Työtarjouksia ja -,kirouksia

Huomenna alkaa sitten jälleen työt, kolmen viikon tauon jälkeen. Miten musta tuntuu, etten oo ollut lomalla lainkaan? Musta tuntuu etten enää osaa edes käyttää kännyköitä, puhumattakaan myymisestä. Jotenkin työhön on mennyt kokonaan mielenkiinto - toivottavasti hetkellisesti. Joka toinen päivä työnteko v*tuttaa ja joka toinen päivä mulla on äärettömän hauskaa töissä. Kai se kuuluu työelämään, mä olen vielä niin noviisi työelämässä, etten tiedä edes alkua niistä kaikista asioista, joita siellä voi tulla vastaan. Mä sain muuten erään henkilöstöfirman kautta lupauksen, että mulle voisi olla promoottorinhommia tiedossa keikkaluontoisesti. Lupauduin tulemaan, mikäli keikat ovat satunnaisia ja arki-iltaisin. Hirveät vaatimukset, mutta mulle sanottiin, että mun kaltaisia iloisia asiakaspalvelijoita tarvitaan sellaisissa töissä. Ajatella, muutama kuukausi sitten kukaan ei edes vastannut mun työhakemuksiin, mutta heti kun menin puhelinmyyjäksi, sain yhtenä päivänä kolme työtarjousta. Ehkä puhelinmyynti on sitten niin vaativa ala, että jos siellä pärjää, ajatellaan, että pärjää muuallakin. Se ammatti vaatii niin paljon rohkeutta, että työnantajat katsovat sen ehdottomana plussana.

Estonian uppoamisesta tulee ensi yönä kuluneeksi 15 vuotta. En edes tiedostanut sitä ennen kuin mieheni ilmaisi asian ja soitti mulle muutaman pätkän Estonian ja muiden apuun tulevien laivojen radiokeskusteluista. Mä en käsitä kuinka ne pystyivät kuulostamaan niin tavallisilta - ihan kuin olisivat kahville lähdöstä puhuneet! No, eipä se hätäilykään pahemmin auta, jos merihätään joutuu, eipä siinä varmaan paniikki pahemmin auta - päinvastoin. Mä en ikinä pärjäisi "merimiehenä", jos joku hätätilanne tulisi, mä menettäisin vain hermoni ja yrittäisin kieltää totuuden. Siksi mä ihailen muun muassa poliiseja, jotka päivittäin katselevat elämän nurjaa puolta. Samoin lääkäreitä, jotka eivät pelkää verta tai sisäelimiä, pystyvät leikkaamaan ihmisiä ja vaikkapa lakimiehiä, jotka osaavat ottaa murhaajien ja pedofiilien oikeudessa puolustamisen työnä. Mä suhtaudun itse asioihin niin tunteellisesti, etten tule koskaan olemaan kylmäpäinen. Näyttelijöiden sentään sallitaan kiukutella.

Jännitän kovalla kädellä ruotsin tuloksia ja aionkin ottaa läppärin mukaan duuniin. Mä en vain pysty odottamaan kokonaista työpäivää niitä tuloksia - pelkään niin että reputan! En suostu suunnittelemaan yhtäkään ylppärijuhla-asiaa ennen tietoa siitä että tulokset on lähtenyt opettajien käsistä YTL:lle sellaisina etten oikeastaan voi reputtaa. Mä olen silti niin varma että olen reputtanut jonkin aineen!

Tytär on vielä täällä, viiden aikaan lähdetään viemään sitä isälleen. Illalla tulee yhtä aikaa Big Brother talk show ja FC Venus (yksi suosikkielokuvistani) ja musta on kerrassaan epäreilua. Eikö ne kanavapomot tajua sitä, että ihmisen on pakko tehdä valinta jomman kumman ohjelman välillä eikä tällainen ohjelmatarjonta, jossa pakotetaan katsoja valitsemaan, suinkaan lisää katsojia?

Täytyypä miettiä, että kirjoitanko tästä yleisönosastokirjoituksen.