Vuoden paras oivallus

No niin. Tämän päivän blogitekstini aiheena on tyttäreni viisaus - tahaton ja tahallinen. Tämä aihe syntyi yhdestä lauseesta, mutta se sinetöi koko loppupäiväni.

Harrastan usein sitä, että vittuilen miehelleni leikkimielisesti ärsyttääkseni hänet täriseväksi hermoraunioksi. Se on hauskaa, koska mies tekee saman minulle. Minusta se on vaan rakkautta. Olen diplomitasoa, mitä tulee ihmisten ärsyttämiseen, ja harva minulle edes pärjää verbaalisesti. Näin olen kuullut. Ihanaa olla luonnonlahjakkuus tällaisessa asiassa - olen jäänyt täysin sanattomaksi ehkä kahdesti elämäni aikana. Toinen kerta oli, kun kesällä flyereita jakaessani tuli joku isäni ikäinen, viinalta haiseva römppähousu joka tokaisi "mähän saan flyerin mukana myös tyttöystävän!" Vilkuilin ympärilleni tarkistaakseni, oliko pomo järjestänyt taakseni live-deittipalvelun firman sivubisneksenä ilman että olin puoleentoista viikkoon huomannut asiaa, mutta en nähnyt kuin hitaasti maleksivat turistioppaat, pari feissaria, lauman innokkaan näköisiä kiinalaisturisteja, ees taas maleksivia, onnellisen näköisiä ihmisiä, kerjäläismummon ja pari steissin spurgua, joilla oli voimassa toistaiseksi oleva pummi-dokaussopimus. Loksautin suuni pari kertaa auki, hekotin hermostuneesti ja lähdin jakamaan flyeria seuraavalle, joka tokaisi: "I've been watching you for several days. I wanna take you to coffee sometime. Can I get you number?"

Juttu päättyi niin, että solkattuani vastalauseeni ja syyn kieltäytymiseen se lähti myrtyneenä takavasemmalle. Tuli vähän paha mieli. Mä en koskaan ainakaan tietoisesti anna mitään signaaleja kenellekään koska pojat miestäni lukuunottamatta on mulle vaan kavereita, mutta jostain syystä mulle heruteltiin kesällä enemmän kuin koskaan. Sekoittikohan +34 asteen helle ja minimekkoiset tytöt rumemman sukupuolen ihan täysin? I guess we'll never know. Mä olin siveellisesti T-paidassa ja polviin asti ulottuvissa shorteissa. Hitto mä mikään yleinen nainen ollut - enkä ole, enkä etenkään tule olemaan.

Mutta, nyt eksyin sivuraiteille. Siis ärsytin miestäni tänään hulluuden partaalle. Se on olosuhteiden pakosta vielä tällä hetkellä kirjoilla toisella paikkakunnalla kuin missä minä asun. Sinne on täältä noin tunnin matka ja vähän päälle. Se vihaa omaa paikkakuntaansa ja haluaa äkkiä pois sieltä. Asioita siihen suuntaan järjestellään koko ajan. Joka tapauksessa, kun minä olin käskenyt hänen pitää suutaan kiinni ja auki ja puhumaan normaalisti, hän solkkasi jotain seuraavaan tyyliin: "Mummummammammu-hääpäähhäällääpää!" kun se koetti puhua suu tasavuoroin kiinni ja auki. Mä osoitin sitä ja kysyin tyttäreltäni, tietääkö se, mikä hitto tuota vaivaa. Siis miestäni. Tyttäreni letkautti: "Minä tiedän! Hänellä on ikävä kotipaikkakunnalleen!"

Kahden sekunnin jälkeen repesin hirvittävään nauruun, tein high-fiven tyttäreni kanssa ja totesin, että hän ei ainakaan tule olemaan luuseri tuolla tajunnanvirralla. Eikä hän tule jäämään sormi suussa seuraavankaan perusteella:

Olin ostanut pussillisen satsumoita. Tyttäreni rakastaa niitä ja kehotin häntä ottamaan yhden. Hän osaa siis kuoria ne. Kävin tupakalla parvekkeella, ja tullessani takaisin näin hänellä terävän keittiöveitsen. Säikähtynyt rääkäisy jumittui kurkkuun koska sydän pomppasi sinne, ja henkäisin, että laittaisi keittiöveitsen heti pois ja ennen kaikkea selittämään, MITÄ IHMETTÄ HÄN PUUHAA. Vastaus kuului näin:

"No kun äiti, mä yritin kuoria enkä osannu, ja otin sit keittiöveitsen ja päätin paloitella tän! Kato miten nätit lohkot!"

Satsumat todella olivatkin näteissä lohkoissa.

Eipä jää meidän neiti sormi suuhun ja sanoin sen säikähdyksestäni toivuttuani hänelle itselleenkin. Tällä tarmolla neiti tulee olemaan vielä joskus jotain todella suurta. Luonteeltaan siis. Ja miksei muutenkin, mutta ei se ole pointti.