En ala tässä sen kummemmin erittelemään, mutta meillä oli tänä aamuna muheva riita miehen kanssa. Tuli mieleen, että miten sitä aina purkaa pahan olonsa niihin joille toivoo oikeasti kaikkein parasta? Meillä ei kyllä suhde kaadu ihan pienistä, sen verran paljon yhdessä ollaan koettu. Silti tulee paha mieli kun tulee sanottua pahasti tai tehtyä jotain mitä ei olisi pitänyt tehdä. En kyllä tarkoita parisuhteen lupausten rikkomista tai muutakaan, vaan lähinnä esimerkiksi WC-rullan paiskaamista seinään.
Miksi elämä ottaa välillä niin perusteellisesti nuppiin? Välillä sitä tekisi mieli pakata kamansa ja painua Fuengorilaan vai mikälie mesta se nyt oli joka on mahdollisimman kaukana. Lähellä olevat ihmiset ottaa joskus niin päähän, että tekisi mieli vain sanoa itsensä irti arjesta.
Joskus nuorempana sitä vannoi, että jos saa vain miehen ja lapsia, niille ei koskaan huuda tai kiukuttele, raivoa tai syyttele tai ne ei koskaan tule ottamaan mua päähän. Etenkin nää äitiyden lupaukset ennen sen todellisuutta: en koskaan huuda, komenna lastani, laita häpeänurkkaan tai raivostu hänelle... ei kyllä toimi.
Miten sitä voisi oikeasti saavuttaa sellaisen tasapainon ettei perheenjäsenet koskaan ota ketään päähän? Toisaalta se ei todellakaan tule olemaan mahdollista. Sitä asuu perheensä kanssa 24/7 ja siinä alkaa toisten tavat ja luonne välillä ottamaan rankemman kautta päähän. Hyvinä päivinä nauretaan ja halitaan yhdessä ja kerrotaan toisillemme miten tärkeitä ollaan.
Kaipa se on niin että kaikkien kanssa menee välillä hermot, se kuuluu ihmisluonteeseen. Joskus tulee ärjäistyä pahemmin kuin on edes tarkoittanut ja sitten pyydän yleensä itku silmässä anteeksi. Kai se on niinkin että niille uskaltaa rähistä jotka on lähimpiä, koska tietää etteivät ne koskaan hylkää. Ainoa ero tietysti se, että parisuhteessa ei mitä tahansa anneta anteeksi, koska parisuhteen rakkaus on erilaista kuin sisarusrakkaus. Ainakin mä antaisin mitä tahansa anteeksi siskolleni ja veljelleni. Ehkä heissä ei ole kiinni sellaisia tunteita kuin esimerkiksi mieheni ja mun välillä on. Sisarusten kanssa kun ei mennä naimisiin tai hankita lapsia, ei ole sitä samaa mustasukkaisuutta kuin on omasta kullasta.
Tämmöistä tänään.
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti