Selonteko työ-, ja tulosviikosta

Tää viikko oli aivan hirvittävä töiden ja muunkin kannalta. Samalla elämäni paras ja pahin viikko.

Maanantaina työputki alkoi puhelinhaastattelijana klo 9:00. Haastattelin yrittäjiä töykeistä ihaniin ja sain raavittua muutaman kympin kasaan. Seitsemän tuntia kun pälisi, niin ääni oli jo sen verran avautunut, että olisin kevyesti voinut mennä laulamaan oopperaan sitä Mozartin säveltämää kappaletta, jossa nainen on pilven päällä tai muuta vastaavaa. Näin sen Amadeus-elokuvassa, jossa annettiin ymmärtää että naisen kipakka saarna antoi Mozartille inspiraation sen kappaleen säveltämiseen. Säveltaso on TODELLA korkealla.

Kello 16:00 lopetin työt ja siirryin kotiin rekrytoimaan ihmisiä puhelimitse. Jumituinkin yhden kokelaan kanssa puhumaan puoleksi tunniksi epäreilusta entisestä työnantajasta ja kauhistelin hänen kokemuksiaan. Kammottava päänsärky ja väsymys ei edistänyt töitäni yhtään, niinpä seuraavana päivänä päätin raahautua toimistolle duunaamaan. Siellä saa tuntipalkan, kun taas kotona rekrytoitavat ihmiset menevät tietysti provikkapalkalla, kun töitä ei tehdä valvotusti.

Tiistai:

Klo 9:00 tuttuun tapaan haastattelijana ja ajattelin, että ei ***** voi näin kamala väsymys olla. Päivä meni todella hitaasti ja kun kello löi neljä, löin luurit takaisin kannattimiinsa ja syöksyin ratikkaan. Oli määrä olla toisessa duunipaikassa klo 16:30. Olin jo unohtanut sen tosiseikan, että ihmisen olisi hyvä jossain välissä syödäkin jotakin, joten vatsani muistuttaessa olemassaolostaan ostin patongin ja energiajuoman mukaan metroaseman r-kioskilta. Klo 20:00 kun pääsin töistä rättiväsyneenä, lopen ärtyneenä ja "Änk-änk-ööh"- puheluita puhuneena, totesin että oli muuten vimppa kerta kun meikämamma antautuu tällaiseen duuniputkeen.

Keskiviikko:
Kello 9:oo aloitin jälleen haastattelijan työt. Päivä meni yllättävän äkkiä mutta pääsin lähtemään töistä vasta klo 16:15, koska viimeisin haastattelu venyi ja vanui. En tiedä miten ärsyyntyneeltä kuulostin puhelimesta kuuluvan häiritsevän surinan takia, jota vastapuoli ei ilmeisestikään kuullut tai ainakaan kommentoinut millään tavalla. Sain kuitenkin haastattelun tehtyä loppuun ja lähdettyä. Noustuani työpisteeltäni huomasin että olin potkinut puhelinjohdon pois paikoiltaan. Sellaista sattuu...

Illalla toisessa työpaikassa työpäivä kulki näin:
"Pomo hei, mit(haaaaaaaukotus)eeesh ne rekrytoimattomat?". Koetin erottaa rajan unen ja todellisuuden välillä ja tehdä töitä. Illalla olin aivan naatti, kaaduin heti sänkyyn ja nukuin puoli vuorokautta.

Torstai:

Sain nukkua pitkään! Heräsin kello kymmenen aikoihin ja heti muistin montako sataa asiaa oli tekemättä: promovaatteet piti hakea postista, koska olin menossa illalla esittelemään uudistunutta peliarvontaa. Kaupassa piti käydä, tiskata, asunto siivota ja pyykätä jossain välissä. Lisäksi piti kähertää hiukset ja meikata johon menisi tunti ellei kaksikin. Aikaa oli noin viisi tuntia.

Okei, ensiksi join kahvit ja lähdin sen jälkeen ostarille. Siellä törmäsinkin naapuriini jonka kanssa sovittiin yhteisestä pyykkivuorosta pesutuvalla, aikoja kun on hankala löytää noin vain. Törmäsin myös toiseen tuttuuni, jonka kanssa myös hetken juttelin. Kävin postissa ja palasin kotiin.
Pesutuvassa sitten juoruiltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä, muun muassa haukuttiin meidän talon kyylät pystyyn ja niin edelleen. Koska olin missannut edellisen illan asukaskokouksen, naapuri päivitti mun tiedot ajan tasalle sen suhteen, mitä naapurustossa tapahtuu.

Kävin koneiden käynnissäolemisen välissä valmistautumassa keikalle ja tiskaamassa ne astiat. Kämppää en ehtinyt siivota. Kello 14 vapauduin pyykkituvalta ja vietyäni vaatteet kuivumaan aloin valmistautua keikkaa varten. Promopaita oli valitettavasti kokoa M, joten jouduin raskaan sarjan naisena hilaamaan sitä tämän tästä alaspäin. Onneksi se kuitenkin suht koht pysyi.

Kello 17 olin jo promopaikalla. Esittelin itseni kuten asiaan kuuluu ja kioskin esimies tuntui ihan mukavalta naiselta. Esittelin innoissani kaikille uudistunutta arvontaa ja asiakkaat olivat kohteliaita. Kun kioskilla oli hiljaista, juttelimme kaiken maailman asioista ja heitimme läppää. Opetin jopa parille ulkomaalaiselle uuden arvonnan käytännössä enkä ymmärrä, mistä sain puheeseeni niin paljon sanoja, joiden luulin jo unohtuneen. Vuoroni päättyi kello 20, jonka jälkeen lähdin väsyneen onnellisena kotiin.

Seuraavana aamuna oli taas aikainen herätys, koska olin lähdössä kuvauksiin. Sopimussyistä en voi kertoa minkä sarjan kuvauksissa olin enkä etenkään sitä, mitä hahmoa esitin. Tämä päivä oli kuitenkin tärkeä omalla tavallaan.

Olin aamulla katsonut netistä, että ylioppilaskirjoitusten tulokset lähetettäisiin kyseisenä päivänä kouluille. Otin läppärini mukaan kuvauksiin ja mietin, olisivatko tulokset jo samana päivänä netissä - olin kuullut sähköisestä järjestelmästä, jolla tulokset saataisiin sähköisesti. Katsoin vartin välein läppäriä ja ihmettelin, missä hiivatissa ne tulokset viipyy. Onneksi kuvaustaukoja oli reippaasti. Tämän tästä myös soittelin hermostuneena kymmeniä kertoja opinto-ohjaajien puhelimiin, kunnes sain kanslian työntekijän kiinni ruokatunnilla. Kuulin että tulokset tulisivat kello 15, joten olisi vielä kolme tuntia aikaa jännittää.

Kävimme ruokatauolla toisen avustajan kanssa Subwayssa syömässä ja kokemus oli sekin! En edes tiennyt, että patongin tilaamiseen sisältyy niin monia eri vaihtoehtoja. Tilasin hunajakaura-tonnikalapatongin, johon valitsin pelkät peruskasvikset ilman kastikkeita. Oli muuten älyttömän hyvää. Katsoin vielä moneen kertaan olivatko tulokset tulleet - eivät olleet.

Kello 14.15 lähdin käymään lakisääteisellä tauollani haukkaamassa raitista happea filtterin lävitse. Olin ottanut läppärin mukaan tarkistaakseni noin tuhannetta kertaa, olisivatko tulokset tulleet.

Olivat! Kädet täristen selasin listaa lävitse ja ohitinkin jo oman numeroni. Kokelailla oli tieto läpipääsystä merkinnöillä "yo-todistus" tai "ei todistusta". Selasin hermostuneena numeroita ja ehdin käydä koko elämänkertani läpi mukaanlukien koko lukioaikani. Oma kokelasnumero sattui kohdalle, ja katsoin täristen mitä tiedoissani luki.

"Yo-todistus".

