin tulessa ja jalat täynnä piikkejä. Se on minun työtäni. Se kuuluu asiakaspalveluun; herroittelu, rouvittelu, teitittely, hyvät päivänjatkon toivotukset ja kohteliaisuus, vanhahtava puhuttelu... näitä riittää.
Stadissa sitä näkee joka päivä sen saman herran joka kulkee talvitakki päällä helteilläkin, pesemätön tukka ja huono iho ovat myös tämän herran tunnusmerkkejä. Hän pyytää joskus joiltakin joko rahaa tai yrittää päästä juttusille. Luulen että jos juttuseuraa kaipaa, aiheena on paska hallitus.
Takaisin aiheeseen stadi ja pummit: Jos sytyttää tupakan, ei mene kymmentä sekuntiakaan kun joku on pummaamassa tai ostamassa röökiä kahdellakymmenellä sentillä. Jos joku maksaa yhdestä tupakasta viisikymmentä senttiä, voin kyllä myydäkin. Tosin eräältä taksikuskilta en veloittanut mitään antaessani hänelle tupakan - tukeni on täysin kaikkien autokuskien puolella. Raskas työ. Hän olisi tarjonnut minulle neljä euroa - yhdestä tupakasta. En ottanut maksua vastaan. Myöhemmin itsekäs minäni muistutti vähemmän itsekkäälle minälle, että kauppa olisi tässä tapauksessa kannattanut, koska bussilipun hinnasta uupui juuri tuo summa mitä tämä herra tarjosi. No, tuolloin matkakortissani oli rahaa juuri sen verran että pääsin sisäisellä Jakomäkeen, josta isäntä haki minut kotiin.
Siitä voimme olla samaa mieltä mainitsemani herran kanssa, että maatamme johtavat mielestäni idiootit kapitalistisiat, joille ministerin virka on noussut liikaa hattuun. Radikaaleja tekoja sen olla pitää, muutoin ei onnistu. Hyssyttelyt ovat pahinta mitä voi olla. Olisinkin päässyt julkaisemaan totuuksia kaikesta jos olisin valinnut radiotoimittajan uran, mutta vaihdoin sen kirjoittamiseen. En ole katunut hetkeäkään. Haluan toitottaa totuuksia tietyn ajan vapaalla ollessani, mutta työkseni haluan upota fantasiamaailmaan. Kirjoittamallakin voi vaikuttaa maailmaan monella tavalla. Opiskeluni liittyvät myös käsikirjoitukseen, joten saatan jonain päivänä päästä kirjoittamaan ravistelevan tarinan mistä aiheesta vain. Itse ainakin uppoan elokuvien ja kirjojen maailmaan kun haluan unohtaa todellisuuden ja samaa toivon mahdollisilta tulevilta lukijoiltani.
Peruspummien näköisille sanon röökinpummimistilanteissa aina, ettei röökiä ole enempää (eivätkä muuten tarkista, koska varmasti tietävät että nostaisin hirveän metelin reppuni kaivelemisesta) koska maksaa se rööki minullekin. Jokainen ostakoot omansa. Tosin omastani jaan niille jotka tekevät elantonsa eteen jotain; tänään annoin feissarille vessapoletin, joka minulta oli jäänyt. Mäkkärissä joku tuli samalla ovenavauksella ulos kun olin laittamassa polettia, joten totesin että maksavana asiakkaana ja joka päivä siellä käyvänä (ostan yleensä vettä) on aivan sama, käytänkö sen poletin nyt vai myöhemmin, koska joka päivä sieltä jotain ostan. Mäkkärin kassaneiti myös lupasi, että saisin poletit veloituksetta koska kuitenkin työskentelen ihan nurkilla. Ikkunastahan minut näkee jos ei muuten.
Olen alkanut pitää feissaustoimintaa hyväksyttävämpänä kuin puhelinmyyntiä. Olen aina kaikille puhelinmyyjille iloisen ystävällinen vaikken koskaan tilaakaan mitään, koska he tekevät vain sitä mistä heille maksetaan. Puhelinmarkkinointi on myyntilukujenkin perusteella kannattavaa, joten miksi sitä EI harjotettaisi. Puhelinmyyjän ammatti ei tosiaankaan ole niitä suosituimpia, mutta ihailen sitä että joku lähtee tekemään sitä "paskatyötä" sen sijaan ettei viitsisi yrittää yhtään mitään ja lojuisi kotona minun verovaroillani.
Olen puhunut, Monitoiminainen vaikenee.
lauantai 24. heinäkuuta 2010
Työntekoa
Tällä viikolla olen jakanut flyereita Helsingin keskustassa, liittyen mainoskampanjaan joka on tilattu meidän firmalta. Kaikenlaista tallaajaa kohtaa, mutta nyt on pakko purkaa paineita.
Helsingissä törmää tietysti "kollegoihin" jotka jakavat omia mainoksiaan ja tietenkin feissareita. Perinteisesti vaihdamme esitteitä muiden jakajien kanssa ja feissareillekin jutellaan. Kuitenkin olen kohdannut näitä idioottejakin siellä. Tässä ranking-lista niistä:
1. Äänenmurroksen omaava parikymppinen jolppi liian kireissä mustissa farkuissa ja nyhjääntyneessä paidassa tuijottaa suu auki, ottaa esitteen ja sanoo: "Minäpä näytän sulle miten MÄ mainostan!" *heittää esitteen tuuleen* "TuUuUuUuLi vie!!" (tämä siis äänenmurroksen raiskaamalla äänellä) Älä, hitto vie ku sä oot niin hauska!! Hahhahhuahhaa!
Sanoin kuitenkin tahallisen pirteästi "Kiitos". Voi että kun nuorilla miehillä on paha olla.
2. Töissä oleva, likaisissa reisitaskuhousuissa ja rakennusfirman t-paidassa paineli ohi ja tiuskahti: "Voi V*TTU!!!" (Sepä juuri).
3. Viinalta haiseva mies tuli kerjäämään pusua. En antanut, sanoin olevani töissä. (Mikä saa nämä kuvittelemaan että esitteidenjakaja on vapaata tai helppoa riistaa? Luulot pois, hyvät miehet!)
4. Toinen edellisen miehen kanssa samaan kastiin kuuluva tuli heittämään "Ai joo, tässähän saa tyttöystävän samalla!" (Tota... MÄ OON AVOLIITOSSA).
Huhhuh. Onneksi tämä mainoskampanja loppuu kohta ja pääsen ihan oikeesti toimistolle takaisin. Työntekijöiden kanssa vääntäminen tuntuu pieneltä tämän jälkeen. Vaikka on noita ihaniakin tyyppejä tullut vastaan.
Helsingissä törmää tietysti "kollegoihin" jotka jakavat omia mainoksiaan ja tietenkin feissareita. Perinteisesti vaihdamme esitteitä muiden jakajien kanssa ja feissareillekin jutellaan. Kuitenkin olen kohdannut näitä idioottejakin siellä. Tässä ranking-lista niistä:
1. Äänenmurroksen omaava parikymppinen jolppi liian kireissä mustissa farkuissa ja nyhjääntyneessä paidassa tuijottaa suu auki, ottaa esitteen ja sanoo: "Minäpä näytän sulle miten MÄ mainostan!" *heittää esitteen tuuleen* "TuUuUuUuLi vie!!" (tämä siis äänenmurroksen raiskaamalla äänellä) Älä, hitto vie ku sä oot niin hauska!! Hahhahhuahhaa!
Sanoin kuitenkin tahallisen pirteästi "Kiitos". Voi että kun nuorilla miehillä on paha olla.
2. Töissä oleva, likaisissa reisitaskuhousuissa ja rakennusfirman t-paidassa paineli ohi ja tiuskahti: "Voi V*TTU!!!" (Sepä juuri).
3. Viinalta haiseva mies tuli kerjäämään pusua. En antanut, sanoin olevani töissä. (Mikä saa nämä kuvittelemaan että esitteidenjakaja on vapaata tai helppoa riistaa? Luulot pois, hyvät miehet!)
4. Toinen edellisen miehen kanssa samaan kastiin kuuluva tuli heittämään "Ai joo, tässähän saa tyttöystävän samalla!" (Tota... MÄ OON AVOLIITOSSA).
Huhhuh. Onneksi tämä mainoskampanja loppuu kohta ja pääsen ihan oikeesti toimistolle takaisin. Työntekijöiden kanssa vääntäminen tuntuu pieneltä tämän jälkeen. Vaikka on noita ihaniakin tyyppejä tullut vastaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)