Ensimmäisen reaktioni oli, että tämä ei voi olla totta. Ei voi! Olin koko syksyn jännittänyt sitä, pääsenkö ylioppilaaksi koska äidinkieli lähti reputettuna, mutta pääsin. Kompensaation kautta. Olin ylioppilas! Aloin kiljua ja haukkoa henkeä ja kuvausryhmä sai sen verran selvää että olin juuri päässyt lukiosta läpi. Juoksin hirveää vauhtia sisälle ja kuulutin uutisen kaikille - olin pitänyt ihmisiä ajan tasalla tiedotuksessa. Jouduin onnittelu-, ja halausryöpyn kohteeksi enkä tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Olin ylioppilas. YLIOPPILAS!!!

Kuvausten jälkeen olin menossa jälleen promokeikalle, tällä kertaa Pasilan asemalle. Meinasin väsymyksen takia menettää hermoni jo puolen tunnin jälkeen mutta sinnikkäästi peitin väsymykseni ja sen että meinasin nukahtaa seisaalleni tämän tästä. Olin ollut kuvauksissa aikavälillä 8.30-16.00 ja hiukan jo väsytti etenkin kun edellisenä yönä yöunet olivat jääneet neljään tuntiin.

Lauantai:

Menin Itäkeskukseen R-kioskille esittelemään arvontaa klo 10-13 väliseksi ajaksi ja sain seisoa tiskin takana, koska kioski oli aika pieni. Tämän johdosta monet luulivat minua myyjäksi vaikka päälläni olivat aivan erilaiset vaatteet kuin r-kioskin työntekijällä. Keikka meni hyvin.

Kello 13.30-16.30 oli toisen keikan vuoro. Vuoronvaihdon välillä istuin Tallinnanaukiolla syömässä, kun kaksi tyttöä tuli luokseni ja halusivat jutella kristinuskosta ja Raamatusta. Mikäs siinä, tuumasin. Aika meni rattoisasti rupatellessa ja lähdin kohti toista ja viimeistä promokeikkaa.

Viimeisellä r-kioskilla aika meni äkkiä ja kioski oli tilava. Siellä oli pääasiassa vakituiselta vaikuttava porukka, joka oli todella mukavaa. He istuivat siellä pöytien ääressä ja pelasivat veikkauspelejä. Siellä oli romanejakin joita olen aina vähän vierastanut, mutta hekin olivat varsin mukavia.

Keikan jälkeen sattui nolo juttu, kun tulin takahuoneesta vaihtamasta vaatteita ja olin unohtanut avaimen sisälle... onneksi vara-avain kuitenkin löytyi ja pääsin lähtemään. Pyytelin tulipunaisena anteeksi mokaani, mutta onneksi työntekijä ei suuttunut!

Keikan jälkeen lähdin kotiin odottelemaan tytärtäni, joka oli isälläni ja tämän vaimolla hoidossa. Tyttö on aina innoissaan päästessään isovanhempien luokse. Meillä kun se elämä on aina töissä käyntiä ja tavallista arkea, isovanhempien luokse pääsee hemmoteltavan osaan. Kotona pidetään kuria ja isovanhempien luona ollaan huomion keskipisteenä. Vietettiin neidin kanssa mukava loppuviikonloppu oleskellen, karkkia syöden ja muun muassa jumpaten ja videoita katsellen.

Neidistä on tullut todella sävyisä ja iso tyttö! Heräsin aamulla siihen kun hän oli tullut sängyn jalkopäähän ja kuori mandariinia. Hän ei enää herätä minua tai miesystävääni kun itse herää vaan on varsin omatoiminen. Enää ei myöskään ole maailmanloppu jos ei saadakaan sitä mitä halutaan vaan myönnytään. Kyllä mä olen edes jotain oppeja saanut tytön päähän menemään ! :)

Äsken sain aivan hirvittävän itkukohtauksen. Diagnosoin sen niin että ylppäritulosten odottelun jännityksen purkautuminen ja työstressin loppuminen oli syynä. Soitin itkua vääntäen miehelleni eikä hän selvästikään tiennyt, oliko hän tehnyt jotain, jättänyt tekemättä tai molempia. Kun lopulta sain puheeni sellaiseen kuntoon että siitä saattoi jotain tolkkua saada, koetin selittää jotain hormoneista ja siitä, että en halua että on tylsää ilman töitä, koska haluan että mulla on töitä mutta en halua että mulla on töitä.

Mäkään en saanut selvää tuosta viimeisestä lauseesta.

Naisten valintoja

Olen monta kertaa ihmetellyt, millä perusteella naiset elämänkumppaninsa valitsee - moni ottaa juopon, joku hakkaajan, joku rikkaan ja niin edelleen. Uskon, että lähes kaikilla naisilla on joskus ollut mahdollisuus päästä esimerkiksi rikkaisiin naimisiin, mutta moni on jättänyt sen mahdollisuuden.

Mä itse valitsin oman mieheni sillä perusteella, että se ei lähtenyt litomaan vaikka on ollut ties mitä hankaluuksia. Joskus mä ehdin jo tottua siihen että miesten mieleen on tietynlainen nainen joka on kaunis, vaatimaton ja seksikäs eikä kysele liikoja. Luulin ettei kukaan voisi tykätä musta sellaisena kuin mä oikeasti olen, koska mä osaan olla todella vaikea ihminen välillä. Toisin se homma kuitenkin meni, koska mieheni on edelleen kestänyt mua vaikka olen välillä todella hankala ihminen. Joskus mä toivon että olisin mieheni kaltainen viilipytty, mutta kun en ole. Jos mä suutun tai tulen surulliseksi, silloin kivetkin kääntyvät ympäri koska se muuten kuuluu. Suutun ja sanon mitä ajattelen huudon kera, mutta rauhoitun kymmenessä sekunnissa ja unohdan koko asian.

Äskeiseen rikkaaseen naimakauppan vedoten: Uskon että moni nainen ei halua rinnalleen esimerkiksi rikasta bisnesmiestä. Mä en haluaisi siksi, etten halua odottaa miljoonatalossa kun mies huitelee Nykissä bisnesten perässä ja muistaisi mua vain kukkien ja kalliiden hajuvesien avulla jotka tulee postitse viikossa niiden lähetysajasta. Ehkä sellainen on monille naisille mieleen mutta mulle ei. Mä en piittaa miehen antamista lahjoista vaan huomiosta ja aitoudesta. Mulle riittää kapea vaatekaappi ja tarjousruoka kunhan mulla on hyvä parisuhde. Saatan kuulostaa pyhimykseltä mutta näin se ihan oikeasti on.

Tällä kaavalla menevät synttäri-, ja joululahjaostokset: mennään kauppaan, mä saan valita kohtuuden rajoissa mitä haluan ja mieheni maksaa sen mulle kassalla. Aukoton systeemi. Viime jouluna sain lahjaksi sähkövatkaimen josta olin ylen onnellinen. Koruilla en tee mitään koska en niitä käytä ja hajuvettäkin laitan vain joskus. Kukat sen sijaan kuihtuu pian. Sähkövatkain oli käytännönläheinen ja varmasti käytetty lahja. Toissajouluna sain kaulimen, johon liittyi vahvaa symboliikkaa. Mieheni osti sen mulle puolittain vitsillä, mutta sekin on ollut kovassa käytössä. Itse taas ostan miehelleni jotain hyödyllistä mitä hän on toivonut - budjettini mukaan.

Tällä hetkellä mä istun rapistuvassa vuokrakaksiossa ja mietin, miksi täällä vetää joka kolosta vaikka juuri keväällä asennettiin olkkariin lämpölasi. Mieheni on töissä hankkimassa elantoa ja mä teen kolmea duunia saadakseni vuokrarahat kasaan (ja sekin on siinä ja siinä). Muutettaisiin muuten yhteen, mutta siinä on eräs ylitsepääsemätön byrokratiakysymys jota ei olla vieläkään saatu ratkottua.

Moni saattaa ihmetellä sitä, miksi mä en valinnut helpompaa elämää? Miksi en mennyt hyviin naimisiin?

Jos joku tulisi kysymään multa asiasta, vastaisin, että miksi olisin mennyt? Ei mulle merkitse raha yhtään sen enempää isoina kun pieninäkään summina. Rahalla elää, mutta en halua olla elätti. Haluan tienata itse omat rahani ja elättää niillä tytärtäni ja ehkä miestänikin. Unohdan aina vain sen tosiasian että mieheni tienaa kolme kertaa mua enemmän, mutta jonain päivänä mä tienaan yhtä hyvin kuin se. Sen jälkeen aion päästää mieheni toteuttamaan omia unelmiaan jos ei enää eletä kulutusluotto-, ja vuokrakurimuksessa.

Elämä on kallista, mutta mullakin on jotain kallisarvoista: ihana miesystävä ja suloinen tytär, sekä maailman parhaat ystävät ja sukulaiset.

Promokeikkoja ja rekrytoituja

Tänään mulle soitti eräs tuote-esittelijäpomo ja kysyi, haluaisinko mä tulla promokeikoille ensi viikolla kolmena päivänä. Suostuin vallankin, koska joulu lähestyy edelleen ja lisätuohelle on ehdottomasti käyttöä. Tyttö on toivonut nukenrattaita joihin voi laittaa rakkaimman lelunsa - leikkikoiran - ja olen päättänyt että tyttö ne myös saa. Älkää kertoko kenellekään.

Tänään tuli töissä kehuja! Oli kyllä hyvä fiilis. Meidän pomo ei kehuja huvikseen viljele, joten mun on täytynyt tehdä todella syvääluotaava vaikutus ahkeruudellani ja taidoillani.

Nyt taidan mennä suihkuun ja aikanaan nukkumaan. Toivottavasti viikonloppu tulee pian! Ollaan luvattu lähteä päivälliselle mummolaan isänpäivän kunniaksi ja odotan sitä innolla.

Ollapa oikeasti sitä vapaata...

Aloitin uudessa työssä, palkkaan lehdenjakajia. Työ on ollut ihan jees, mutta pomo se vasta osaa suuttua! Tulee samanlainen olo kuin rehtorin puhuttelussa kasiluokalla, kun jäin sille kiinni tupakanpoltosta koulun edessä samalla kun lintsasin tunnilta. Yritin toki väittää reksille että mulla oli vapaatunti, mutta selitys ei oikein mennyt läpi, koska se laati kaikkien oppilaiden lukujärjestykset... kahdeksan kamalan minuutin ajan mä sitten istuin sen työhuoneessa kädet vapisten, kun koetin luottaa mustiin meikkeihini ja kampaamattomaan tukkaan samalla kun mulle tehtiin selväksi, mitä valehtelusta voi seurata ja että se syvästi toivoo ettei enää koskaan näe multa vastaavanlaista käytöstä. Mun oli helppo luvata se sille.

Ei sentään, meidän pomo osaa kyllä olla ihan jees. Koetan ajatella sen niin että se on pomon duunia vaatia alaisiltaan ja välillä vähän ärähtääkin. Jos sitä johtajuutta ei osaa, jossain on tosi pahasti vikaa. Ja jos pomolla ei ole auktoriteettia, se on huonompi juttu. Hyvää se kaiketi vaan tarkoittaa.

Ensi viikolla aion ravata kuvauskeikoilla kun niitä kerran järjestyy. Teen myös välillä päivisin töitä Taloustutkimus OY:lla. Se on just hyvä duuni koska sinne saa mennä kun itselle käy, freelancer-hommaa kun on.

Lähdetän ihan juuri viemään neitiä takaisin isälleen koska niillä on lettukestit. Olen vähitellen jo toipunut erittäin raskaasta viikosta. Isännälläkin on huomenna vapaapäivä, on joku jolle tiuskia ja purkaa stressiä. (Vitsi vitsi vitsi...)